15.5.2026
Vapaus on pelon poissaoloa
Meitä aivan lähellä, mutta myös kauempana, ihmiset elävät juuri nyt olosuhteissa, joissa heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää pelon keskellä.
15.5.2026
Meitä aivan lähellä, mutta myös kauempana, ihmiset elävät juuri nyt olosuhteissa, joissa heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää pelon keskellä.
13.5.2026
Yhdysvaltain demokratian romahdus Trumpin valtakauden aikana osoittaa, ettei mikään maa ole turvassa diktaattorien nousulta ja vahvan johtajan kaipuulta. Demokratialla on silti yhä toivoa, sen osoittaa muun muassa Gen Z -liike.
11.5.2026
Freddy Lim on metallimuusikko, ihmisoikeusaktivisti ja suurlähetystöä vastaavan Taiwanin Suomen yhteystoimiston edustaja. Hän uskoo, että erilaisia mielipiteitä on helpompi oppia ymmärtämään taiteen kuin kiihkeän väittelyn avulla.
8.5.2026
Maailma Kylässä -festivaalilla esiintyvän venezuelalaisvalokuvaaja Manu Quinteron kuvat kertovat, mitä ihmisille tapahtuu äärimmäisissä kriiseissä.
4.5.2026
Farnaz Abdoli halusi tuoda värit ja kauneuden musliminaisten elämään, mutta sen vuoksi hän joutui pakenemaan maasta. Nyt Iranin johto on tapettu, mutta Abdoli ei iloitse.
17.4.2026
Eri puolilla maailmaa on havahduttu samaan ongelmaan: aikaa lukemiselle ei tunnu löytyvän. Kairolainen it-asiantuntija Asmaa Eltaher tarttui härkää sarvista ja perusti kaltaisilleen koulutetuille naisille oman lukupiirin.
9.4.2026
Unkarissa järjestetään sunnuntaina vaalit, jotka Viktor Orbánin johtama Fidesz-puolue voi pitkästä aikaa hävitä. Se olisi hyvä uutinen oikeusvaltion kannalta, mutta Fideszin säädösten takia uuden hallituksen liikkumavara voi jäädä kapeaksi.
2.4.2026
Kaikki iranilaiset eivät ole vasta tapetun ajatollah Ali Khamenein kannattajia, vaikka mediassa siltä voi näyttääkin. Siksi faktojen tarkastelun lisäksi on katsottava valtarakenteiden taakse, kirjoittaa Antti Yrjönen.
30.1.2026
Kiinan kommunistinen puolue pitää yllä yhteyksiä satoihin puolueisiin ympäri maailmaa, käy ilmi tuoreesta selvityksestä. Se haluaa talousmahdin lisäksi olla myös poliittinen toimija, ja demokratian kannalta se ei välttämättä ole hyvä asia.
27.1.2026
Iranin mielenosoitukset ovat laantuneet, mutta keskustelu siitä, mitä autoritaarisen islamilaisen hallinnon tilalle halutaan, on vasta alussa. Suomalais-iranilainen Bahar Mozaffari pitää vahingollisena ajatusta täydellisen yhtenäisestä kansasta. Hän haaveilee aidosti demokraattisesta ja moniarvoisesta maasta.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.