1.10.2012
Hitler-niminen kauppa herättää pahennusta Intiassa
Omistaja sai kertomansa mukaan tietää vasta liikkeen avajaisissa nimihahmon taustoista.
1.10.2012
Omistaja sai kertomansa mukaan tietää vasta liikkeen avajaisissa nimihahmon taustoista.
1.10.2012
Päiväntasaajan tuntumassa sijaitsevan Kuchingin asukkaat ihmettelivät kaduille sataneita herneen kokoisia rakeita.
1.10.2012
Kenialaismiehen vaatimaton tavoite on suudella miljoonaa naista.
1.10.2012
Kritisoitu kalastusmuoto on osoittautunut jopa arveltua haitallisemmaksi.
1.10.2012
Lastensa tulevaisuudesta huolehtivat kiinalaisvanhemmat ovat helppoa riistaa huijareille.
1.10.2012
Poikkeuksellisen aralla apinalla on huomattavan pitkä nenä.
1.10.2012
Hippo tietää maapallon historian kuumimmista vuosista, suuryrityksien läpinäkyvyydestä, satelliittien lukumäärästä ja ruokatuotannosta.
1.10.2012
Epävarmuus tulevasta jäytää pientä kalastajayhteisöä Kambodzhassa.
1.10.2012
Presidentti Barack Obama ei aio viedä IMF:n valtarakenteiden uusimista kongressin käsittelyyn ennen vaaleja.
1.10.2012
Norja opastaa kehitysyhteistyönä kehitysmaita hyödyntämään öljy- ja kaasulöytöjään.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.