• 24.9.2025

    ”Kulttuurimme rohkaisee meitä olemaan hiljaa ja vain selviytymään” – Ihmissuhteet, koulupaineet ja some aiheuttavat Malawin nuorille mielenterveyshaasteita  

    Suomalaisten ja malawilaisten nuorten mielenterveysongelmat johtuvat yllättävän usein samantyyppisistä asioista. Malawissa nuorisotyötä tekevän Aggie Bob Changin mukaan nuoria ei yhteiskunnassa aina arvosteta, mutta nykyisin he ovat aiempaa rohkeampia.

  • 17.9.2025

    Kehitysyhteistyön leikkaustrendi tuskin kääntyy ainakaan lähitulevaisuudessa, arvioi tutkija Akio Takayanagi

    Äärioikeiston nousu on yksi syy siihen, miksi niin monet rikkaat maat leikkaavat juuri nyt kehitysavusta, sanoo japanilaistutkija, professori Akio Takayanagi. Hän kertoo, että myös talousvaikeuksien kanssa painivassa Japanissa kuullaan nyt kehitysyhteistyökriittisiä mielipiteitä.

  • 5.9.2025

    Eroon tuontiriippuvuudesta: Afrikkaan ensimmäinen oma hiv-lääke

    Uutinen tuotannosta tulee hyvään aikaan, sillä kehitysyhteistyöleikkaukset heikentävät lääkkeiden saatavuutta.

  • 28.8.2025

    Afganistaniin jääneet naiset toimittavat salaa blogia, jossa kerrotaan, mitä maassa todella tapahtuu – ”Ihmettelen joskus itsekin, miten he löytävät keinoja”, tunnustaa tuottaja Shakiba Adil 

    Suomessa asuva Shakiba Adil tuottaa Maailman Kuvalehden julkaisemaa Afgaaninaisen katse -blogia, jota kirjoittavat maassa Taliban-hallinnon alla elävät naistoimittajat. Työ on äärimmäisen vaarallista ja hankalaa, mutta naiset ovat saaneet maistaa vapautta eivätkä aio luovuttaa, Adil vakuuttaa.

  • 26.8.2025

    Mapuche-yhteisöt kamppailevat saadakseen maansa takaisin – ”Meillä on Chilessä mapuche-vastainen eliitti, joka on ollut osa päätöksentekoa yli vuosisadan”

    Alkuperäiskansalle kuuluvien maiden palautuksilla pyritään ratkaisemaan historiallinen maakiista Chilessä. Järjestelmä on kuitenkin ylikuormittunut, ja mapuche-yhteisöt joutuvat odottamaan päätöksiä jopa vuosikymmeniä.

  • 21.8.2025

    Tutkimus: Siirtomaa-ajan perintö näkyy yhä tiedelehdissä 

    Trooppisen lääketieteen lehtien toimitusneuvostot koostuvat yhä pääosin rikkaiden maiden miehistä, kertoo tuore tutkimus. Tilanne heijastaa globaalia eriarvoisuutta ja voi vääristää tutkimusten arviointia, varoittaa tutkija.

  • 7.8.2025

    ”Aiemmin Yhdysvallat on aika automaattisesti mielletty lännen keskukseksi, mutta nyt länsipuhe on selvästi vähentynyt”

    Mitä ovat "länsimaat"? Kysymykseen vastaa yliopistonlehtori, antropologi Jukka Jouhki Tampereen yliopistosta. Hän on vastaava tutkija hankkeessa, jossa analysoidaan suomalaisen median tapaa puhua lännestä ja länsimaista Ukrainan sodan yhteydessä.

  • 30.7.2025

    Kolme miestä kertoo, miten miehet voivat puuttua naisvihaan – ”Moni kokee, ettei keskustelua näistä aiheista ole turvallista käydä julkisuudessa”

    Naisvihan torjunta ei ole vain naisten tehtävä. Miesten saaminen mukaan vaatii turvallista keskustelutilaa, positiivisia roolimalleja ja esimerkiksi apua väkivaltaiseen käytökseen, sanovat tasa-arvoa edistävät miehet.

  • 26.6.2025

    ”Transsukupuolisena yhteiskunnassa oleminen vaatii rohkeutta” – Palveluiden ja turvallisten tilojen puute aiheuttavat haasteita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille Zimbabwessa

    Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema Zimbabwessa on yhä haastava, ei tilanne ole yhtä tukala kuin esimerkiksi Ugandassa. Transnainen Penny Makuchete toivoo kokonaisvaltaisempia palveluja erityisesti vähemmistön mielenterveyden edistämiseksi.

  • 25.6.2025

    Hitaasti muuttuvassa Japanissa tasa-arvoinen avioliittolaki on vasta unelma – “Ihmiset ovat ymmärtäväisiä ja avoimia, mutta hallinto ei“ 

    Japanissa kansalaisyhteiskunta vaatii samaa sukupuolta oleville laillista oikeutta avioliittoon. Lain etenemistä hidastavat konservatiivinen hallitus, muutoksia pelkäävä sääntöpohjainen yhteiskuntajärjestys ja Trumpin homo- ja transvastaiset lausunnot.