Se tapahtui todella nopeasti. Maaliskuussa 2025, pari kuukautta Yhdysvaltojen 47. presidentin Donald Trumpin virkaanastujaisten jälkeen, noin 80 prosenttia maan kehitysyhteistyövirasto USAIDin ohjelmista oli lakkautettu.
Vuosikymmenien järjestelmät romahtivat lähes yhdessä yössä. Miljoonien ihmisten terveyspalveluiden tai lääkityksen saanti katkesi.
Yhdysvallat toteutti uutta globaalin terveyden strategiaansa, jossa tärkeintä ei ole kansainvälinen terveys, vaan Amerikan etu: America First Global Health Strategy.
Strategian ensisivuilla komeilee ulkoministeri Marco Rubio. Alussa ei mainita terveysministeriötä, vaan ulkoministeriö. Aiemmin globaali terveys oli Yhdysvalloille ulkopoliittinen päämäärä. Nykyhallinnolle se on merkityksellinen vain, jos se voidaan valjastaa ulkopoliittisiin tarpeisiin ja geopoliittiseen kilpailuun.
Vaikuttaa siltä, että Yhdysvallat pyrkii saamaan yksinoikeuden afrikkalaisten terveystietoihin ja patogeeneihin.
Viime syksynä alkoi hahmottua, mitä Yhdysvallat haluaa USAIDin tilalle. Globaaliin etelään tarjottiin diilejä. Yhdysvallat rahoittaa terveyshankkeita, ja vastineeksi se haluaa dataa, patogeeninäytteitä ja jopa mineraaleja.
Aiesopimukset antavat osviittaa siitä, mitä menetettiin, kun apu leikattiin. Toisaalta ne osoittavat räikeästi, mitä Yhdysvallat tavoittelee. Asiantuntijat ovat kuvailleet sopimuksia riistoksi ja kiristysmenetelmiksi.
Syksyyn 2026 mennessä yli 30 maata oli allekirjoittanut aiesopimuksen Yhdysvaltojen kanssa. Valtaosa on Afrikassa: lähes puolet mantereen maista on solminut sopimuksen. Ghana, Sambia ja Zimbabwe ovat kieltäytyneet. Suuri osa sopimuksista aletaan panna täytäntöön vielä tänä vuonna.
Sopimusten ympärillä on suuria kysymysmerkkejä ja valtavaa salamyhkäisyyttä. Vain pieni osa niistä on ollut saatavilla julkisesti, useista ei ole julkistettu mitään liitteitä.
Vaikuttaa siltä, että Yhdysvallat pyrkii saamaan yksinoikeuden afrikkalaisten terveystietoihin ja patogeeneihin. Sillä voi olla maailmalle tuhoisia seurauksia.
Viime elokuussa tutkiva toimittaja ja tietokirjailija Emily Bass kirjoitti tottuneesti selaimen kenttään data.pepfar.gov. Hän halusi tarkistaa, milloin julkistettaisiin dataa Yhdysvaltain hivin vastaisesta työstä. Olihan se ollut iso osa hänen elämäntyötään. Yleensä sivuilla julkaistiin kolmen kuukauden välein dataa siitä, mitä vaikutuksia työllä oli ollut.
Sen sijaan, että aikataulu olisi tavalliseen tapaan ilmestynyt sivulle, siinä ilmoitettiin TBD, to be disclosed. Eli tulossa on. Paitsi ettei ollutkaan.
Bassin työ on vuosia keskittynyt PEPFAR-ohjelmaan. PEPFAR eli President’s Emergency Plan for AIDS Relief on Yhdysvaltojen aidsin vastainen ohjelma, jolla on pelastettu arvioiden mukaan miljoonien ihmisten henki. Se ei toimi suoraan USAIDin alla, mutta viraston ohjelmat olivat usein panemassa täytäntöön PEPFARin tehtäviä. Se joutui myös Trumpin leikkuriin, vaikkei yhtä rajusti kuin USAID.
Olen yhä enemmän huolissani kansainvälisestä terveysturvallisuudesta.
Bass on kirjoittanut aidsin vastaisesta työstä Afrikassa kirjan To End a Plague, eli Kulkutaudin loppu, ja hän tuntee yhdysvaltalaisen globaalin terveyden rahoituksen hyvin.
Miksi Yhdysvallat ei halunnut julkaista tietoja PEPFARin tilanteesta?
Hän perusti Substack-blogin To End a Plague…again, jossa hän ihmetteli datan puutetta.
”Dataa kerättiin läpi alkuvuoden 2025 sekasorron. Mutta sen laatu ja se, mistä se tuli, muuttui. Jos jokin USAIDin rahoittama klinikka oli mennyt kiinni, sieltä ei tietenkään enää saatu dataa”, Bass selittää.
Lopulta vuoden 2025 dataa julkaistiin, mutta vain viimeisen vuosineljänneksen tiedot. Sen jälkeen yhtään PEPFARiin liittyvää dataa ei ole tullut julki. Se voi olla yksi tapa pimittää epäonnistumiset, hän pohtii.
”Valot sammutettiin tämän pandemian osalta”, Bass sanoo.
Se tarkoittaa sitä, että tulevistakaan epidemioista ja pandemioista ei välttämättä saada tietoa, ainakaan tarpeeksi ajoissa.
Kun Bass oli perustanut bloginsa, hänelle alkoi tihkua tietoja Yhdysvaltain hallituksen sisäpiiristä. Hänelle vuodettiin luonnoksia aiesopimuksista Afrikan maiden kanssa.
”Tämä tarina vähän tipahti syliini”, Bass kertoo.
Vuosien työ aiheiden parissa oli kerryttänyt kontakteja ja verkostoja, ja nyt Bassin haluttiin auttavan tiedon levittämisessä.
Blogisivulle hän alkoi julkaista vuodettuja asiakirjoja. Hän oli ensimmäinen, joka julkaisi luonnoksia joistakin afrikkalaisista aiesopimuksista ja datanjakosopimuksista.
Datan puute alkoi saada selityksensä. Datan keräily jatkui osittain, mutta tietoja ei enää aiottu julkaista. Vaikuttaa siltä, että Yhdysvallat haluaa pitää ne omana tietonaan.
Bass tietää, minkälaisia indikaattoreita on yleensä tarkasteltu, jotta voidaan seurata tautien kehitystä ja työn vaikuttavuutta. Sopimuksia tutkiessa hänelle tuli vaikutelma, että Yhdysvallat on vain pyrkinyt saamaan käsiinsä mahdollisimman paljon dataa.
Sopimuksissa ei ole selkeästi eritelty, miten rahojen käytön vaikuttavuutta voidaan seurata. Iso painoarvo on laitettu niin kutsuttuihin auditointeihin, joissa tarkastetaan, että maat tekevät osansa ja varmistetaan, mihin rahat menevät.
”Olemme siirtyneet strategiasta, jonka tavoitteena oli lopettaa hiv kansanterveysuhkana, strategiaan, jossa keskitytään taloudellisiin tarkastuksiin. Se on hämmentävää”, sanoo Bass.
Aiemmin, kun dataa julkaistiin esimerkiksi PEPFARin kautta, pystyttiin selkeästi näkemään, miten työ teki tehtävänsä, eli miten tautitapaukset vähenivät ja miten paljon isompi osa ihmisistä oli hoidon piirissä.
”Nyt jätämme hyviksi todettuja menetelmiä, joilla olemme saaneet merkityksellisiä tuloksia. Tai merkityksellisiä näkökulmasta, että tavoitteena on vähentää kärsimystä ja pelastaa ihmishenkiä.”
”Olen nyt vuoden ajan yrittänyt ymmärtää, mitä on meneillään, enkä näe strategiaa. Olen yhä enemmän huolissani kansainvälisestä terveysturvallisuudesta”, Bass sanoo.
Keniassa 10 prosenttia lapsista oli alipainoisia vuonna 2022. 66 prosenttia Pohjois-Ugandan pikkulapsista kärsi raudanpuutteesta vuonna 2016. Nämä asiat tiedetään, koska 1980-luvusta asti on kerätty tietoa maittain kansalaisista ja heidän terveystilanteestaan USAIDin rahoittaman DHS-ohjelman alla.
Kun USAID lakkautettiin, tietojen kerääminen loppui kuin seinään. Se on vain yksi esimerkki siitä, minkälaista informaatiota olemme aiemmin USAIDin ansiosta saaneet. Samanlaista tietoa kerätään myös YK-järjestöjen toimesta, mutta juuri DHS oli pitkäaikaisin ja laajin ohjelma. Alkuvuodesta DHS ilmoitti, että dataa kerätään jälleen, mutta uusia rahoitusmalleja tarvitaan.
USAIDin alla kerättiin myös valtavasti muita tietoja ja näytteitä. Iso osa USAIDin tehtävistä oli kerätä dataa tautien seurantaa varten ja analysoida toimenpiteiden toimivuutta.
Myös patogeeneja kerättiin. Se mahdollisti monia lääketieteen mullistuksia. Patogeenit, eli tautia aiheuttavat eliöt, kuten virukset, bakteerit, sienet ja loiset, ovat olleet keskeisiä isojen lääkefirmojen tuotekehityksessä. Koronapandemian aikaan esimerkiksi virusnäytteitä Etelä-Afrikasta käytettiin rokotteen kehityksessä, ja vastineeksi Etelä-Afrikka sai tutkimustiedon hyödyt, eli rokotteet ja lääkkeet.
Ilman näytteitä lääketeollisuus on pulassa. USAIDin rahoittamat ohjelmat keräsivät patogeeneja ja tekivät yhteistyötä yliopistojen ja tutkimusryhmien kanssa. Maailmalla pelkoa levittänyt aidsepidemia saatiin hallintaan, ja hivin kanssa pystyy nykyään elämään hyvää elämää levittämättä sitä eteenpäin. Kun USAID lakkautettiin, myös monimutkaiset ja vuosien työllä rakennetut verkostot horjuivat tai menettivät rahoituksensa. Tutkimusverkostoilla ei ollut enää pääsyä dataan, patogeeninäytteisiin eikä sekvensoituun DNA:han samaan tapaan kuin ennen Trumpin toista kautta.
Nyt Yhdysvallat pyrkii siis osittain rakentamaan uutta järjestelmää aiesopimusten avulla. Huolta aiesopimuksissa on herättänyt etenkin se, että Yhdysvallat vaatii patogeenejä ja dataa, mutta vastineeksi maat eivät saa tästä syntyneitä hyötyjä, kuten rokotteita ja lääkkeitä.
Afrikkalaisten datan avulla Yhdysvallat voi siis huomata, jos uusi epidemia tai pandemia on syntymässä.
Toisaalta Yhdysvaltojen rahoitus on vain viideksi vuodeksi, patogeenejä ja dataa maiden olisi alkuperäisten luonnosten mukaan tullut jakaa 25 vuotta. Lähes kaikki maat neuvottelivat tämän luvun pienemmäksi. Eri maiden sopimusten sisältö ei ole identtinen, vaan niihin on tullut pienempiä ja suurempia muutoksia. Maiden on sopimusten myötä myös panostettava enemmän rahaa omaan terveydenhuoltojärjestelmäänsä, mikä ollut myös Afrikan unionin tavoitteena jo pitkään.
Prosessi, jolla aiesopimuksia runtattiin läpi, oli häkellyttävä.
Bass on julkaissut monien Afrikan maiden kanssa käytyjen neuvotteluiden aikataulut, ja ne kaikki tapahtuivat samoihin aikoihin viime vuoden marraskuussa. Aikaa oli vain muutama päivä. Näin on todennäköisesti yritetty estää maita keskustelemasta toistensa kanssa prosessin aikana.
Viiden maan, Etiopian, Nigerian, Mosambikin, Ugandan ja Kenian, aiesopimukset olivat alkuvuodesta muutaman päivän nähtävillä Yhdysvaltain hallituksen sivuilla.
Se johtui siitä, että Vietnamin sodan aikana syntyneen Case-Zablocki Act -lain mukaan kansainvälisten sopimusten tulee tulla julkisesti nähtäville 60 päivän sisällä allekirjoittamisesta. Tätä lakia ei kuitenkaan aina noudateta, eikä kaikkia aiesopimuksia ole tullut julki. Kun The New York Times kirjoitti, että miljardin dollarin apu oli sidottu sopimuksessa Sambian mineraaleihin, sopimukset katosivat. Sambia on yksi niistä maista, jotka ovat kieltäytyneet sopimuksista.
Yksi Yhdysvaltain uuden kansainvälisen terveysstrategian pääpainopisteistä on oman seurantajärjestelmän luominen. Afrikkalaisten datan avulla Yhdysvallat voi siis huomata, jos uusi epidemia tai pandemia on syntymässä. Nyt on tulkittavissa, että maa ei halua jakaa näitä tietoja muiden maiden kanssa.
Se mullistaisi koko maailman terveysturvallisuusjärjestelmän.
Koronapandemian jälkeen maailman terveysjärjestö WHO tajusi, että jotain piti tehdä. Alkoi vimmattu työ.
”WHO on pyrkinyt vahvistamaan kansainvälistä yhteistyötä, kehittämään ohjeistuksia ja työkaluja ja edistämään biologisen datan ja patogeenien jakamista”, sanoo Corrado Piroddi, tutkijatohtori Tampereen yliopistossa.
Hän on osa tutkimushanketta, jossa tarkastellaan, miten transatlanttinen konservatiivinen agenda pyrkii heikentämään demokraattista hallintoa terveys- ja sosiaalipolitiikan avulla.
Tällä hetkellä WHO:ssa neuvotellaan patogeenien ja niiden tutkimuksesta saatavien hyötyjen kansainvälisestä jakamisesta, eli niin sanotusta PABSista (Pathogen Access and Benefit Sharing). Se yhdistää maita, lääkeyhtiöitä ja voittoa tavoittelemattomia järjestöjä samaan prosessiin, jossa päämääränä on jakaa tietoa ja kehittää patogeeneihin vastalääkkeitä ja rokotteita.
”Se on täysin uutta verrattuna siihen, miten aiemmin toimittiin. Se on raakaa voimankäyttöä”
Yritetään siis kehittää mahdollisimman selkeät raamit tulevaa pandemiaa varten, jotta vastaus olisi globaalisti yhteinen, nopea ja oikeudenmukainen. Halutaan toimiva ennakkovaroitussysteemi.
Yhdysvallat ei ole tässä mukana. Se on jättänyt WHO:n.
Piroddi uskoo, että Yhdysvallat yrittää kehittää rinnakkaissysteemin, jossa kahdenväliset diilit, kuten aiesopimukset, ohittavat kansainväliset sopimukset ja säädökset.
”Yksi päätavoitteista on heikentää WHO:ta. Se sopii hyvin laitaoikeiston agendaan. Se näkee kansainväliset instituutiot rajoitteena maiden itsemääräämisoikeudelle”, Piroddi sanoo.
Toinen tavoite on edistää yhdysvaltalaisten lääkefirmojen bisnestä. Yhdysvallat voi patogeenien avulla tehdä huomattavaa tuottoa kehittämällä rokotteita ja lääkkeitä.
Yhdysvaltain sopimuksiin useiden Afrikan maiden kanssa liittyy siis kaksi isoa kysymystä. Minkälaisen globaalin terveysjärjestelmän Yhdysvallat pyrkii rakentamaan vetäydyttyään Maailman terveysjärjestö WHO:sta, ja mitä se afrikkalaisten terveysdatalla haluaa ja pystyy tekemään?
Räikeintä datanjakosopimuksissa on se, että Yhdysvallat vaatii kirjautumistietoja maiden omiin datanhallintajärjestelmiin. Esimerkiksi kansallisten terveysalan varastojen järjestelmiin, terveydenhuollon hallinta- ja tietojärjestelmiin, epidemioiden torjuntaan ja seurantaan liittyviin tietojärjestelmiin, terveydenhuollon tarvikkeiden varastonhallintajärjestelmiin, laboratoriohallintajärjestelmiin, apteekkien hallintajärjestelmiin sekä sähköisiin potilastietojärjestelmiin.
”Se on täysin uutta verrattuna siihen, miten aiemmin toimittiin. Se on raakaa voimankäyttöä”, Bass kuvailee.
Bassille vuodetussa datanjakosopimuksen luonnoksessa sanotaan muun muassa, että mitään dataa, joista henkilöitä voi tunnistaa, ei tule jakaa, ellei ole muuta tapaa antaa vaaditut tiedot tarpeeksi nopeasti ja oikein.
Tämä jättää oven auki myös sille, että Yhdysvallat voi kurkistaa tiettyjen ihmisten henkilökohtaiseen terveysdataan.
Tekoälyn myötä myös epäjärjestelmällisestä datasta on tullut arvokasta.
Yhteiskuntamme pyörii paljolti datalla. Sovellukset keräävät meistä paikannusdataa. Datan avulla kehitetään joukkoliikennettä, suunnitellaan terveydenhuoltoa, koulujärjestelmää ja kaupunkia.
”Datan jako itsessään ei ole mikään huono asia, eikä myöskään mikään uusi asia”, sanoo Stefaan Verhulst, tiedonhallinnan ja datan vastuullisen hallinnan asiantuntija. Hän on yksi New Yorkin yliopiston yhteydessä toimivan tutkimus- ja innovaatiolaboratorio GovLabin ja Brysselissä toimivan Data Tank -ajatushautomon perustajista sekä professori New Yorkin yliopiston teknillisessä korkeakoulussa.
Yhdysvaltojen pitää toki pystyä seuraamaan, miten sen kehitysrahoja käytetään, hän toteaa.
Jos halutaan estää hiv-tartuntoja, pitää pystyä seuraamaan datan avulla, ovatko toimenpiteet toimivia. Ja datan kautta saadaan myös nopeasti tietää, onko jokin uusi epidemia leviämässä.
”Toki on kyseenalaista, pitääkö Yhdysvaltojen olla sitten ainoa, joka saa nämä ennakkovaroitukset mahdollisesta leviävästä taudista”, Verhulst sanoo.
Viimeinen käyttöalue on tekoäly ja tekoälymallien kouluttaminen. Ja se saattaa olla yksi syy Yhdysvaltain näennäisen summittaiselle datan rohmuamiselle sopimuksilla. Lyhyessä ajassa tekoäly on mullistanut datan strategisen arvon.
Verhulst sanoo, että tekoäly on muuttanut sen, minkälainen data nähdään arvokkaana. Aiemmin nähtiin arvoa lähinnä vain hyvin järjestelmällisesti kootussa datassa, jota oli helppo lukea ja jäsentää.
”Tekoälyn myötä myös epäjärjestelmällisestä datasta on tullut arvokasta. Ja mitä enemmän dataa, sen parempi, koska sitten se, joka hallinnoi dataa, pystyy hahmottamaan tiettyjä kaavoja”, hän sanoo.
”Järkyttävää tässä on se tyly tapa, jolla tämä tehdään ja se, miten epäselvää kaikki on”, Verhulst jatkaa viitaten Yhdysvaltojen aiesopimuksiin.
Hän on ollut lukuisia kertoja mukana tekemässä datanjakosopimuksia erilaisten tahojen välillä. Tärkeää niissä on, että ne tehdään vastuullisesti. Verkkoon vuotaneessa luonnoksessa ei ole mitään osviittaa vastuullisuudesta, Verhulst sanoo.
”Sopimuksissa yleensä on tietyt elementit, jotka selventävät vastuut, ja minä en näe niitä tässä”, hän sanoo.
”Data voidaan valjastaa aseeksi.”
Ei ole eritelty, mihin dataa käytetään. Ei ole eritelty, mistä datasta oikein on kyse. Ei ole eritelty, kenellä on pääsy dataan. Ei ole eritelty, tullaanko data anonymisoimaan ja miten se tehdään. Ei ole eritelty, kuinka pitkään Yhdysvallat saa pitää datan ja mitä sopimuksen puitteissa saadulle datalle tehdään, kun sopimukset loppuvat.
Sopimuksissa sanotaan, että maat saavat pitää omistajuutensa dataan. Verhulst ei anna sille paljon painoarvoa.
”Datan omistajuus on monimutkaista. Kuka sen edes omistaa? Se, jonka dataa on kerätty, vai se, joka on sen kerännyt?”
Keskustelu datan omistajuudesta menee usein mönkään. Oikeastaan pitäisi keskustella datan hallinnasta ja sen vastuullisuudesta, Verhulst sanoo.
Se on erityisen tärkeää ajassa, jossa data valuu yhä vahvemmin kaupallisten tekijöiden hallintaan.
Perinteisesti haavoittuvassa asemassa olevien ihmisryhmien data on ollut pääosin kansalais- tai kehitysyhteistyöjärjestöjen käsissä. Se on muuttumassa nopeasti, ja Yhdysvaltain kahdenväliset sopimukset ovat siitä vain yksi ilmentymä.
”Tässä on kyse pelisääntöjen muuttumisesta. Terveystietoja kaupataan nyt kevyesti taloudellisen hyödyn saamiseksi. Siihen liittyy eettisiä kysymyksiä, joita pitäisi todella pohtia”, sanoo Jane Munga.
Hän on Carnegie Endowment for International Peace -ajatushautomon tutkija ja Afrikan teknologiapolitiikan asiantuntija. Keniasta kotoisin oleva Munga on aiemmin työskennellyt myös kotimaansa hallituksen neuvonantajana.
Munga sanoo, että Afrikan maiden pitää ymmärtää, että niiden data on arvokasta ja että sillä voi tehdä rahaa. Hän toivoisi, että manner pystyisi neuvottelemaan enemmän yhtenäisenä blokkina ja hyödyntää sitä, että Yhdysvallat haluaa pääsyn dataan. Tämä olisi voinut olla oiva tilaisuus päästä irti rahoitusriippuvuudesta ja ottaa ohjat omiin käsiin.
Yhdysvallat on siirtymässä pois järjestömallista ja käyttää enemmän yksityissektoria toteuttamaan terveysapuaan.
”Se on hyvin liiketoiminnallinen tapa suhtautua, ja se huolettaa minua. Ja jos mietitään tekoäly-yhtiöiden historiaa, on olemassa paljon esimerkkejä siitä, että ne eivät käytä dataa auttaakseen afrikkalaisia tai muita väestöryhmiä, päinvastoin”, hän sanoo.
”Data voidaan valjastaa aseeksi.”
USAID ei ollut täydellinen järjestelmä, ja sitä on kritisoitu rajustikin. Se oli kuitenkin yksi Yhdysvaltojen menestyksekkäimmistä pehmeän vallan välineistä. Sen keskiössä oli ajatus globaalista terveydestä, jossa tärkeintä oli ihmishenkien pelastaminen ja kärsimyksen vähentäminen, toteaa Emily Bass.
Enää nämä asiat eivät vaikuta olevan pääprioriteetti. Yksityissektorin investoinnit ja intressit ovat sopimuksien perusteella tärkeämpiä. Sopimuksista voi tulkita, että Yhdysvallat yrittää tehdä Afrikan maista riippuvaisia Amerikan markkinoista.
”Data on selkeästi hyvin arvokasta tällä hetkellä, mutta emme vielä tiedä, mitä arvoa Yhdysvallat siinä näkee”, Emily Bass sanoo.
”Selkeää on ainakin, mitä he eivät aio tehdä: he eivät aio julkaista tätä dataa. He eivät halua jakaa sitä. He eivät halua jakaa sitä kongressin kanssa. He eivät halua ylläpitää käytäntöä, jossa Yhdysvaltain veronmaksajille kerrotaan, millaisia vaikutuksia heidän rahoituksellaan on”, toteaa Bass.
”Kun lääkkeitä aletaan käyttää ulkopolitiikan välineenä, maailma ei ole enää entisensä”
Toinen kysymys on, mitä sellaista on sovittu, jota ei sopimuksissa näy.
Monet sopimusmaat ovat rajoittaneet kansalaisvapauksia, ja voi olla syitä allekirjoittaa sopimuksia, joista emme tiedä, Bass pohtii.
Yksi syy on toki kiire paikata rahoitusaukkoa, jonka USAIDin lakkauttaminen aiheutti.
Asiaan liittyy myös geopoliittisesti kiristynyt tilanne ja kamppailu Kiinan kanssa.
Kun Yhdysvallat vetäytyy instituutioista, Kiina vahvistaa läsnäoloaan niissä. Kiina on esimerkiksi lisännyt rahoitustaan WHO:lle Yhdysvaltojen vetäytymisen jälkeen. Se näkee edelleen pehmeän vallan voiman instituutioissa. Samalla Yhdysvallat haluaa kipeästi Afrikan maiden mineraaleja, jotta se voisi kuroa umpeen Kiinan etumatkan mineraalimarkkinoilla.
Maailmaan on nyt syntymässä monta eri rinnakkaisjärjestelmää. Se voi johtaa siihen, että uuden pandemian havaitseminen kestää liian kauan ja reagointi tullee liian myöhään. Tampereen yliopiston tutkija Corrado Piroddi kehottaa seuraamaan tarkasti, miten Kongon demokraattisessa tasavallassa leviävä ebolaepidemia kehittyy.
”Maailmassa, jossa tartuntataudit ovat muuttumassa isoksi uhaksi, ei voi olla hyvää valvontajärjestelmää ilman monenkeskistä yhteistyötä”.
Yhdysvallat saattaa myös pyrkiä hallitsemaan lääketeollisuutta ja -kehitystä ja näin nostamaan lääkkeiden hintoja muualla maailmassa.
”Kun lääkkeitä aletaan käyttää ulkopolitiikan välineenä, maailma ei ole enää entisensä”, Piroddi sanoo.