23.8.2016
Tutkimus: Suorat tulonsiirrot tuovat laajoja hyötyjä köyhille
Käteisen maksaminen köyhimmille lisää esimerkiksi kouluun osallistumista eikä vähennä aikuisten työntekoa, kertovat brittiläiset köyhyystutkijat.
23.8.2016
Käteisen maksaminen köyhimmille lisää esimerkiksi kouluun osallistumista eikä vähennä aikuisten työntekoa, kertovat brittiläiset köyhyystutkijat.
23.8.2016
Valkokypärät etsivät henkensä kaupalla ihmisiä pommitetuista rakennuksista.
22.8.2016
Yli 400 ihmistä on kuollut keltakuumeeseen, ja maailman rokotevarannot uhkaavat ehtyä.
22.8.2016
87 maata on ratifioinut asekauppasopimuksen, mutta samaan aikaan esimerkiksi asevienti Egyptiin jatkuu.
22.8.2016
Jopa sata tuhatta ihmistä on osoittanut mieltään elokuussa väkivaltaa vastaan. Raivoa on herättänyt etenkin tapaus, jossa tunnetun poliitikon poika selvisi raiskauksesta ja murhayrityksestä vuoden ehdollisella tuomiolla.
22.8.2016
19.8.2016
Parannusta vammaisten tilanteeseen saataisiin jo ihan yksinkertaisillakin ratkaisuilla, sanoo vammaistyötä tekevän Abilis -säätiön perustaja Kalle Könkkölä.
19.8.2016
Tänään vietetään YK:n humanitaarista päivää. Avun tarpeessa on maailmassa lähes sata miljonaa ihmistä ja suurin osa kriiseistä johtuu aseellisista selkkauksista. Päivällä halutaan muistaa myös avustustekijöiden tekemää työtä.
18.8.2016
Talouskasvuun ja teknologisiin innovaatioihin nojaava kehitys saattaa jopa kasvattaa köyhien ja rikkaiden välistä kuilua, selviää tuoreesta väitöskirjatutkimuksesta.
18.8.2016
Ilmastonmuutoksesta johtuvan kuivuuden takia moni viljelijä odottaa uutta kylvökautta tyhjin käsin. Kymmenet miljoonat afrikkalaiset ovat tällä hetkellä ruokaturvan varassa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.