1. Miten päädyit tutkimaan Agbogbloshien kierrätyspihaa Ghanassa?
Olen kirjoittanut useamman Afrikkaan sijoittuvan kirjan. Kustantamot ovat usein sanoneet, että tekstit ovat kiinnostavia, mutta ”Afrikka ei myy”. Etsin aihetta, joka olisi merkityksellinen ja kiinnostaisi myös lukijoita. Ajattelin, että kierrätyspihasta syntyy tärkeä tarina, joka kytkeytyy omaan elämäämme. Lopulta erilaisten vaiheiden jälkeen vietin Ghanan pääkaupungissa Accrassa lähes kaksi kuukautta vuonna 2022.
2. Millainen ensivaikutelma sinulle tuli paikan päällä?
Visuaalisesti Agbogbloshien kierrätyspiha on pysäyttävä. Se vastasi tarkasti sitä, mitä olin nähnyt esimerkiksi Pieter Hugon valokuvissa.
Ihmiset tekevät valtavasti töitä, mutta ympäristö on myrkyllinen. Siellä poltetaan edelleen sähköjohtojen muoveja, jotta kupari saadaan nopeasti talteen. On ollut yrityksiä kehittää turvallisempia tapoja, mutta ne eivät usein toimi paikallisissa oloissa.
3. Millaisia terveys- ja ympäristövaikutuksia työ aiheuttaa?
Tutkimukset kertovat vakavista riskeistä. Maaperä ja vesi ovat saastuneita, ja monet hengittävät myrkkyjä päivittäin. Eräs haastateltavani oli lapsesta asti asunut viereisessä Old Fadamanin slummissa ja kierrättänyt lapsena lyijyakkuja – se oli tuhonnut hänen terveytensä.
4. Millaisia tunteita ihmisten kohtaaminen herätti?
Mielestäni meillä on täällä harha, että ihmiset Agbogbloshien kaltaisissa paikoissa ovat ressukoita. En kohdannut sellaista. Ihmiset ovat rakenteiden uhreja. Samalla he ovat ammattilaisia, jotka tekevät parhaansa niissä olosuhteissa, jotka heille on tarjolla. Kirjani keskeisten henkilöiden lapset käyvät koulua.
Moni on tullut Accraan Pohjois-Ghanasta köyhistä maaseutuoloista ja pystyy nyt edes jotenkin ansaitsemaan elantonsa. Ei heillä ole varaa ajatella terveyttään.
5. Miltä muuta yllättävää opit paikan päällä?
Kierrätyspiha on oma yhteisönsä, jossa roolit ja työt jakautuvat erilaisin tavoin. Se on hierarkkinen ja monella tavalla monimutkainen paikka, josta syntyisi vaikkapa väitöskirja.
6. Miksi juuri Afrikkaan päätyy niin paljon elektroniikkaromua länsimaista?
Sitä menee paljon myös Aasiaan. Ghana halusi itse jossain vaiheessa tuoda käytettyjä laitteita, koska ne olivat osa pyrkimystä kehittyä tietoyhteiskunnaksi. Kyse ei siis ole vain dumppaamisesta.
Tutkijoiden arvioiden mukaan noin 30 prosenttia saapuvista laitteista on rikki mutta vain 15 prosenttia käyttökelvottomia. Rikkinäiset korjataan tai puretaan varaosiksi.
7. Pitäisikö jätteen vieminen Ghanan kaltaisiin köyhiin maihin kieltää?
Kierrättäjät eivät toivo käytettyjen laitteiden viennin lopettamista. Kaikenlainen jätetyö on Accrassa iso osa epävirallista taloutta. Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole virallisia työpaikkoja. Arvioiden mukaan noin 70 prosenttia accralaisista elättää itsensä epävirallisessa taloudessa.
8. Mitä tämä projekti opetti sinulle globaalista epätasa-arvosta?
Sen, miten valtavaa se edelleen on. Olen työskennellyt aiemmin Itä- ja Etelä-Afrikassa, mutta Agbogbloshien kaltaista paikkaa en ollut nähnyt. Työsuojelua ei ole lainkaan. Ihmiset työskentelevät ilman suojavarusteita. Ja silti se on monelle ainoa vaihtoehto työttömyydelle.
9. Miten kirjan tekeminen vaikutti omaan ajatteluusi kierrätyksestä?
Opin, että kierrätyksen ongelmat eivät lopu siihen, että me täällä lajittelemme oikein. Elektroniikkalaitteita ei ole suunniteltu purettaviksi. Arvometallien erottelu on kallista ja hankalaa, ja siksi osa laitteista päätyy väärin käsitellyksi. Laitevalmistajien vastuuta pitää lisätä.
10. Mitä suomalainen voi tehdä vastuullisemmin?
Yksinkertaisesti: ostaa vähemmän ja vaihtaa harvemmin. Kun laitteet vie viralliseen kierrätyspisteeseen, ne päätyvät vastuulliseen käsittelyyn. Ja jos mahdollista, osta käytettynä tai korjauta vanha. Esimerkiksi Suomessa toimivissa puhelinten korjauspajoissa tehdään nykyään hyvää työtä.