3.11.2025
Filippiineillä osataan juhlia – Joulu aloitetaan jo syyskuussa
Filippiineillä pidetään erään arvion mukaan vuosittain yli 40 000 fiestaa tai festivaalia. Filippiiniläiset kokoontuvat mielellään yhteisiin juhliin myös Suomessa.
3.11.2025
Filippiineillä pidetään erään arvion mukaan vuosittain yli 40 000 fiestaa tai festivaalia. Filippiiniläiset kokoontuvat mielellään yhteisiin juhliin myös Suomessa.
31.10.2025
Stefano Salettin Mediterranima-levyllä kuullaan ikivanhoja soittimia nykyaikaisella otteella.
30.10.2025
Brasilia johtaa YK:n ilmastokokousta tilanteessa, jossa Yhdysvallat on lähtenyt Pariisin ilmastosopimuksesta ja maailma on matkalla kohti 3,1 asteen lämpenemistä. Pariisin sopimus on kuitenkin osoittanut vahvuutensa, sanoo tutkijatohtori Karoliina Pietarila.
29.10.2025
Kuumuus, ilmansaasteet, tulvat ja kuivuus uhkaavat etenkin maailman köyhimpiä, varoittaa tuore YK-raportti.
28.10.2025
Juhliin kaivataan yhä seremonioita mutta monesti ilman uskontoa. Uskonnottomien seremoniapalveluiden kysyntä on kasvanut vuosien varrella, kertoo Laura Mäntysalo Pro-Seremonioista.
27.10.2025
Maa vajoaa, ilma saastuu ja hymyjen alla kuplii. Syksyllä kymmenet tuhannet mielenosoittajat ovat vastustaneet muun muassa eliitin etuoikeuksia.
23.10.2025
Iranista on palannut tänä vuonna Afganistaniin 1,5 miljoonaa ihmistä. Afganistaniin karkotettu Roya pelkää, että hänen aikaisempi työnsä poliisissa vaarantaa hänet ja hänen perheensä.
23.10.2025
Espanja on noussut Euroopan äänekkäimmäksi Palestiinan puolustajaksi. Barcelonan palestiinalaisyhteisön perustaja Salah Jamal toivoo, että se herättää muunkin Euroopan.
22.10.2025
Tutkimusten mukaan Sambian lasten tilanne on kehno jopa muihin Afrikan maihin verrattuna, mutta uutta toivoa tuo kolme vuotta sitten hyväksytty lastensuojelulaki. Pelastakaa Lasten asiantuntija Anne Kanene korostaa ennaltaehkäisyn tärkeyttä.
21.10.2025
Nälänhätä on hirveä tila, jota maailman ei kuuluisi enää joutua todistamaan, kirjoittaa pitkän uran avustustyössä tehnyt Linda Konate kolumnissaan.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.