• 4.12.2013

    Ihmisoikeusjärjestöt huolissaan Ukrainan poliisiväkivallasta

    Todistajat kertovat pampuilla hakkaamisesta ja potkimisesta, jotka ovat johtaneet muun muassa luunmurtumiin.

  • 4.12.2013

    Tutkimus: Kasvihuonekaasupäästöt kaatuvat pienen joukon kontolle

    Yhdeksän valtiota ja 81 yhtiötä ovat tuottaneet suurimman osan teollisen ajan alkamisen jälkeisistä kasvihuonekaasupäästöistä.

  • 4.12.2013

    Suomi ei leikkaa Afganistan-apua ihmisoikeusongelmien vuoksi

    Suomen ulkoministeriö ei pidä kehitysavun leikkaamista tarkoituksenmukaisena painostuskeinona, vaikka Norja onkin leikkaamassa tukea.

  • 4.12.2013

    Tuotannon pilkkominen mullisti maailmankaupan

    G7-maiden osuus maailmankaupasta on pudonnut yli 50 prosentista enää reiluun kolmannekseen samalla, kun kehitysmaiden osuus on kasvanut.

  • 4.12.2013

    Mr. Maahanmuuttaja: Tietämättömyys leimaa maahanmuuttokeskustelua

    Ranjith Kumar Prabhakaran mukaan talouskriisi on muuttanut suomalaisten suhtautumista maahanmuuttajiin.

  • 4.12.2013

    Lähiön kasvojenkohotus

    Tanskassa aiotaan laittaa 7000 asukkaan lähiö uuteen uskoon Helsingin musiikkitalon hinnalla. Mutta voiko pahamaineisen lähiön kasvojenkohotus mennä niin kuin Strömsössä?

  • 4.12.2013

    Tarvitaanko sankaritoimittajia?

    Tarvitaanko edelleen vaarallisiin paikkoihin meneviä sankaritoimittajia, vaikka internet mahdollistaa tiedonvälityksen suoraan paikallisilta maailmalle? Kysymykseen vastaa Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksen päällikkö Sami Sillanpää.

  • 4.12.2013

    Pissikakkapussit maailmaa pelastamassa

    Mitäpä jos marketissa pullonpalautuspisteen vieressä olisi palautuspiste myös pissikakkapusseille?

  • 4.12.2013

    Opi leikkimään legoilla

    Mikäli legot tuntuvat vaikeilta, Singaporesta löytyy koulu siihen.

  • 4.12.2013

    Lennolla yllättävä olon helpottaja

    ”Lentäminen aiheuttaa monelle vatsan turpoamista ja ilmavaivoja. Syynä pidetään ilmanpaineen vaihtelua. Mitä korkeammalla ollaan, sitä pienempi on ilmanpaine. […] The New Zealand Medical Journalissa tutkijat suosittelevat reipasta piereskelyä olon helpottamiseksi. Lentokoneen istuin suodattaa noin puolet hajusta.”