• 5.5.2015

    Takaisin kouluun Sierra Leonessa

    Koulujen sulkeminen oli yksi keinoista, joilla epidemian leviämistä hillittiin.

  • 5.5.2015

    Ulkomaalaisviha leimahti taas Etelä-Afrikassa

    Valtaosa hyökkäyksistä on kohdistunut siirtolaisiin, jotka ovat tulleet maahan muualta Afrikasta.

  • 4.5.2015

    Miksi Pohamba on paras?

    Namibian entinen presidentti Hifikepunye Pohamba sai maaliskuussa viiden miljoonan dollarin arvoisen Mo Ibrahim -palkinnon. Se myönnetään erityisen ansoituneelle afrikkalaiselle valtionpäämiehelle. Palkinto on jäänyt neljä kertaa jakamatta kelvollisten ehdokkaiden puuttuessa. Mikä tekee Pohambasta niin paljon muita entisia afrikkalaispresidenttejä paremman? Vastaajana Iina Soiri, Pohjoismaisen Afrikkainstituutin johtaja.

  • 29.4.2015

    Itä-Afrikka hurmasi taiteilijan

    Akseli Gallen-Kallela vietti elämänsä onnellisimman ajan Afrikassa.

  • 29.4.2015

    Kuukauden kuva 4/2015

    Palomiehet yrittävät taltuttaa maastopaloa Kapkaupungin lähellä Etelä-Afrikassa maaliskuun 3. päivä. Pitkään jatkunut kuumuus ja voimakkaat tuulet vaikeuttivat sammutustöitä päivänä, joka oli kuumin sataan vuoteen. Päivälämpötila nousi 42 asteeseen. Palo tuhosi kasvillisuutta yli 4000 hehtaarin alueelta.

  • 28.4.2015

    Demokratia, täältä tullaan!

    Tunisia on arabikevään kokeneista maista vakaimmin demokratian tiellä. Kuinka demokratiaa opetellaan?

  • 2.4.2015

    Portugalin toivo

    Mosambik on muodissa, sanoo Maputossa markkinoinnin parissa työskentelevä portugalilainen Andreia Geraldes.

  • 31.3.2015

    Haluatko eroon korruptiosta? Kiellä raha!

    Mosambikissa aiotaan kieltää käteisen rahan käyttäminen asioitaessa julkisen notaarin ja asiakirjoja vahvistavien paikallisviranomaisten kanssa.

  • 31.3.2015

    Unitauti kuriin kärpäsiä säteilyttämällä

    Sukupolvi sukupolvelta jälkeläisten määrää vähentävä keino on hidas, mutta tehokas.

  • 31.3.2015

    Etelä-Sudanin kriisi syvenee

    Sisällissodassa on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä ja lähes kaksi miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa.