Artikkelikuva
”Nuoria pidetään usein mustavalkoisina, mutta itse ajattelen, että se on myös vahvuus: ympäristökriisi todellakin on elämän ja kuoleman kysymys”, Anna Muotka sanoo.

Tiedon piilottaminen ei suojaa lapsia ja nuoria ympäristöahdistukselta, sanoo ympäristökasvattaja Anna Muotka

Lapsille ja nuorille pitää antaa välineitä käsitellä ympäristökriisiä, sanoo ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomen toiminnanjohtaja Anna Muotka.

Ympäristökasvatuksen pitäisi olla pakollinen oppiaine kouluissa.

Ei – vaan ympäristökasvatus pitäisi sulauttaa kaikkiin oppiaineisiin ja koulujen toimintakulttuuriin. Ajattelutapoja pitää muuttaa, jotta voimme puuttua ekologisen kriisin juurisyyhyn, eli luonnonvarojen ylikulutukseen. Siihen tarvitaan ympäristökasvatusta.

Esimerkiksi ilmastonmuutos mainitaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa jo nyt, mutta oppiainekohtaisia merkintöjä, joita opettajat ja oppimateriaalien tekijät eniten seuraavat, on tosi vähän. Moni opettaja tai rehtori ei myöskään ole saanut koulutusta ympäristökysymyksistä. Siksi ne unohtuvat helposti.

Lapset ja nuoret ymmärtävät ympäristö- ja ilmastokriisiä paremmin kuin aikuiset.

Monet lapset ja nuoret seuraavat ympäristökeskustelua aktiivisesti ja hahmottavat tilanteen kiireellisyyden. Ympäristökriisi tulee koskettamaan koko heidän elinkaartaan.

Nuoria pidetään usein mustavalkoisina, mutta itse ajattelen, että se on myös vahvuus: ympäristökriisi todellakin on elämän ja kuoleman kysymys. Aikuiset pohtivat enemmän kustannuksia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia, ja se voi etäännyttää kriisin kiireellisyydestä. Nuoret taas näkevät usein kirkkaasti ongelman ytimen ja sen, mitä on tehtävä.

Toisaalta ymmärrys vaihtelee yksilöittäin. Ikinä ei ole kyse pelkästään iästä.

Lapsia ja nuoria ei pidä kuormittaa ympäristöongelmilla. Muuten he vain ahdistuvat.

Tiedon piilottaminen ei suojaa ahdistumiselta. Olennaista on käsitellä vaikeita asioita lasten ja nuorten iän vaatimalla tavalla ja antaa keinoja tunteiden käsittelyyn ja yhteiseen toimintaan.

Ympäristökasvatus perustuu tutkittuun tietoon, joten sen lähtökohta on tieteellinen, ei ideologinen.

Ympäristökasvatus on ideologista.

Mikä kasvatus ei olisi ideologista? Kasvatuksessa välitetään aina arvoja, normeja ja käsityksiä siitä, mikä on toivottavaa ja oikein. Ympäristökasvatus perustuu tutkittuun tietoon, joten sen lähtökohta on tieteellinen, ei ideologinen. Sen tehtävänä ei ole tyrkyttää tiettyä poliittista tai maailmankatsomuksellista
näkemystä vaan tarjota tietoa, kehittää kriittistä ajattelua ja toimijuutta.

Ympäristöteemat uhkaavat jäädä yhteiskunnallisessa keskustelussa muiden isojen kriisien alle.

Kyllä. Elämme ajassa, jossa ympäristökysymykset joutuvat kilpailemaan huomiosta monien muiden akuuttien kriisien, kuten pandemian, sotien, demokratian rapautumisen ja taloushuolien, kanssa.

Vaikka nekin vaativat kiireellistä reagointia, samalla meidän pitäisi pystyä puuttumaan myös hitaasti eteneviin ja olemassaolomme kannalta perustavanlaatuisiin ongelmiin. Ilmasto- ja ympäristökriisi etenee nyt, mutta se ei herätä meissä sen edellyttämää hälytystilaa. On olennaista ymmärtää, että se ei ole vain kriisi muiden joukossa vaan se kytkeytyy myös kaikkiin muihin.

Kuka?

Anna Muotka

Ammatti: Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomen toiminnanjohtaja vuodesta 2024. Järjestö edistää ympäristö- ja kestävyyskasvatusta Suomessa ja koordinoi kasvatusalan Vihreä lippu -ohjelmaa ja -sertifikaattia.

Tausta: Koki ympäristöherätyksen lukioikäisenä. Koulutukseltaan valokuvaaja, luokanopettaja, kasvatustieteen maisteri ja ympäristökasvattaja. Työskennellyt aiemmin WWF:llä sekä eduskunta-avustajana. ”Haluan muuttaa maailmaa ympäristökasvatuksen keinoin.”

Harrastukset: Luontovalokuvaus, kiipeily, vaeltaminen.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!