Kesäkuun 18. päivänä vuonna 2024 nairobilainen Sophie Mugure Njehia sai tarpeekseen.

Kenian hallitus oli julkistanut verolain uudistusesityksen. Sen avulla velkaantunut maa keräisi miljarditulot, mutta hinnat nousisivat.

Sosiaalisessa mediassa kiersi kutsu lähteä protestoimaan esitystä. Samana päivänä 28 vuotta täyttänyt Mugure liittyi joukkoon. Hän tunsi olevansa oikealla asialla.

”Hallitus sanoi nostavansa leivän, ruokaöljyn, vaippojen ja terveyssiteiden hintaa. Olin juuri eronnut kahden lapsen yksinhuoltajaäiti ja tajusin, että kaikki tämä vaikuttaisi minuun. Perustuslaki antaa meille oikeuden protestoida, jos olemme tyytymättömiä päättäjiimme. Siksi lähdin mukaan.”

Tilanne riistäytyi seuraavien päivien ja viikkojen aikana käsistä. Mielenosoittajat ryntäsivät parlamenttitaloon ja tuhosivat sen tiloja. Ihmisiä pidätettiin joukoittain. Poliisi ampui arviolta 60 ihmistä, mahdollisesti enemmänkin.

Ymmärsimme, että jos emme puhu itse, kukaan ei puhu puolestamme. 

Mugure oli peloissaan. Hän kuitenkin ajatteli, että jos hän kuolisi, ainakin hän kuolisi tehdessään jotain tärkeää, jonka hän jättäisi perinnöksi tulevillekin sukupolville.

Moni muu hänen sukupolvensa edustaja ajattelee samoin. Kenian mielenosoitukset pani alulle niin sanottu sukupolvi Z eli Gen Z, joka koostuu suunnilleen vuosina 1997–2012 syntyneistä. Globaalissa etelässä he muodostavat merkittävän osan väestöstä.

Kenian tapahtumien jälkeen protestiliike on levinnyt ympäri maailmaa: esimerkiksi Bangladeshiin, Nepaliin, Indonesiaan, Madagaskarille, Marokkoon. Sen viesti vaihtelee, mutta pohjavire on sama: nuoret haluavat oikeudenmukaisemman yhteiskunnan.

”Maallikolle demokratia tarkoittaa, että jokainen ääni merkitsee. Ymmärsimme, että jos emme puhu itse, kukaan ei puhu puolestamme. Haluamme taistella, jotta saamme demokratian takaisin”, Mugure sanoo.

Tutkimuksissa Kenia lasketaan ainakin vielä toistaiseksi demokratiaksi.

Koko maailman mittakaavassa demokratialla ei kuitenkaan mene hyvin. 2020-luvulla tutkijat ovat jatkuvasti varoittaneet, että vakiintuneetkin demokratiat lipsuvat kohti itsevaltaisuutta, kansalaisyhteiskunnan tila kapenee ympäri maailman ja oikeistopopulismi kasvattaa suosiotaan.

Äänestäjätkin tuntuvat kaipaavan kovaotteisia johtajia kansanvallan sijaan. Onko demokratialla siis vielä toivoa?

”Pelkään, että koko demokratian idea voi hajota”, tunnustaa ruotsalainen tutkija Marina Nord.

Hän työskentelee Göteborgin yliopiston yhteydessä toimivassa V-Dem-instituutissa, joka julkaisee vuosittain raportin siitä, miten demokratia eri maissa toteutuu: ovatko vaalit reilut, saavatko ihmiset osoittaa mieltään, suojellaanko vähemmistöjä, valvotaanko vallanpitäjiä.

Viime vuosina raportti on ollut synkkää luettavaa: vuosituhannen vaihteen tienoilta alkaen käynnissä on ollut niin sanottu autokratisaation aalto – kolmas sitten 1900-luvun alun. Se tarkoittaa, että yhä useampi valtio liukuu suuntaan, jossa sitä ei voida enää kutsua demokratiaksi.

Uusimman, maaliskuun puolivälissä ilmestyneen raportin (pdf) mukaan maailmassa on tällä hetkellä 92 autokratiaksi määriteltävää maata ja 87 demokratiaa. Demokratioissa asuu enää vain 26 prosenttia maailman väestöstä.

Aalto on saavuttanut hiljalleen myös perinteisesti demokratioina pidetyt länsimaat. Unkari – jossa valta tosin on nyt vaihtunut – on ollut tyyppiesimerkki jo pitkään. Nyt kuitenkin myös esimerkiksi populististen puolueiden johtamat Slovakia ja Italia sekä ilmaisunvapauden haasteiden kanssa painiva Iso-Britannia ovat menossa huonompaan suuntaan.

Keskivertokansalaisen näkökulmasta demokratia on pudonnut suunnilleen vuoden 1978 tasolle, raportissa kerrotaan.

Raportin suurin uutinen on kuitenkin Yhdysvaltain demokratian romahdus. Sen nopeus yllätti koko V-Demin tutkimustiimin.

Valtiot jaetaan V-Demin raportissa neljään luokkaan, joista kaksi kuvaa demokratioita, kaksi autokratioita. Yhdysvallat on pudonnut liberaalista demokratiasta ”vaalidemokratiaksi” ensimmäistä kertaa yli 50 vuoteen.

Luokittelu saattaa kuulostaa hiusten halkomiselta, mutta todellisuudessa ero on keskeinen.

Vaalidemokratia tarkoittaa käytännössä sitä, että maassa järjestetään vapaat vaalit. Se Yhdysvalloissa yhä tapahtuu – tai ainakin tapahtui vielä vuonna 2024. Liberaali demokratia tarkoittaa kuitenkin jotakin muutakin: sitä, että vaaleilla valittuja päättäjiä myös valvotaan. Tähän liittyy suomalaisissa peruskouluissa yhteiskuntaopin tunnilla jankattu vallan kolmijako-oppi: valta jakautuu toisistaan erillään oleviin toimeenpano-, lainsäädäntö- ja tuomiovaltaan.

Liberaaliin demokratiaan kuuluu myös se, että kansalaisoikeuksia kunnioitetaan. Jokainen on tasa-arvoinen lain edessä. Oikeusvaltio toimii.

Monille ihmisille demokratian ideaali on rakentunut Yhdysvaltain pohjalta. 

Monet näistä asioista Donald Trump on presidenttikaudellaan romuttanut. Nordin mukaan keskeistä on, että lainsäädäntö- ja tuomiovalta eivät enää kykene rajoittamaan toimeenpanovaltaa – siis Trumpia.

”Kongressi on käytännössä luopunut vallastaan. Vuonna 2025 oli pitkiä aikoja, jolloin se ei toiminut lainkaan, ja kun se toimi, päätökset olivat vähäpätöisiä, kuten vaikkapa kansallispuistojen nimeämistä uudelleen. Kaikki muu tehtiin presidentin määräysten kautta, vaikka perustuslain mukaan kongressin olisi pitänyt päättää niistä.”

Trump esimerkiksi hajotti kehitysapuvirasto USAIDin omalla määräyksellään. Hänen hallintonsa on erottanut satoja tuhansia virkamiehiä ja hajottanut hallinnon instituutioita ilman kongressin suostumusta.

Nord muistuttaa, ettei Yhdysvaltain tilanteessa sinänsä ole mitään ihmeellistä. Se noudattaa samaa kaavaa kuin monet muut demokratiaa polkevat maat viime vuosina.

Erikoista Yhdysvaltain demokratian romahtamisessa on kuitenkin nopeus. V-Demillä on käytössään dataa 250 vuoden ajalta. Vain 0,14 prosenttia aineiston tapauksista on sellaisia, joissa demokratia on romuttunut nopeammin kuin Yhdysvalloissa.

Kyse on yleensä ollut konflikteista tai vallankaappauksista. Jos nämä tapaukset poistaa, jäljelle jää vain muutama Trumpia nopeammin toiminut diktaattori.

”Esimerkiksi Adolf Hitler. Se kertoo aika paljon siitä, kenen kanssa Trump kilpailee.”

Yhdysvallat on tärkeä, koska se vaikuttaa esimerkillään koko maailmaan. Se on aiemmin myös tukenut rahallisesti monien maiden demokratiakehitystä. Tärkeämpää Nordin mukaan on kuitenkin se, miten koko demokratian käsite jatkossa ymmärretään.

”Sen suhteen vahinko on jo tapahtunut. Monille ihmisille demokratian ideaali on rakentunut Yhdysvaltain pohjalta. Nyt tilalle voi tulla rinnakkaistodellisuus, jossa Kiinan ja Intian kaltaiset maat määrittelevät demokratiaa uudelleen.”

Sophie Mugure Njehian kotimaa Kenia on demokratiatutkimuksissa eräänlainen keskitien maa: ei demokratian mallimaa mutta ei myöskään diktatuuri. V-Demin raportissa se kuuluu Yhdysvaltain kanssa samaan kategoriaan. Samalla Kenia määritellään myös ”harmaan alueen maaksi”, jonka on mahdollista luhistua autokratiaksi.

Keniassa on säännöllisesti monipuoluevaalit, ja kun sen perustuslaki vuonna 2010 uudistettiin, ilmassa oli paljon optimismia. Se on kuitenkin hiipunut.

”Ei auta, jos on hyvä perustuslaki, kun valtaapitävät eivät noudata sitä”, toteaa Michelle Mwelesa.

Hän työskentelee vaikuttamistyön ja viestinnän asiantuntijana Civic Freedoms Forum (CFF) -järjestössä.

”Tilanne heikkeni sen jälkeen, kun nykyhallinto astui valtaan vuonna 2022. Sitä ei voi kiistää. Kaikki kenialaiset kertovat samaa”, Mwelesa sanoo.

CFF perustettiin vuonna 2021. Se tarkkailee Kenian demokratian ja kansalaisyhteiskunnan tilaa, yrittää vaikuttaa lainsäädäntöön ja kouluttaa järjestöjä. Rahoitusta se saa muun muassa suomalaiselta Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiöltä.

Kansainvälisten demokratia- ja ihmisoikeusraporttien mukaan Keniaa vaivaa syvään juurtunut korruptio eikä julkisten varojen käyttöä valvota riittävästi. Sitä kritisoidaan esimerkiksi turvallisuusjoukkojen väkivallasta ja toimittajien sekä ihmisoikeusaktivistien häirinnästä ja rajoittamisesta.

Ei auta, jos on hyvä perustuslaki, kun valtaapitävät eivät noudata sitä.

Maan presidenttinä toimii William Ruto, pitkän linjan poliitikko, jota kansainvälinen rikostuomioistuin tutki takavuosina vuoden 2007 vaalien jälkeisten väkivaltaisuuksien lietsomisesta.

Ruto on luvannut kansalaisille helpompaa elämää mutta ei ole onnistunut siinä. Kansan tyytymättömyys tukahdutetaan. Viikkoja Gen Z -protestien jälkeenkin turvallisuusviranomaiset jahtasivat epäiltyjä. Ihmisiä katosi, ja kidutettuja ruumiita löytyi metsistä, joista ja hylätyiltä louhoksilta.

Vuonna 2025 protestit syttyivät uudelleen. Yhtenä kimmokkeena oli kolmekymppisen opettajan ja bloggaajan, Albert Ojwaningin, kuolema poliisin hoteissa, todennäköisesti kidutuksen seurauksena. Hän oli kritisoinut poliisitarkastajaa.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International arvioi, että yhteensä vuosien 2024 ja 2025 protesteissa on kuollut ainakin 128 ihmistä turvallisuusjoukkojen ylimitoitetun voimankäytön seurauksena.

”Ihmisiä siepataan. Jos julkaiset twiitin, joka vastustaa hallitusta, sinut voidaan jäljittää ja pidättää, eikä perheellesi kerrota, missä olet. Ihmisiä on kidutettu, ja osa on vammautunut pysyvästi. Olemme peloissamme, koska meillä on ollut nämä vapaudet pitkään ja olemme tottuneet niihin, toisin kuin vaikkapa tansanialaiset ja ugandalaiset”, Mwelesa kertoo.

Kenian tilanteen voi nähdä osana demokratian globaalia mahalaskua. Mwelesa uskoo, että se, että Donald Trumpin kaltaiset johtajat ovat valmiita rikkomaan demokratian perusperiaatteita, voi epäsuorasti heijastua myös muualle maailmaan.

”Kun globaalit johtajat alkavat käyttäytyä tietyllä tavalla, jotkut johtajat yleensä kopioivat sitä. Ja vaikka Yhdysvaltain toimia ei edes tuettaisi, monet maat ovat hiljaa tai tekevät samaa. Globaalit tapahtumat muuttavat johtajien asenteita ja ajattelua ja joskus sitäkin, miten he toimivat.”

Kiinnostavaa Keniassa on, että Ruto valittiin tehtäväänsä, vaikka hän oli äänestäjille jo tuttu. Mwelesa arvelee sen johtuvan siitä, että ihmiset halusivat valita jonkun, jonka huonot puolet he ainakin tunsivat valmiiksi.

Se ei ole mitenkään tavatonta. Myös muualla maailmassa kansalaiset ovat äänestäneet valtaan johtajia, joiden epädemokraattisuus on ollut jo ennakkoon jossain määrin tiedossa.

Tutkimusyhtiö Ipsoksen viime vuonna 31 maassa tekemän kyselytutkimuksen mukaan 47 prosenttia ihmisistä itse asiassa haluaa vahvan johtajan, joka on valmis rikkomaan sääntöjä.

Ja Euroopassa suosiotaan kasvattaa jatkuvasti laitaoikeisto, joka flirttailee epädemokraattisten arvojen kanssa.

Demokratiatutkijoiden mukaan keskeistä tämänhetkisen demokratian murentumisen kannalta onkin, että se tapahtuu pääosin sisältäpäin, ei vaikkapa vallankaappausten seurauksena.

Miksi? Emmekö me kansalaiset haluakaan demokratiaa ja sen mukanaan tuomia vapauksia?

Mahdollisesti emme.

Ydinasia on, että ihmiset voivat tukea demokratiaa mutta tehdä epädemokraattisia valintoja.

”Tutkimuksissa on havaittu, että kansalaiset ovat aika usein valmiita painottamaan itselleen tärkeitä ideologisia ja poliittisia kysymyksiä enemmän kuin demokratian perusperiaatteita”, sanoo vanhempi yliopistonlehtori Inga Saikkonen Åbo Akademista.

”Aiemmin on pidetty itsestään selvänä, että kansalaiset tukevat demokratiaa kaikissa tilanteissa, mutta se ei nyt näytä pitävän paikkaansa.”

Saikkonen työskentelee Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa Reslide-hankkeessa, jossa tutkitaan liberaalin demokratian kestokykyä Suomessa. Tutkimukset ovat Suomen osalta vielä kesken, mutta kansainvälisesti tiedetään jo, että ihmiset eivät olekaan niin sitoutuneita demokratiaan kuin tutkijat ovat aiemmin ajatelleet.

Saikkonen sanoo, että tutkijoiden aiempi virhetulkinta saattaa johtua siitä, että aiemmin demokratioissa ei ole otettu ehdolle Trumpin kaltaisia täysin epädemokraattisia arvoja edustavia ehdokkaita. Siksi ei ole ollut myöskään mahdollisuutta tutkia, miten kansalaiset heihin suhtautuvat.

Saikkosen kollega, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Sanna Salo sanoo, että kyse on myös siitä, miten äänestäjät demokratian määrittelevät.

”Kaikki eivät välttämättä ajattele, että siihen kuuluisi ihmisoikeuksien tai vähemmistöjen oikeuksien suojelu. Voi olla, että tällaisten liberaalien periaatteiden kannatus ei ole koskaan ollut niin suurta kuin on ajateltu tai toivottu.”

Äänestäjille valinta ideologian ja demokratian välillä on vaikea, Saikkonen sanoo. Epädemokraattiset ehdokkaat onnistuvat kuitenkin silloin, kun he onnistuvat vetoamaan monenlaisiin intresseihin. Se selittää, miksi unkarilaiset vuonna 2010 äänestivät valtaan Viktor Orbánin, joka vetosi sekä talouspoliittisilla linjauksillaan että konservatiivisilla arvoillaan.

Se ei silti tarkoita, että unkarilaiset olisivat sinänsä vastustaneet demokratiaa.

”Ydinasia on, että ihmiset voivat tukea demokratiaa mutta tehdä epädemokraattisia valintoja.”

Tämän vuoden huhtikuussa unkarilaiset tekivät toisenlaisen valinnan, kun maan johtoon nousi opposition Péter Magyar.

Olemme vihaisia julkisten varojen tuhlaamisesta, lainanotosta ja siitä, ettei rahoja käytetä oikein.

Kansainvälisistä mielipidekyselyistä voi havaita, ettei tyytymättömyys demokratiaan välttämättä tarkoita aina tyytymättömyyttä hallintomuotoon vaan siihen, ettei demokratia näytä hyödyttävän ihmisiä. Demokratia ei esimerkiksi pelasta globalisaation viemiä työpaikkoja.

Keniassa tyytymättömyys kohdistuu laajasti koko yhteiskuntaan ja sen johtajiin.

”Meidän ikäisemme ihmiset valmistuvat yliopistosta mutta eivät löydä töitä. Annamme johtajille mahdollisuuden, ja he käyttävät sitä väärin. Olemme vihaisia julkisten varojen tuhlaamisesta, lainanotosta ja siitä, ettei rahoja käytetä oikein. He eivät edusta ihmisten tahtoa vaan itseään”, Sophie Mugure Njehia sanoo.

Hän aikoo pyrkiä ensi vuoden vaaleissa paikallishallinnon edustajaksi. Hän haluaa taistella ”korruptiota, tuhlaamista, poliisiväkivaltaa, marginalisointia, heimopolitiikkaa ja perustarpeiden puutetta vastaan.”

Vielä viime kesänä Mugure oli sitä mieltä, että kenialaisten pitäisi tehdä sama kuin bangladeshilaiset tekivät vuonna 2024 ja nepalilaiset heti seuraavana vuonna: yksinkertaisesti syrjäyttää korruptoituneet johtajansa. Niin ei kuitenkaan käynyt – eikä ehkä käy jatkossakaan.

”Voi olla, että osa meistä haluaa yhä mennä kaduille protestoimaan ja yrittää saada hallituksen vallasta sillä tavalla. Mutta tiedämme, ettemme saa riittävästi väkeä mukaan. Siksi yritämme nyt saada ihmisiä rekisteröitymään äänestäjiksi. Yritämme hankkiutua eroon tästä hallinnosta laillisella tavalla.”

Vaalit järjestetään syksyllä 2027. Muguren kaltaiset kenialaiset kannustavat nyt ikätovereitaan antamaan äänensä demokraattisten ehdokkaiden puolesta. Kampanjassa käytetään swahilinkielisiä iskulauseita tuko kadi ja niko kadi.

Se on korttipelitermi, joka tarkoittaa, että pelaajalla on kädessään enää yksi kortti.

Maaliskuinen sunnuntai-iltapäivä on Tampereella poikkeuksellisen vilkas. On naistenpäivä, ja loskan ja kuran vallassa vielä kamppailevalla Sorinaukiolla on käynnistymässä mielenosoitus. Kulkueessa sekoittuvat iloisesti niin kurdien kuin Palestiinankin liput, patriarkaatin valtaa ja rasismia vastustavat ja yhteisöllisyyteen kannustavat kyltit.

Kulkue sujuu rauhallisesti, kuten Suomessa yleensä. Ollaanhan demokratian mallimaassa.

Se ei tarkoita, etteikö parannettava olisi. Viime vuosina ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on kritisoinut esimerkiksi siitä, että poliisi hajottaa mielenosoituksia liian herkästi ja rajoittaa tarpeettomasti paikkoja, joissa mielenosoituksen voi järjestää.

Siksi Amnesty tarkkailee nykyään mielenosoitusten sujumista. Yksi sen vapaaehtoisista mielenosoitustarkkailijoista on tamperelainen Hannes Koljonen.

Mielenosoitustarkkailun puolueettomuus on Koljoselle tärkeää. Siksi hän puhuu tässä jutussa omana itsenään, ei Amnestyn edustajana.

”On tärkeää, että tarkkailijat ovat neutraaleja. Samalla kuitenkin puolustamme demokratiaa ja vapautta.”

Koljoselle demokratia ja vapaus tarkoittaa etenkin ilmaisunvapautta. Hän haluaa työllään kantaa kortensa kekoon niiden puolustamiseksi.

”Seuraan tosi huolestuneena, mitä kansainvälisesti tapahtuu vaikkapa Yhdysvalloissa. Se heijastuu väistämättä siihen, mitä kansallisesti tehdään, mitä ulkopolitiikassa tehdään, ja lopulta myös sisäpolitiikkaan.”

Häntä arveluttavat Suomessa monet kehityskulut: esimerkiksi perustuslakiin suunniteltu muutos, joka heikentäisi yksityisyyden suojaa, lainsäädäntöhankkeiden kuulemisiin liittyvät ongelmat ja parin vuoden takainen käännytyslaki, jota asiantuntijat kritisoivat kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaiseksi.

Virallisesti Suomella menee edelleen hyvin. V-Demin demokratiaraportissa Suomi on kymmenen kärjessä, eikä erityisiä notkahduksia ole tutkija Marina Nordin mukaan huomattu. Mikään maa ei kuitenkaan ole immuuni autokratisaatiolle, hän huomauttaa.

Joidenkin tutkimusten perusteella näyttää siltä, että suomalaisia vaivaa sama ongelma, joka maailmalla on jo havaittu: suomalaiset eivät täysin ymmärrä liberaalin demokratian perusteita.

Esimerkiksi Amnestyn kesällä 2022 teettämän kyselytutkimuksen mukaan 59 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että poliisin tulee aina estää mielenosoituksesta aiheutuvat liikennehäiriöt vaikka voimakeinoin.

Ihmiset uskovat kyllä parlamentaariseen demokratiaan ja edustuksellisuuteen mutta eivät siihen, että he voisivat itse vaikuttaa siihen.

Maailman Kuvalehden kustantajan Fingon julkaisemattoman kyselytutkimuksen mukaan 48 prosenttia, siis melkein puolet ihmisistä, on ainakin osittain sitä mieltä, että Suomi voi rajoittaa demokraattisia kansalaisvapauksia ja kokoontumis- ja yhdistymisvapautta kansalliseen turvallisuuteen vedoten.

Tieteellistä tutkimustietoa siitä, ovatko suomalaiset oikeasti valmiita luovuttamaan oikeuksiaan pois näin helposti, ei vielä ole. Reslidessä tutkitaan sitä parhaillaan.

Yksi asia tekee kuitenkin suomalaisista erityisen haavoittuvia. Suomi erottuu muista maista siinä, että täällä ihmisten usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa on erityisen heikolla tolalla, Ulkopoliittisen instituutin Sanna Salo kertoo.

”Ihmiset uskovat kyllä parlamentaariseen demokratiaan ja edustuksellisuuteen mutta eivät siihen, että he voisivat itse vaikuttaa siihen. Se liittyy suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin ja auktoriteettiuskoon eikä ehkä ole mitään uutta. Se on kuitenkin ongelma, koska se lisää tyytymättömyyttä etenkin isojen rakenteellisten muutosten edessä.”

Silloin epädemokraattiset vaihtoehdot voivat houkuttaa.

Voidaanko demokratia vielä pelastaa ja jos kyllä, niin miten? Reslidessä yritetään keksiä siihen ratkaisu. Kehitteillä on esimerkiksi työkalu, joka tarkkailisi epädemokraattisia keskusteluja sosiaalisessa mediassa. Tutkijat yrittävät myös keksiä, miten nuoret saataisiin äänestämään.

Salo peräänkuuluttaa ”tylsää” vaihtoehtoa, demokratiakasvatuksen lisäämistä kouluissa.

”Että ei pidettäisi itsestäänselvyytenä sitä, että meillä on oikeus äänestää ja että jokaista kunnioitetaan yksilönä.”

Häntä huolettaa, miten huomaamattomasti yhdysvaltalaiset äärioikeistoajattelijat ovat soluttaneet ajattelua liberaalin demokratian uhista valtavirran keskusteluun.

”Olisi helpompaa, jos se olisi selkeästi epädemokraattista, mutta se on aika hienovaraista ja sofistikoitunutta. Siksi sen vastustaminen tai vastareaktion kehittäminen on haastavaa.”

Hänen mielestään autokratisaatiota olisi helpompi torjua, jos demokratia tuottaisi tuloksia: takaisi kansalaisille hyvinvointia, turvallisuutta ja tunteen siitä, että yhteiskunnan toimintaan on suotavaa osallistua.

Demokratiaa puolustava liittouma on edelleen isompi.

”Se on hankala yhtälö, sillä monelle demokratian keskeinen anti ovat palvelut – asiat, joita valtio tuottaa. Poliitikot eivät oikein voi laitaoikeiston nousulle muuta kuin tehdä maailmasta sellaisen, ettei sitä enää tarvittaisi.”

Toivoa on. Salo muistuttaa, että laitaoikeistopuolueita äänestää vähemmistö ihmisistä.

”Demokratiaa puolustava liittouma on edelleen isompi. Sen pitää ehkä vain tunnistaa olevansa sellainen, toimia aktiivisesti ja reagoida vaaran merkkeihin.”

Marina Nordin mukaan toivoa tarjoaa se, että monissa maissa tapahtuu myös demokratisoitumista ja ihmiset vastustavat autokratisaatiokehitystä. Näin on käynyt esimerkiksi Puolassa, Brasiliassa ja Etelä-Koreassa.

Myös Unkarin tilanne antaa toivoa, mutta siitä ei voida vielä sanoa mitään varmaa.

Entä Kenia? Sitäkään ei vielä tiedetä. Gen Z:n haasteita maailmanlaajuisesti ovat johtajien ja selkeän agendan puute sekä se, että korruptoituneita rakenteita ei pelkällä johtajien vaihtamisella muuteta.

Lisäksi kaikki Gen Z -mielenosoittajatkaan eivät välttämättä taistele juuri demokratian puolesta vaan hekin voivat langeta populististen johtajien pauloihin. Sophie Mugure Njehia on kuitenkin toiveikas. Maaliskuussa, äänestysaktiivisuuskampanjan kestettyä kaksi viikkoa, on saatu aktivoitua jo 250 000 nuorta rekisteröitymään.

”Tämä on hullua ja tämä vie liikaa aikaani. Mutta hullua hyvällä tavalla.”

Hän toivoo myös, että Kenian protestiliike voi olla esimerkkinä muille maille: Kenian naapurimaille Ugandalle ja Tansanialle mutta myös koko Afrikalle.

”Haluamme, että olisi rajaton, yhtenäinen Afrikka, joka pystyisi esimerkiksi kontrolloimaan omia mineraalejaan ja vapautuisi kolonialismista. Mutta ensin kenialaisten pitää saada vapaus.”

Michelle Mwelesa Maailma kylässä-festivaalin Puhelavalla Bio Rexissä su 17.5. klo 17.45.