Valokuvaaja Tiina Itkonen (s. 1968) on kuvannut napa-alueita, kuten Grönlantia, sen luontoa ja ihmisiä jo lähes 30 vuotta. Vuosien aikana kuvien päähenkilöt ovat kasvaneet aikuisiksi ja ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat iskeneet Luoteis-Grönlannin inughuitien (pohjoisin inuiittiryhmä) elinkeinoon ja elämäntapaan.
Kylissä hylkeen, mursun ja muiden arktisten eläinten metsästäminen on vielä arkea ja eläimet tärkeä ravinnonlähde. Inughuitit ovat pyrkineet säilyttämään perinteisen elämäntapansa.
Äärimmäisissä olosuhteissa kuvaava Itkonen on matkustanut yli 1 500 kilometriä Grönlannin länsirannikkoa pitkin koiravaljakoilla, kalastusveneillä, purjeveneillä, öljytankkereilla, rahtilaivoilla ja helikoptereilla. Itkonen toteaa viettävänsä 10 prosenttia ajastaan kuvaten ja 90 prosenttia ihmisiin tutustuen. Kielitaito ja ihmisten kanssa vietetty aika on rakentanut luottamusta.
Itkonen tunnistaa kuitenkin roolinsa yhteisön ulkopuolisena. Hän on Grönlannissa qallunaaq, ulkomaalainen ja ulkopuolinen. Valokuva on aina kuvaajan näkemys ja havainto todellisuudesta.
Näyttely pyrkii herättämään keskustelua ulkopuolisen valokuvaajan roolista ja samalla mahdollisuuksista kertoa työnsä kautta ilmastonmuutoksen vaikutuksista ihmisten elämään.
Tiina Itkonen: Anori – Pohjoinen tuuli VB-valokuvakeskuksessa (Kuninkaankatu 14–16, Kuopio) 3.5. asti.