Fasismille ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää. Sen ytimessä kuitenkin
on ajatus kansakunnan kriisistä tai rappiotilasta, jonka uhrina nähdään oma kansa.
Kriisin syyt ulkoistetaan muihin ryhmiin, kuten korruptoituneeseen eliittiin tai maahanmuuttajiin. Sen pohjalta ryhdytään luomaan vastakkainasetteluja.
Kriisiä pyritään korjaamaan väkivallalla tai ainakin pitämällä väkivaltaa mahdollisena vaihtoehtona. Kaikki kulminoituu suureen, hierarkian yläpäässä olevaan johtajaan. Lopulta päädytään might makes right- eli valta antaa oikeutuksen
-ajatteluun. Sen ydin on, että jos jotain pystytään tekemään, se tarkoittaa, että
siihen on myös oikeus.
Kaikki nämä elementit löytyvät Yhdysvaltain nykytilasta. Donald Trumpin toisella kaudella on alettu laajentaa presidentin valtaoikeuksia hyvin radikaaleilla tavoilla. Periaate on juuri se, että jos niin pystytään tekemään, on yhdentekevää, mitä säännöt sanovat. Trump ei myönnä edellistä vaalitappiotaan, ja poliittisia vastustajia kuvaillaan hulluina ja pahoina. Myös maahanmuuttovirasto ICE:n tekemissä ratsioissa ja sen käyttämässä väkivallassa on fasismille tyypillisiä piirteitä.
Mitä sitten pitäisi vielä tapahtua, että Yhdysvallat todella olisi fasistinen
valtio?
Sen voi varmasti todeta vasta sitten, kun siinä pisteessä jo ollaan. Fasismi ei aina
tuo välittömästi uusia elementtejä politiikkaan. Esimerkiksi ICE ei ole Trumpin keksintö, vaan hän on vain vahvistanut sitä, mikä oli jo olemassa. Lisäksi monet fasismin työkalut, kuten vastakkainasettelun hyödyntäminen, ovat käytössä muuallakin
politiikassa.
Kyse on tällä hetkellä siitä, pysyykö Yhdysvaltain järjestelmä kasassa niin, että valtaa voidaan vielä vaihtaa demokraattisesti. Nythän Trump tekee, mitä haluaa, eikä vastavoimia kauheasti ole.
Toki vaikka Trump häviäisikin seuraavat vaalit, fasismi jääisi edelleen kytemään. Häviäminen ei riitä, vaan hänen pitäisi myös tunnustaa vaalitulos.
Miten fasismia voi torjua?
Se on hankalin mahdollinen kysymys. Fasismi iskee usein kiinni poliittisen järjestelmän heikkouksiin: toivottomuuden tunteeseen tai kokemukseen siitä, että jokin maailmassa ei ole oikein. Se tarjoaa yksinkertaisia syypäitä ja ratkaisuja. Fasismia vastustava politiikka taas helposti jumiutuu reagoimaan nykyhetkeen.
Silloin ollaan pattitilanteessa, jossa vain fasistinen politiikka pystyy kuvittelemaan suurta tulevaisuutta. Poliittista mielikuvitusta ja tulevaisuuden optimistista visiointia ei kuitenkaan pitäisi luovuttaa fasismin kaltaisille voimille.