Elokuussa 2017 caracasilaisessa naistensairaalassa näky oli kuin kauhujen kabinetissa. Kävellessäni sairaalan käytävällä olin kompastua lattialla lojuvaan, kuolleeseen sikiöön. Hoitohenkilökunta ei ehtinyt keskittyä kuolleisiin, sillä sairaalassa ei ehditty hoitaa edes eläviä. Vaikka hallinto oli kieltänyt julkisen sektorin työntekijöiltä irtisanoutumisen, moni jätti tulematta töihin ja pakeni maasta.
Haastattelemani lääkäri ei kuitenkaan halunnut jättää potilaitaan. Sen sijaan hän halusi näyttää minulle julkisen sairaalan arkea ja vei minut sinne ilman lupaa. Teko, josta olisi voinut pahimmillaan seurata vankilatuomio.
Sairaalassa tapasin muun muassa äidin, joka olisi tarvinnut verenpainelääkitystä raskausmyrkytyksen vuoksi. Omaiset yrittivät etsiä lääkkeitä radio-ohjelman avulla. Ne olivat kriisiajan toivekonsertteja, joissa käytiin vaihtokauppaa lääkkeistä ja etsittiin verenluovuttajia.
Muistan myös synnytysosaston, joka oli täynnä lasinsiruja. Hallituksen joukot olivat hyökänneet sinne, kun lääkärit osoittivat mieltään lääke- ja hoitotarvikepulan vuoksi.
Vuosina 2017–2019 vierailin Venezuelassa seitsemän kertaa ja vietin maassa yhteensä puolitoista vuotta. Tuona aikana näin, millaista tuhoa öljyvaroiltaan rikkaimpaan maahan oli saatu aikaan sosialistihallinnon ja erityisesti vuodesta 2013 lähtien Venezuelaa hallinneen Nicolás Maduron valtakaudella. Maduro jatkoi edesmenneen Hugo Chávezin jalanjäljillä, ja maan talous syöksyi heikon talouspolitiikan seurauksena. Romahdusta edelsi myös öljyn markkinahinnan jyrkkä lasku. Yhdysvaltojen pakotteet heikensivät tilannetta entisestään.
Sosialismi Venezuelassa tarkoitti almuja köyhälle kansalle, mutta voitot hallinto sulki omiin taskuihinsa. Samaan aikaan kun caracasilaiset lapset kaivoivat ruokaa roskiksista, Maduron jälkikasvu kuvattiin luksusmatkoilla ympäri maailmaa.
Köyhyys on vahvasti läsnä kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa, mutta Venezuelassa se oli äärimmäistä myös siksi, ettei maassa yksinkertaisesti ollut saatavilla monia asioita.
Ei-toivotut raskaudet lisääntyivät, kun ehkäisypillerit loppuivat. Kondomeja myytiin apteekeissa lukittujen lasiovien takana, sillä niiden hinta oli noussut tavallisten ihmisten ulottumattomiin. Hyperinflaatio nousi ennätyslukemiin, maailman valuuttarahaston mukaan pahimmillaan 130 000 prosenttiin.
Kun caracasilainen hotellinjohtaja vaihtoi 200 dollariani bolivareiksi mustan pörssin kurssilla, olin hetkessä miljonääri. Setelit täyttivät kaksi muovikassia. Muutamaa vuotta myöhemmin kuvasin mielenosoittajaa, joka oli liimannut arvottomaksi muuttuneet setelit mielenosoituskylttiin. “Meillä on nälkä”, luki setelien reunustamassa tekstissä.
Yhdysvaltojen vuonna 2017 asettamat pakotteet pahensivat jo kroonista elintarvike- ja lääkepulaa.
Caracasilaisessa supermarketissa ei elokuussa 2017 myyty muuta kuin ketsuppia ja pullovettä. Tapasin rintasyöpää sairastavan naisen, joka oli saanut ostettua mustasta pörssistä edullisia syöpälääkkeitä. Vasta myöhemmin hän huomasi, että lääkkeet olivat vanhentuneita.
Samaan aikaan Maduro kielsi humanitaarisen avun ja esti sen pääsyn maahan. Tämä näkyi muun muassa Bolivarin osavaltiossa sijaitsevalla klinikalla, jossa hoidettiin aliravittuja vauvoja. Myös äidinmaidonkorvikkeet olivat jääneet rajalle.
Kansa oli hallinnolle raivoissaan ja osoitti mieltään kaduilla. Maduron hallitus vastasi keskittämällä lisää valtaa itselleen ja hiljentämällä vastustajat. Poliittisten vankien määrä nousi huippulukemiin. Vuonna 2023 Venezuelassa oli ihmisoikeusjärjestöjen mukaan yli 3 000 poliittista vankia. Mielenosoituksissa kuolleita on satoja.
Vuoden 2019 lopulla vierailin Venezuelassa toistaiseksi viimeistä kertaa. Silloin kansan toivo kohdistui oppositiojohtaja Juan Guaidóon, jota monet maat, Suomi mukaan lukien, tukivat väliaikaiseksi presidentiksi. Guaidó ei kuitenkaan onnistunut syrjäyttämään Maduroa. Venezuelan kadut hiljenivät myös pandemian seurauksena.
Ruoka- ja lääkepula on osittain helpottanut, kun Maduron hallinto höllensi hintasäätelyä ja salli yksityisen tuonnin. Maan talous on käytännössä dollarisoitu, ja monia tuotteita voi ostaa ainoastaan dollareilla. Palkat maksetaan kuitenkin edelleen lähes arvottomissa bolivareissa.
Protestit alkoivat jälleen vuoden 2024 vaalien aikaan, kun hallitus esti oppositiojohtaja María Corina Machadon ehdokkuuden. Machadon tilalle asetettiin hallituksen hyväksymä Edmundo González, joka voitti vaalit selvästi, mutta Maduro julistautui siitä huolimatta voittajaksi. Monet maat eivät tunnustaneet vaalitulosta, eivät edes naapurimaa Kolumbian vasemmistolainen presidentti Gustavo Petro tai Brasilian Luiz Inácio Lula da Silva, jotka suhtautuivat aiemmin sovittelevasti Maduron hallintoon.
Tähän mennessä jo noin kahdeksan miljoonaa venezuelalaista on paennut maasta. Eniten heitä on nykyisessä kotimaassani Espanjassa, yhteensä jo 700 000 (lähes miljoona).
Anoppini lähettää minulle viestejä, joissa lukee “Yankees go home”.
Kun Yhdysvallat teki Venezuelaan kansainvälisen oikeuden vastaisen iskun ja kaappasi presidentti Maduron, kotikaupungissani Barcelonassa järjestettiin kaksi mielenosoitusta. Toisessa venezuelalaiset juhlivat Maduron kaatumista, toisessa pääasiassa muut kuin venezuelalaiset vastustivat Yhdysvaltojen toimia. Myös Suomessa järjestettiin protesteja. Helsingin Kampissa järjestetyssä mielenosoituksessa, jossa vastustettiin Yhdysvaltojen iskua ja Maduron kaappaamista, puheenvuoron käyttäjistä vain yksi oli venezuelalainen. Hän esitti toiveen, että venezuelalaisten kokemuksia ja näkemyksiä kuunneltaisiin.
Siitäkin huolimatta, ettei kyse ole vain Venezuelasta ja venezuelalaista.
Maailmanjärjestys on muuttumassa, kun Donald Trump toteuttaa imperialistista visiotaan Monroen oppien mukaan. Monia Latinalaisen Amerikan kansalaisia Trumpin toiminta muistuttaa myös lähihistoriasta, jolloin USA tuki alueen verisiä oikeistodiktatuureja. USA haluaa takapihaltaan sen suuret rikkaudet. Venezuelan mukana kaatunee Kuuba. Trump on uhannut myös Kolumbiaa ja Meksikoa.
Kotona uruguaylainen puolisoni toteaa, että imperialismi on palannut. USA:n tukema oikeistodiktatuuri kuritti myös hänen maataan. Nyt ei ole oikea hetki puhua Maduron diktatuurista, hän sanoo. Anoppini lähettää minulle viestejä, joissa lukee “Yankees go home”. Samanlaisia viestejä sain, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Trump on uhonnut pitää Venezuelaa hallussaan pitkään. Hän on puhunut ennen kaikkea öljystä, mutta tuskin ummistaa silmiään Venezuelan muiltakaan rikkauksilta. Venezuelan luonnonvarat ovat valtavat: öljyn ja kullan lisäksi maassa on litiumia, jota tarvitaan alati kasvavaan akkuteollisuuteen. Lisäksi siellä on rautamalmia, timantteja ja koltaania.
Venezuelan pinta-alasta noin puolet on metsää, osa Amazonin sademetsää. Etenkin alkuperäiskansojen elintila on kaventunut. Tapasin luonnonrikkauksistaan tunnetussa Bolivarin osavaltiossa perheen, joka oli joutunut muuttamaan laittoman kaivoksen tieltä.
Osavaltiossa riehui myös malariaepidemia, koska ihmiset olivat lähteneet viidakossa sijaitseviin laittomiin kultakaivoksiin töihin. Palatessaan kaupunkiin he toivat mukanaan malarialoisen.
Paikallisessa terveyskeskuksessa lääkäri joutui kertomaan potilaille, ettei lääkkeitä ole tänäänkään. Sotilaat myivät kansalle ilmaiseksi tarkoitettuja klorokiinitabletteja mustassa pörssissä. Malaria on alueella ongelma edelleen.
Maduro ei ollut luonnonsuojelija, mutta Venezuelan hallinnolla ei myöskään ole ollut samanlaisia taloudellisia ja teknologisia resursseja kuin Yhdysvalloilla. Trump on jo ilmoittanut investoivansa Venezuelaan jopa sata miljardia.
Öljy- ja kaivosteollisuuden kasvu uhkaa Venezuelan monimuotoista luontoa. Pelkästään lintulajeja on yli tuhat, ja ympäristöongelmat heijastuvat myös kansanterveyteen.
Nykyinen hallinto joutunee antamaan Trumpille vapaat kädet.
Varapresidentti Delcy Rodríguez ja hänen veljensä, parlamentin puheenjohtaja Jorge Rodriguez auttavat entistä vihollista. Myös Maduron poika on mukana hallituksessa. On hyvin mahdollista, ettei Maduron syrjäyttäminen ollut hallinnolle yllätys, vaan neuvotteluiden tulos. Rodriguezit ehdottivat lehtitietojen mukaan Trumpille vastaavaa diiliä jo viime vuonna.
Samalla Yhdysvallat näytti, kuka määrää kaapin paikan. Trump on sanonut tapaavansa pian ulkomailla ainakin vielä toistaiseksi olevan oppositiojohtaja Maria Corina Machadon. Trump ei kuitenkaan ole antamassa Machadolle tai oppositiolle minkäänlaista roolia hallinnossa.
”Raiskaus jatkuu, vain raiskaaja on vaihtunut”, tuttuni sanoo. Silti suurin osa venezuelalaisista vaikuttaa iloitsevan Maduron pidätyksestä.
Venezuelalainen ystäväni lähettää vanhan pilakuvan, jossa Iranin, Venäjän, Kiinan ja Kuuban johtajat juovat pillillä Venezuelan öljyä.
”Öljy ei ole ennenkään kuulunut venezuelalaisille. Mikään ei ole”, hän kirjoittaa.
Hänkin kokee, ettei venezuelalaisten ääntä ole kuultu ja heidän kokemansa kärsimys on ohitettu. Eikö juuri se ole kolonialistista, ystävä kysyy.
Kriisivuosinakin Caracasissa tanssittiin ja nautittiin musiikista. Kerran tanssin livemusiikin tahtiin parkkitalossa.
Yhdysvaltain isku tappoi ainakin sata venezuelalaista. Trump uhkasi Yhdysvaltojen iskevän Venezuelaan uudelleen, mikäli maa ei toimi määräysten mukaan. Pian Venezuela vapautti lukuisia poliittisia vankeja, ja Trump ilmoitti, ettei iskuille ole toistaiseksi tarvetta. Länsimaisia toimittajia ei maahan päästetä silti vieläkään ja hallinto jatkaa toisinajattelijoiden vangitsemista.
Caracasin kaduilla päivystävät myös hallinnon tukemat puolisotilaalliset colectivos-joukot, jotka vahtivat, ettei kukaan kritisoi hallintoa.
Pääosin on kuitenkin rauhallista. Ihan tavallista, jännitteinen rauha, lukee ystävän viestissä.
Iltaisin ravintolat täyttyvät edelleen salsaa tanssivista venezuelalaisista. Kriisivuosinakin Caracasissa tanssittiin ja nautittiin musiikista. Pahimman kriisin aikaan tanssin livemusiikin tahtiin parkkitalossa. Kärsimys ei koskaan lopettanut hauskanpitoa.
Nyt juhlatunnelmaan sisältyy kuitenkin uudenlaista huolta, ystäväni sanoo.
Silti hän ei usko, että Maduroa huonompaa vaihtoehtoa voi olla olemassa.
Ajatus on yksinkertaisesti liian lohduton.
