26.9.2012
Meksikon presidentti esittää heikennyksiä työlainsäädäntöön
Kauttaan lopetteleva Felipe Calderón haluaa rajoittaa muun muassa lakko-oikeutta.
26.9.2012
Kauttaan lopetteleva Felipe Calderón haluaa rajoittaa muun muassa lakko-oikeutta.
26.9.2012
Työura jatkuu hautaan saakka, moni elättää aidsin orpouttamia lapsenlapsiaan.
26.9.2012
Länsi-Saharan pakolaishallituksen edustaja Maima Mahmoud pyrkii muistuttamaan maailmaa aavikolle unohdetusta kansastaan, sahraweista. Marokko miehitti sahrawien maat vuosikymmeniä sitten.
25.9.2012
Lähelle Sotšia asutuksen viereen rakennettavan maakaasuvoimalan pelätään aiheuttavan terveysriskejä ja pilaavan elinympäristöä.
25.9.2012
Lakimiehet vapaaehtoistyössä, todisteet usein ohikulkijan kännykkäkamerasta.
25.9.2012
Peru saa vihdoin takaisin Machu Picchusta lähes sata vuotta sitten viedyt aarteensa. Samalla alueella mietitään, miten paikallisetkin saisivat osansa turismituloista.
24.9.2012
Tyhjällä vatsalla ei innovaatioita synny, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.
21.9.2012
Hukkumisuutisiin kyllästynyt nainen ryhtyi luomaan nuorille työpaikkoja.
20.9.2012
Myös oppositio syyllistyy sotarikoksiin, sanovat kansainväliset järjestöt.
20.9.2012
Kuntalaisten mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon ovat tällä hetkellä vähäisiä, todetaan ministeriöiden tekemässä selvityksessä.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.