15.5.2026
Vapaus on pelon poissaoloa
Meitä aivan lähellä, mutta myös kauempana, ihmiset elävät juuri nyt olosuhteissa, joissa heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää pelon keskellä.
15.5.2026
Meitä aivan lähellä, mutta myös kauempana, ihmiset elävät juuri nyt olosuhteissa, joissa heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää pelon keskellä.
5.5.2026
Kazakstanilaisista perinteistä ja nykymusiikista inspiroituvalle Aizhan Sultanille musiikki on aktivismia. Hän esiintyy Maailma kylässä -festivaalilla lauantaina 16.5.
28.3.2026
Kestävän hyvinvoinnin professori Arto O. Salonen ja näyttelijä-käsikirjoittaja Kaarina Hazard sanoittivat ajan haasteita ja mahdollisuuksia Canthin hengessä.
17.3.2026
Tiina Itkonen on matkustanut pitkin Grönlantia koiravaljakoilla ja kalastusveneillä. Hänen valokuviaan on nähtävillä Kuopion VB-valokuvakeskuksessa.
5.3.2026
Koneet vievät meitä koko ajan kauemmaksi toisistamme. On oltava muita tapoja pelastaa maailma kuin eristää ihmiset toisistaan ja lisätä kulutusta ostosrobottien avulla, kirjoittaa Anni Valtonen.
3.3.2026
Tampere Film Festivalilla nähdään muun muassa uskon teemoihin pureutuva näytöskokonaisuus.
6.2.2026
Siirtolaisuus tarkoittaa oman identiteetin uudelleen ohjelmointia. Paineet ja odotukset muuttajaa kohtaan ovat suuret, näyttää Jenni Kivistön ja Jussi Rastaan uutuusdokumentti Katseiden alla.
3.2.2026
Maailman Kuvalehti kasasi listan ajatuksia herättävistä ja maailmankuvaa avartavista elokuvista, joita esitetään tänään alkavalla Docpoint-festivaalilla.
10.12.2025
Toiveikkaita tulevaisuudennäkymiä löytyy, mutta kaikki tarvitaan mukaan, muistuttaa Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen.
8.12.2025
Näkymätön rotu -näyttely tarkastelee valokuvauksen, videon ja arkistojen roolia valkoisuuden normalisoinnissa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.