1. Julkaisit hiljattain kirjan Jään valta vaihtuu – Arktinen alue maailmanjärjestyksen murroksessa. Miksi suomalaistenkin pitäisi kiinnostua arktisesta alueesta?

Suomi on arktinen valtio, ja arktisen alueen merkitys kasvaa kaiken aikaa ilmastonmuutoksen etenemisen takia. Kun jää jatkaa sulamistaan, merireitit ovat aiempaa pidempään liikennöintikelpoisia ja sulavan jään alta paljastuu luonnonvaroja, jotka herättävät paljon intohimoja ja mahdollisia jännitteitä. Meidän pitää olla hereillä, jotta voimme olla mukaan tekemässä kestäviä ratkaisuja arktisen alueen tulevaisuuden kannalta.

2. Kirjasi käsittelee etenkin suurvaltojen, Kiina, Venäjän ja Yhdysvaltain, pyrkimyksiä arktisella alueella. Mikä niitä eniten kiinnostaa – luonnonvarat, merireitit vai turvallisuuskysymykset?

Ne kaikki liittyvät toisiinsa. Merireitit ovat olleet aina tärkeitä. Maailman tavarankuljetuksesta suurin osa tapahtuu edelleen pitkin meriä. Se unohtuu välillä, koska elämme nopeiden yhteyksien aikaa. Luonnonvaroja alueelta taas on kaivettu kautta aikain. Esimerkiksi Grönlannin kreoliittikaivokset nousivat arvoonsa, kun uutta sotateknologiaa, kuten lentokoneita, keksittiin. Kreoliitti on alumiinin valmistusaine.

Turvallisuuteen kaikki liittyy taloudellisten intressien kautta. Valtiot suojaavat intressejään tarvittaessa sotilaallisin keinoin tai valtaavat alueita saadakseen lisää vaurautta.

3. Arktisesta alueesta on tullut entistä ajankohtaisempi sen jälkeen, kun Donald Trump nousi valtaan ja alkoi vaatia Grönlantia itselleen. Miten hänen puheistaan oikein pitäisi ajatella?

Osa Trumpin argumenteista pitää paikkansa. Grönlanti kuuluu maantieteellisesti Pohjois-Amerikkaan ja on Yhdysvalloille äärimmäisen tärkeä. Sieltä pystytään havaitsemaan iskut, pommikoneiden nousut ja ohjusten saapuminen. Ei siis ole sattumaa, että Yhdysvallat on yrittänyt 150 vuotta ostaa Grönlantia itselleen.

Trumpin retoriikka on kuitenkin hölmöä, koska Yhdysvalloilla ja Tanskalla on jo Grönlantia koskeva puolustussopimus. Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, etteivätkö he saisi olla siellä. Uhittelu ja möykkääminen herättää ainoastaan vastarintaa varsinkin, kun on esimerkkejä siitä, että myös neuvottelemalla ja sopimalla voidaan saada asioita aikaan.

4. Mitä intressejä ja hankkeita Venäjällä sitten on arktisella alueella?

Venäjä on maantieteellisesti niskan päällä, sillä se omistaa puolet arktisen alueen rannikkoalueesta. Se pitää Koillisväylää omana sisäisenä merireittinään, vaikkei se kansainvälisen oikeuden näkökulmasta ole sitä. Se on saneerannut Koillisväylän varrella ja pohjoisempana neuvostoaikaisia tukikohtia ja rakentanut kiitoratoja. Venäjä pyrkii myös laajentamaan alueitaan kohti Pohjoisnapaa vaatimalla itselleen alueen mannerjalustaa, eli merenpohjassa olevaa maa-alueen jatketta, sekä tekemällä tutkimusretkiä ja sukelluksia pohjoisnavan alle.

5. Kirja luo nykytilanteen lisäksi katsauksen myös löytöretkien historiaan. Miksi?

Ajattelen, että historiasta voi oppia paljon ja siitä voi löytää yhtymäkohtia nykyhetkeen. Löytöretkien ensimmäinen kausi oli 1500-luvulla, kun portugalilaiset ja espanjalaiset kartoittivat merireittejä Amerikkaan. Toinen kausi oli 1800-luvun lopulla ja suuntautui juuri arktiselle alueelle.

Nyt elämme mahdollisesti kolmatta suurta löytöretkien aikaa.  Se on samanlainen kiihkeän teknologisen kehityksen aikakausi kuin 1800-luvun loppu. On tekoäly, teollisuuden sähköistyminen, avaruusseikkailut ja pyrkimykset tutkia syvänmeren alueita. Tilanne on samalla tavalla paineistunut.

6. Mitä Suomen kaltaisten maiden kannattaisi nyt tehdä?

Pohjoismaiden ja muiden Pohjolan maiden pitäisi muodostaa moninapaistuvassa maailmassa pohjoinen vaihtoehto. Arktisista maista suurin osa on demokraattisia oikeusvaltioita, joilla on asiallinen arvopohja. Voima voisi nousta myös pohjoisesta, ja siihen pyritään jo. Ei ole sattumaa, että presidentti Alexander Stubb lenkkeilee Kanadan pääministerin kanssa.

7. Millainen rooli näillä pohjoisilla mailla sitten voisi olla? Voisimmeko liennyttää jännitteitä ja korostaa enemmän YK:n roolia?

Voisimme olla tasapainottava voima. Meillä on valtavasti osaamista arktisesta sodankäynnistä, arktisissa olosuhteissa toimimisesta ja vahvat kansantaloudet. Voimme olla yksi voima neuvottelupöydissä. Meidän ei pitäisi olla niin kohteliaita, vaan roolinamme olisi pitää puolemme ja olla mukana tekemässä päätöksiä.

Voisimme olla mukana korostamassa YK:n roolia, mutta ongelmana on, että Venäjä ja Kiina lamauttavat turvallisuusneuvoston toiminnan. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö maaryhmänä voisi itse toimia YK:n periaatteiden ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

8. Onko riskinä, että Suomi joutuu ympäristötuhon tai konfliktien välikappaleeksi, jos se lähtee mukaan arktiseen kilpaan vaikkapa toimittamalla jäänmurtajia, josta on jo Yhdysvaltain kanssa sovittu?

Me olemme jo mukana. Emme ole kaarnalaiva arktisilla aalloilla vaan olemme olemassa ja meillä on iso rooli vaikkapa sotaharjoituksissa ja tieteenteossa. Meidän täytyy pitää puolemme, tuoda ratkaisuja ja edesauttaa omaa yhteistyötämme.

9. Arktisella alueella sijaitsee paljon koskemattomia luonnonvaroja, joihin kajoaminen voisi aiheuttaa ekokatastrofin. Onko enää mahdollista estää niihin sotkeutuminen?

On. Mahtavia torjuntavoittoja on jo saatu, kun esimerkiksi Norja on pysäyttänyt syvänmeren kaivostoiminnan. Kokonaan luonnonvarojen käyttöä ei kuitenkaan voi estää, koska maailma etenee siihen suuntaan, että vihreätkin ratkaisut tarvitsevat luonnonvaroja. Voimme vaikuttaa käytettävään teknologiaan, siihen, että paikalliset väestöt pääsevät osaksi päätöksentekoa ja siihen, että ympäristöä ei tavan takaa tuhota.

10. Mitä uutta tai yllättävää opit itse arktisesta alueesta kirjaa tehdessäsi?

Mieleen jäivät esimerkiksi yksittäisten ihmisten mahdollisuudet tehdä asioita, jotka muuttavat historian kulun. Se on toiveikkuutta herättävä viesti myös tänä päivänä, kun tilanne tuntuu toivottomalta. Jokaisen teot voivat merkitä paljon.