Kapinaa Iranissa 

Nelikymppinen Sara Shahverdi pukeutuu nahkatakkiin, ajaa moottoripyörällä, riitelee veljiensä kanssa äänekkäästi perinnöstä ja toimii aktiivisesti paikallispolitiikassa. 

Mikään tässä ei olisi kovin ihmeellistä, ellei Shahverdi sattuisi elämään Iranin maaseudulla – ahtaiden perinteiden puristuksessa elävässä yhteisössä, jossa tytöt järjestetään nuorina naimisiin ja jossa naisille ei turhia vapauksia anneta. 

”Anna tytöille kengät mutta älä polkua”, siteeraa joku seudun miehistä vanhaa sanontaa. 

Sara Khakin ja Mohammad Reza Eynin dokumenttielokuva Cutting Through Rocks (2025)viihdyttää, huvittaa, hämmentää ja raivostuttaa.

Eronnut kätilö Shahverdi yrittää muuttaa maailmaa: hän tarjoaa tytöille välähdyksen toisenlaisesta elämästä ja pyrkii estämään lapsiavioliitot. Yhteisö hyväksyy hänet pitkin hampain, jonkinlaisena poikkeuksena, mutta se ei tarkoita, että hänen toimintaansa katsottaisiin hyvällä. 

Shahverdi on rankka muija. Hänen sitkeyttään ja rohkeuttaan voi vain ihailla.  

Pelkkää toiveikkuutta dokumentti ei silti tarjoa. Se panee miettimään, onko edes mahdollista muuttaa pinttyneitä ennakkoluuloja ja asenteita. Onko kapinoinnista lopulta enemmän hyötyä vai haittaa syrjittyjen naisten kannalta? 

Sitä joutuu pohtimaan myös Shahverdi. Dokumentti päätyy kuitenkin jonkinlaiseen kompromissiin: maailmaa on vaikea muuttaa mutta silti on yritettävä. 

Aikamatka puuvillaplantaaseille 

Kahisevia vannehameita, siirtomaatyylisiä kartanoita, kukoistavia puutarhoja – historian siipien havinaa. 

Sitä tarjoavat turistikierrokset Yhdysvaltain Mississippin osavaltiossa sijaitsevassa Natchezissa, joka on myös Susannah Herbertin dokumenttielokuvan (2025) nimi.  

14 000 asukkaan kaupunki tunnetaan Garden Clubista: organisaatiosta, joka järjestää nostalgisia esittelykierroksia seudun vauraisiin taloihin.

Natchez vaurastui aikoinaan puuvillalla, jota kasvatettiin orjatyövoimalla. Ja se tuppaa kierrosten järjestäjiltä ja osallistujilta unohtumaan.  

Elokuva Natchez tosin näyttää, että kyse ei ole pelkästään unohtamisesta vaan aktiivisesta historian uudelleen kirjoittamisesta ja rasismin oikeuttamisesta.  

Eräs osallistujista iloitsee siitä, että kierroksella saa unohtaa nykyhetken ja valita itse, mitä asioista ajattelee.  

Kommentti kertoo jotain olennaista amerikkalaisesta yhteiskunnasta. Kun historiallisia vääryyksiä ei käsitellä, myös ymmärrys nykyhetkestä jää ohueksi. Sen seurauksena yhteisö takertuu menneeseen ja hakee turvaa haikailemalla sellaisten aikojen perään, jotka ovat  – onneksi – jo kauan sitten jääneet taakse. Pahimmillaan menneisyyden kaipuu purkautuu avoimena rasismina. 

Dokumentti muistuttaa, ettei nostalgia ei auta ymmärtämään nykyhetkeä eikä maailmaa voi loputtomiin paeta. Vastapainoksi Natchezissa järjestetäänkin myös todenmukaisempia historiakierroksia, joilla orjuutta ei piilotella. Jännite kahden erilaisen tarinan välillä tulee dokumentissa hienosti esiin. 

Rakkauskirje Beirutille

Israelin ja Syyrian välissä sijaitseva maa ja sen Välimeren rannalla sijaitseva pääkaupunki Beirut näkyvät verrattain harvoin mediassa.

Jo pelkästään tästä syystä kannattaa katsoa elokuva Do you love me?

Lana Dahlerin ohjaama ja käsikirjoittama tuore elokuva (2025) on mosaiikkimainen, arkistomateriaalista, valokuvista, elokuvista ja dokumenteista koostettu teos. Dahler piirtää kollaasitekniikalla kuvaa Beirutin moni-ilmeisestä satamakaupungista seitsemällä vuosikymmenellä. Lopputulos on esseistinen, katsojan havainnoille ja pohdinnoille tilaa jättävä.

Valituilla arkistokuvillaan Dahler näyttää, miten paljon Beirut on historiassa ottanut iskuja vastaan: tuhoisa sisällissota, Israelin hyökkäykset, koronapandemia, satama-alueen räjähdykset. Suomessakin uutisoiduissa räjähdyksissä vuonna 2020 loukkaantui noin 5 000 ihmistä ja kuolleita oli yli 150.

Paitsi asukkaidensa selviytymistä tuhon keskellä eri vuosikymmeninä, Dahler leikkaa sekaan kuvia juhlivista kaupunkilaisista, jotka pyrkivät elämään täysillä ja nauttimaan hetkestä.

Beirutin olemassaoloa kuvastaa usean yhteisön, kielen ja uskonnon välinen yhteiselo. Kaupungissa on aistittavissa ranskalaisen kolonisaation varjo, mutta myös modernin arabikulttuurin elinvoimaisuus.

Vahvan visuaalisessa elokuvassa Daler yhdistelee teemoja aina kotielämästä ja suvusta sotaan ja rakkauteen. Oman lisänsä tunnelmaan tuo musiikki.

Ohjaaja Lana Daher on paikalla elokuvan näytöksessä 8.2.