1.10.2012
Hitler-niminen kauppa herättää pahennusta Intiassa
Omistaja sai kertomansa mukaan tietää vasta liikkeen avajaisissa nimihahmon taustoista.
1.10.2012
Omistaja sai kertomansa mukaan tietää vasta liikkeen avajaisissa nimihahmon taustoista.
1.10.2012
Päiväntasaajan tuntumassa sijaitsevan Kuchingin asukkaat ihmettelivät kaduille sataneita herneen kokoisia rakeita.
1.10.2012
Kenialaismiehen vaatimaton tavoite on suudella miljoonaa naista.
27.9.2012
Aidosti monipuolinen elokuvalevitys on Suomessa vain haave. Tuore lakimuutos ei asiassa auta.
27.9.2012
Maailmalla tuntuu katastrofi seuraavan toistaan. Ihan aina ei uutisten ääressä jaksaisi seurata kaikkia mullistuksia. Mutta miltä tuntuu olla katastrofiuutisten kanssa tekemisissä ihan joka päivä? Väsyykö koskaan siihen, että aina jossain on katastrofi käynnissä? Vastaajana Suomen Punaisen Ristin tiedottaja Sanna Räsänen.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.