Suomalaisten ymmärrys Lähi-idästä on surkealla tolalla.

Yllättävästi tämä pitää edelleen paikkansa. Lähi-itä on länsimaalaisen sivilisaation alkukoti ja kehto. Kolme merkittävää maailmanuskontoa on saanut siellä alkunsa. Se on myös nykyään huomattava siirtolaisuuden lähtöalue ja mediassa jatkuvasti läsnä. Kun ottaa huomioon tämän merkittävyyden, aluetta tunnetaan täällä huonosti. Lähi-itä on oikeasti nimensä mukaisesti aika lähellä, mutta sitä ei koeta sellaiseksi.

Lähi-idästä puhutaan Suomessa edelleen uskonnon kautta, ei yhteiskuntien tai ihmisten kautta.

Ehdottomasti pitää paikkansa. Täällä puhutaan enimmäkseen islamista ja välillä myös jostain mystisestä ”kulttuurista”. Katsotaan, että islam määrittelee ihmisten poliittiset näkemykset ja käyttäytymisen. Myös vaikkapa Israelin-Palestiinan-konfliktista puhutaan kuin se olisi uskonnollisten ryhmien välinen konflikti, vaikka kyseessä on kiista maanhallinnasta. Toki uskontoa käytetään politiikan teon välineenä Lähi-idässä.

Akateeminen tutkimus ei ole onnistunut selittämään, miksi Lähi-idästä tulee jatkuvasti huonoja uutisia.

Kriisit ja sodat ovat uutisia, joten mediassa tulee enemmän negatiivisia uutisia. Tutkijat ovat erinomaisesti avanneet monimutkaisia historiallisia kehityskulkuja ja juurisyitä. Mutta eihän tämä kiinnosta mediaa. Tutkijat nimenomaan haluaisivat tarjota medialle taustoitusta, mutta sille ei anneta tilaa.

Turkki on jo luopunut demokratiasta, mutta me emme uskalla sanoa sitä ääneen.

Ketkä ovat me? Turkkiin keskittyneet tutkijat käyttivät aikaisemmin termiä competitive authoritarianism. Turkissa on vaaleja, joissa on etäisellä tavalla mahdollista, että valta voi vaihtua. Ja esimerkiksi vuonna 2024 paikallisvaaleissa monissa kaupungeissa näin kävi. Tästä ollaan luopumassa ja sanotaan, että Turkki on hyvin pitkälle siirtymässä ihan vain autoritaarisuuteen.

Turkki on länsiliittoumalle tärkeä maa. On ulkopoliittista realismia, että täällä ei jatkuvasti kritisoida demokratian tilaa.

Erdoğanin Turkki on yhtä arvaamaton kumppani kuin Putinin Venäjä.

Siinä mielessä Turkki on arvaamaton, että se on vahvasti presidentti Recep Tayyip Erdoğanin johtama. Turkin ulkopolitiikassa on luovuttu virkamiesvalmistelusta, eli asiat voivat muuttua hyvin nopeasti, kun presidentti niin päättää.

Mutta siinä mielessä ei ole, että Turkkihan on siirtynyt “Turkki ensin” -ajattelumalliin. Eli Turkin ulkopoliittisissa päätöksissä ja linjauksissa on vahva sisäinen logiikka. Tutkijana en pysty niitä aina ennakoimaan, koska en ole strategisesti yhtä pätevä kuin Erdoğan, joka pystyy laskelmoimaan yllättävillekin liikkeille potentiaalisia hyötyjä.