3.12.2014
Sopivasti lihavat merinorsut tehokkaimpia
Merinorsunaaraille tehokkainta on saavuttaa pulleuden tila, jossa ne ovat neutraalisti kelluvia, kertoo tuore Kalifornian yliopiston tutkimus.
3.12.2014
Merinorsunaaraille tehokkainta on saavuttaa pulleuden tila, jossa ne ovat neutraalisti kelluvia, kertoo tuore Kalifornian yliopiston tutkimus.
2.12.2014
Kasvihuonekaasupäästöjen jättiläiset, Kiina ja Yhdysvallat, onnistuivat sopimaan yhdessä päästöjen vähentämisestä.
2.12.2014
Vammaisten arjen ja elämän järjestelyissä on tultu joka puolella maailmaa pitkä matka sitten 70- ja 80-lukujen, mutta paljon on yhä kesken, Anni Valtonen muistuttaa.
2.12.2014
Rikkaat kärsivät köyhempien tavoin myös yhteiskuntarauhan murentumisesta.
2.12.2014
Toimittajat saattavat tehdä tutkivaa työtä ja kiristää lainrikkojia uhkaamalla heitä paljastuksilla.
2.12.2014
Naisparit elävät tavallisen avioparin tapaan, mutta liittoon ei yleensä kuulu puolisoiden välinen seksi.
2.12.2014
Suomen rikkaimman prosentin keskimääräiset tulot ovat yli kuusinkertaiset suomalaisten keskimääräisiin tuloihin nähden.
2.12.2014
Pew Global Attitudes -projektin tekemän kyselyn mukaan Afrikassa suurimpana vaarana pidetään aidsia ja muita sairauksia.
27.11.2014
Venäjällä vuonna 2013 voimaan astunut homopropagandalaki on vaikeuttanut monen sukupuolivähemmistöön kuuluvan elämää. Julia ja Anastasia odottavat turvapaikkapäätöstä Helsingissä.
27.11.2014
Niin sanotut maahanmuuttokriitikot muistavat usein viljellä fraasia ”maassa maan tavalla”. Mutta osaako defaulttimies sopeutua muuttuneeseen maailmaan ympärillään, Tommy Lindgren pohtii.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.