22.6.2015
Kirjan verran Cluedoa
Jännittävistä lähtökohdistaan huolimatta Mari Pyyn dekkari lässähtää kasaan.
22.6.2015
Jännittävistä lähtökohdistaan huolimatta Mari Pyyn dekkari lässähtää kasaan.
22.6.2015
Arviolta neljännes nigerialaisnaisista on ympärileikattu.
22.6.2015
534-vuotias hamami, turkkilainen kylpylä, palvelee edelleen.
22.6.2015
Ilmiön vaikutukset näkyvät myös taloudessa.
22.6.2015
Etno-Espa kerää uuden kansanmusiikin helmet Esplanadin puistoon.
22.6.2015
”Joillekin syöpäpotilaille tulee halvemmaksi lentää Intiaan hoitoon kuin ostaa pelkät lääkkeet kotimaasta”, sanoo Bernie Lass syöpäjärjestö CanSurvivesta.
22.6.2015
Rasismi on vallankäyttöä puhtaimmillaan, Maryan Abdulkarim sanoo.
22.6.2015
Järjestyksessä kymmenes Mr. Afganistan valittiin kesäkuun alussa Kabulissa järjestetyssä kehonrakennuskilpailussa. Kehonrakennus on yksi maan suosituimpia urheilulajeja. Se oli sallittua myös Talebanin ollessa vallassa. Silloin harjoituksissa tosin piti käyttää pitkälahkeisia housuja. Kuvassa yksi kilpailijoista valmistautuu nousemaan lavalle.
22.6.2015
Isis pakotti Husein Muhammedin myöntämään, että minkä tahansa asian oikeuttaminen islamin opeilla näyttää mahdolliselta.
22.6.2015
Oikeudet kirjattiin lakiin, mutta niiden toteutus on toinen juttu.