Iäkäs nainen seisoo kuvassa panssariajoneuvon edessä ja peittää kasvonsa. Ympärillä leijuu kyynelkaasua.
Kuva nousi symboliksi, kun Venezuelan pääkaupunki Caracasista tuli Nicolas Maduron sosialistihallituksen vastaisten protestien näyttämö vuonna 2017.
Sadat tuhannet kansalaiset marssivat kaduilla ja vaativat loppua korruptoituneelle hallitukselle, joka oli ajanut Venezuelan äärimmäiseen humanitaariseen ja poliittiseen kriisiin. Kaupoissa ei ollut ruokaa eikä sairaaloissa lääkkeitä.
Mielenosoittajien joukossa oli myös valokuvaaja Manu Quintero, joka taltioi hetken.
”Kuva edustaa rohkeutta ja vastarintaa, ja kuvan naista alettiin kutsua Venezuelan Tiananmenin naiseksi”, kertoo nykyään Espanjan Barcelonassa asuva Quintero.
Kuvaamisesta tuli paitsi työ, myös kutsumus ja intohimo.
Alun perin maantietoa yliopistossa opiskelleesta Quinterosta tuli valokuvaaja Venezuelan kriisin seurauksena.
”Sain ystävältäni vanhan kameran ja aloin taltioida kotimaani syvenevää kriisiä. Lopulta pääsin nimekkään valokuvaajan kurssille, ja kuviani alettiin julkaista paikallisissa lehdissä. Kuvaamisesta tuli paitsi työ, myös kutsumus ja intohimo.”
Sittemmin Quinteron kuvia on julkaistu myös lukuisissa kansainvälisissä laatulehdissä, kuten The New York Timesissa. Kuvat näyttävät todellisuuden maassa, jossa vallanpitäjät elävät täysin irrallaan kansan kärsimyksistä.
Klikkaa kuvaa ja näet kaikki jutun kuvat galleriassa.
Quintero muistaa edelleen päivän, jona hän tajusi, kuinka syvään kriisiin hänen kotimaansa oli vajonnut. Kesäkuussa kymmenen vuotta sitten hän lähti markkinoille Caracasin laitamille brasilialaisen Folha do Sao Paolo -lehden toimittajan kanssa. He olivat kuulleet, kuinka ihmiset etsivät ruokaa tukkumarkkinoiden jätevuorten keskeltä.
”Emme kuitenkaan odottaneet näkevämme pieniä alakouluikäisiä lapsia koulupuvuissa etsimässä jotain syötäväksi kelpaavaa.”
Myöhemmin samana päivänä Quintero kuvasi Venezuelan tärkeimmän sotilastukikohdan Fuerte Tiunan auditoriossa hallinnon pyörittämän televisio-ohjelman nauhoitusta. Siinä presidentti Maduron kakkosmies Diosdado Cabello syytti hallintoa kritisoivia isänmaan vihollisiksi. Myöhemmin johtajat nauttivat aterian runsaasta noutopöydästä.
”Kuva on minulle tärkeä, koska ruudun heijastuksessa oikeassa alakulmassa näkyy hymyilevä katsoja. Johtajat väittävät puolustavansa kansaa mutta suhtautuvat välinpitämättömästi ihmisiin, jotka etsivät neljän kilometrin päässä ruokaa roskiksesta.”
Pian ruokaa roskiksista etsivistä ihmisistä tuli Venezuelan kaduilla arkipäiväinen näky.
Kriisin keskellä Quintero ei kuitenkaan halunnut unohtaa toivoa ja vastarintaa. Sitä löytyi usein yllättävistä paikoista, kuten Tren de Aragua -rikollisjengin kotiseudulta Araguan osavaltiosta. Pelätyltä alueelta Quintero löysi väkivallan sijaan jotain odottamatonta: kymmeniä nuoria valmistautumassa klassisen musiikin konserttiin.
”Soittimet olivat heidän aseensa. He yrittivät tuoda rauhaa musiikin avulla. Se oli jälleen osoitus venezuelalaisten vastarinnasta.”
Kriisi kosketti lähes kaikkien venezuelalaisten tapaan myös Quinteron perhettä.
Yhdessä kuvista Quinteron isä vetää perässään matkalaukkua, jonka päällä istuu hänen lapsenlapsensa. Se oli päivä, jolloin Quinteron perhe alkoi hajota.
”Veljentyttäreni kärsi pahoista allergioista, ja hänen oli vaikeaa löytää sopivaa ravintoa maassa, jossa ruokapula paheni jatkuvasti. Veljeni ei koskaan halunnut lähteä Venezuelasta, mutta hän ei nähnyt muuta vaihtoehtoa.”
Veljen perhe lähti Portugaliin 12 vuotta sitten, ja siellä he asuvat edelleen. Kuva kertoo miljoonista venezuelalaisperheistä, jotka hajaantuivat ympäri maailmaa.
”Kuva edustaa venezuelalaisen luovuutta ja sitkeyttä vaikeuksien edessä.”
Eurooppaan päätyi terveyssyistä lopulta myös Quinteron äiti. Kun äiti kahdeksan vuotta sitten sai sydänkohtauksen, valokuvaajapoika tiesi, että mahdollisuudet hoitaa häntä olisivat romahtaneessa terveydenhoitojärjestelmässä huonot.
Kontaktiensa kautta Quintero onnistui kuitenkin saamaan äidin hoitoon julkiseen sairaalaan, mutta kaikki toimenpiteeseen tarvittavat tarvikkeet piti hankkia ja kustantaa itse.
”Valitettavasti niistäkin oli pulaa, ja äitini tila paheni. Vasta vuotta myöhemmin katalonialaisen yksityisklinikan säätiö kustansi hänen avosydänleikkauksensa Barcelonassa. Sen jälkeen äitini ei enää palannut Venezuelaan. ”
Pandemian jälkeen Barcelonaan muutti myös Quintero itse lähemmäs Eurooppaan asettunutta perhettään. Kotimaan jättäminen oli vaikeaa, sillä se tarkoitti myös suunnanmuutosta uralla.
Ilman pelkoa eläminen on ollut sekä vapauttavaa että haastavaa.
”Barcelonassa sain helposti töitä kansainvälisestä uutistoimistosta, mutta samalla työni muuttui. En kuvaa päätyökseni enää kotimaatani ja keskity sen kriisiin vaan kaikkea mahdollista formulakilpailuista paavin vierailuun.”
Aikansa otti myös tottua turvalliseen ympäristöön.
”Pelko oli niin pitkään osa elämääni, että siitä tuli normaalia. Ilman pelkoa eläminen on ollut sekä vapauttavaa että haastavaa.”
Vuodenvaihteessa Venezuela nousi jälleen otsikoihin myös kansainvälisesti, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump iski Venezuelaan ja pidätti presidentti Maduron ja hänen vaimonsa Cilia Floresin.
Kun kansainvälinen yhteisö tuomitsi laittoman hyökkäyksen, monet venezuelalaiset juhlivat. Siitä huolimatta, että Trump sanoi suoraan, että häntä kiinnostavat Venezuelassa ennen kaikkea maan suuret luonnonvarat, kuten öljy.
Monet asiantuntijat pitävät Yhdysvaltojen toimia Venezuelassa kolonialistisina. Vaikka presidentti vietiin pois, suurin osa vanhasta hallinnosta jatkaa Venezuelan johdossa Yhdysvaltain käskyläisenä. Vapaita vaaleja ei ole näköpiirissä.
Quintero ei pidä Trumpista, mutta hän uskoo, että Maduron syrjäyttäminen on ensimmäinen etappi kohti vapaata Venezuelaa.
Hän haluaa myös muistuttaa, ettei Yhdysvallat ole ainoa taho, joka on pyrkinyt hyötymään Venezuelan öljystä.
”Esimerkiksi Kiina ja Venäjä ovat yrittäneet investoida miljoonia dollareita öljyntuotannon elvyttämiseen, mutta hallinto varasti niiden rahat. Tavallinen venezuelalainen ei ole päässyt nauttimaan öljyrikkauksista kuin bensiinin edullisen hinnan myötä.”
Maduron valtakaudella öljynjalostaminen painui pohjalukemiin rappeutuneen infrastruktuurin seurauksena ja öljyrikasta maata on koetellut myös pula bensiinistä.
Quintero puhuu ”kultaisesta kanasta”, joka lopetti munimisen Hugo Chávezin hallinnon aikana. Sen elvyttämiseen tarvitaan merkittäviä investointeja eikä prosessi tule olemaan nopea, hän muistuttaa.
Kun ulkomaalaisten sijoittajien tähtäimessä ovat Venezuelan rikkaat luonnonvarat, tulilinjalla on myös Venezuelan äärimmäisen monimuotoinen luonto. Sitä ovat saastuttaneet muun muassa laittomat kultakaivokset, joita johdetaan vankiloista.
Samalla myös alkuperäiskansojen elintila on kaventunut, vaikka juuri heitä Maduron edeltäjä Chávez lupasi puolustaa.
”Siksi Venezuelan kriisi on myös ympäristökriisi, joka on jo tuhonnut suuren määrän Amazonian sademetsää.”
Monilla tavallisilla venezuelalaisilla ei ole myöskään ollut mahdollisuutta nauttia kotimaansa upeasta luonnosta.
Näin omin silmin, kuinka Karibian rannoista nauttivat ulkomaalaiset tai varakkaat venezuelalaiset, joita kriisi ei koskettanut.
”Näin omin silmin, kuinka Karibian rannoista nauttivat ulkomaalaiset tai varakkaat venezuelalaiset, joita kriisi ei koskettanut. Viikonloppumatka Los Roquesin saaristoon maksaa satoja dollareita. Se on liikaa niille miljoonille venezuelalaisille, joiden tulot jäävät alle tuhanteen euroon vuodessa.”
Nyt Quintero elää erilaista arkea Euroopassa vaimonsa ja lapsensa kanssa. Perhe on lähellä, mutta karua arkea kotimaassa on mahdoton unohtaa.
Vanhat traumat nousivat mieleen myös viime vuonna, kun Quinteron äiti sai jälleen sydänkohtauksen.
”Luulin saaneeni pahimman mahdollisen tiedon syntymäpäivänäni. Mutta ennen kuin olin ehtinyt puhaltaa syntymäpäiväkakkuni kynttilät, äitini oli leikattu ja pääsi seuraavana päivänä kotiin. Viimeistään silloin ymmärsin, kuinka erilaisessa maassa nykyään elämme.”
Manu Quintero ja Maija Salmi Maailma kylässä -festivaalin Puhelavalla Bio Rexissä su 17.5. klo 13.40.