Kun saa kutsun Gelawej Viyanin ruokapöytään syömään, tietää tehneensä jotain oikein.

Viyan on ruokavaikuttaja ja järjestöasiantuntija, joka tunnetaan kurdilaisen ruokaperinteen vaalijana. Instagram-tilillään Ripaus kurkumaa hän esittelee toinen toistaan värikkäämpiä ruokaluomuksia.

Läheisimpien ystäviensä kanssa Viyan haluaa pysähtyä hyvän ruoan ja viinin äärelle. Pöydän ääressä viivytään joskus neljä tai viisi tuntia. Ruoan äärellä nauretaan ja itketään.

Viyan aloitti vuoden 2025 lopussa Maailman Kuvalehdessä ruokapalstan, jossa hän loihtii lukijoille vegaanisia reseptejä kurditwistillä.

”Ruoka on minulle ravintoa. Se on myös taidetta ja tapa kohdata ihmisiä, silloin kun ei ole yhteistä kieltä.”

Ajatus ruoasta kielenä juontaa juurensa aikaan, jolloin Viyanin perhe muutti Suomeen. Yhteyksien rakentaminen uuteen maahan ja sen ihmisiin oli kaikkea muuta kuin helppoa. Jaetun ruoan avulla he tutustuivat kuitenkin perheeseen, jonka kanssa ymmärrys syntyi ilman yhteistä kieltä.

Viyan on taustaltaan kurdi. Vieraanvaraisuus ja jakamisen kulttuuri ovat iso osa hänen identiteettiään. Ne ovat tapa kutsua toiset lähelle ja rakentaa yhteyttä.

Nuorena Suomessa edessä oli toisinaan hankalia hetkiä, kun vaikkapa ystävän luona kyläillessä perhe meni syömään ja jätti teini-ikäisen Viyanin huoneeseen odottamaan.

Viyan tiedostaa, että yhteinen pöytä ei ole kaikille turvallinen tai helppo paikka. Se voi paljastaa köyhyyden, vallan tai vaikeat perhesuhteet.

Ruoka on ollut hänelle itselleen myös keino pitää kiinni juuristaan. Iranissa syntynyt Viyan asui ennen Suomea Turkissa.

”Kurdina koen olevani vähemmistössä monessa paikassa. Kun jopa oma äidinkieli on kielletty, mitä jää jäljelle? Kulttuurin arkiset muodot ovat tarjonneet tavan säilyttää yhteys omaan historiaan ja identiteettiin.”

Haaveissa on kaunis ja tunnelmallinen paikka, jossa voisi järjestää yhteisiä illallisia, keskusteluiltoja ja kokkauskursseja.

Viyanilla on taustallaan kymmenen vuoden järjestöura yhdenvertaisuuden, osallisuuden ja dialogin edistämisen parissa. Samat teemat kulkevat nyt keittiöön.

Hän haaveilee omasta yrityksestä, jossa ruoka, yhdenvertaisuus ja ihmisten kohtaaminen yhdistyvät. Haaveissa ei ole niinkään perinteinen ravintola kuin kaunis ja tunnelmallinen paikka, jossa voisi järjestää yhteisiä illallisia, keskusteluiltoja ja kokkauskursseja.

Hän nimittäin ajattelee, että ruokaillessaan ihmiset asettuvat saman perustarpeen äärelle. Tällöin roolit ja tittelit voivat hetkeksi karista ja huomio siirtyy itse kohtaamiseen.

”Polarisaatio ei ratkea sillä, että eristäydymme omiin kupliimme ja puhumme toistemme ohi”, hän sanoo.

“Uskon, että muutos vaatii pitkäjänteistä työtä, aitoa pysähtymistä ja tiloja, joissa ihmiset voivat kohdata – joskus niinkin arkisessa hetkessä kuin yhteisen aterian äärellä.”