25.7.2014
EIT tuomitsi Puolan CIA-vankilan
Ihmisoikeusjärjestöt kehottavat myös muita Euroopan maita tutkimaan väitteet salaisista vankiloista.
25.7.2014
Ihmisoikeusjärjestöt kehottavat myös muita Euroopan maita tutkimaan väitteet salaisista vankiloista.
25.7.2014
Yli 200 loukkaantui suurimmassa protestissa sitten toisen intifadan.
24.7.2014
Ukrainan aselasti osoittaa, että Suomi on osa globaalia asekauppaa tahtomattaankin, tuore pääsihteeri sanoo.
24.7.2014
YK:n kehitysohjelman UNDP:n vuosiraportin mukaan terveys, koulutus- ja tulotaso paranevat yhä, mutta tahti on hidastunut ja tuloerot kasvavat.
24.7.2014
Sierra Leonessa jotkut ihmiset uskovat, että Ebola-potilaat tapetaan ambulansseissa. Suomalaisen avustustyöntekijän mukaan taudin uutuus, tiedon puute ja perinteiset tavat ovat suurimpia syitä viruksen leviämiseen.
24.7.2014
Tytöllä voidaan maksaa velka tai sopia riita.
23.7.2014
Punaisesta lihasta luopuminen on parempi ympäristöteko kuin autosta luopuminen, sanoo tutkija.
23.7.2014
Ruandan hallitus haluaa palauttaa maahan "sukulaishuollon".
22.7.2014
Monet hiilivoimalat käyvät lähes täydellä teholla, koska hiili on kaasua halvempaa.
22.7.2014
Köyhyys ja tarve suojella tyttöjä saavat Jordaniaan paenneet syyrialaisperheet naittamaan tyttärensä.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.