Niitä saa hakea kuin neulaa heinäsuovasta: toivorikkaita näkymiä tulevaisuudesta. Hyvä uutinen: kyllä niitä löytyy!
Henkilökuvassamme toimittaja ja Kokkolan Ykspihlajan puuhanainen Outi Airola hahmottelee tulevaisuuden Suomea, jossa syrjäytyneet työllistyvät ja erakoituneet liittyvät laumaan.
Airolan ajatus on se, ettei Suomella ole varaa pitää nykyisenkaltaista määrää ihmisiä sivussa. Se tulee liian kalliiksi.
Myös ajatus sosiaalidemokratiasta on hänen mielestään nyky-Suomessa vinoutunut.
“Poliitikot tuntuvat ajattelevan, että jos ihmisellä on leipää pöydässä ja katto pään päällä, yhteiskunta on tehnyt osansa”.
Ihmisten tulee myös tuntea kuuluvansa johonkin, hän muistuttaa.
Yhdyn Airolan ajatuksiin: kaikkien tulisi voida olla mukana. On perustarpeemme olla osa laumaa.
Siksi onkin huolestuttavaa, että Nuorisobarometrin mukaan juuri nuorten tulevaisuusko on edelleen laskenut.
Tämän pitäisi olla ykkösuutinen maassa, jossa lapsia ja nuoria on koko ajan vähemmän. Syntyvyys laskee, väestö ikääntyy. Traagisin on mielestäni tämä luku: 60 000. Niin monta suomalaista nuorta on tilastojen mukaan syrjäytynyt.
Jos emme pysty pitämään huolta lapsistamme ja nuoristamme, millaista tulevaisuutta ylipäätään rakennamme? Kuka tätä maata pitää tulevaisuudessa pystyssä ja millä lihaksilla?
Kuka tätä maata pitää tulevaisuudessa pystyssä ja millä lihaksilla?
Nuoriso oireilee ja reagoi myös maailmalla: viime aikoina esimerkiksi Nepalissa, Keniassa ja Tansaniassa. Se tarkoittaa, että aiempien sukupolvien pitää ottaa vastuuta. Nuoret kaikkialla kokevat epäreiluna asetelman, jossa valtaapitävät hassaavat rahat ja jättävät jälkeensä tuhoa ja epävarmuutta, epätoivoakin. Planeetan hyvinvoinnista puhumattakaan.
Maailman kestokyvystä puheen ollen: Toimittaja Teija Laakso kysyy jutussaan, millaista tulevaisuuden arki on, jos elämme ympäristön kannalta kestävästi. Romahtaako elintasomme keskiajalle? Vai tuleeko elämästämme jopa parempaa?
Kyse ei ehkä olekaan siitä, että siirtyisimme elämään palttinapaidoissa metsän keskelle, ainoana valonamme lepattava kynttilän liekki.
Kysymykseni kuuluu: Miten nuoret jaksavat pitää yllä toiveikkuutta, jos me aikuiset emme jaksa?
Jos meidän kaikkien halutaan osallistuvan yhteiskuntaan, meidän tulee pysyä järjissämme ja toimintakykyisinä. Meiltä on pakko löytyä kestokykyä.
Olen sitä mieltä, että me, jotka olemme jo löytäneet tiemme, opiskelleet ja työllistyneet, perustaneet perheemme, hyötyneet sosiaaliturvasta, ottaneet asuntolainamme – olemme lapsillemme vastuussa sekä omasta jaksamisestamme että osallistumisestamme heidän tulevaisuutensa rakentamiseen.
Nyt tarvittaisiin enää jokaiseen niemeen ja notkoon oma Outi Airola, joka on valmis ottamaan kaikki mukaan, isot ja pienet.
Kirjoittaja on Maailman Kuva lehden päätoimittaja.