Armeijan rakennelmia ja laajojen metsäalueiden raivauksia Armenian ja Azerbaidžanin rajalla Šikahoghin luonnonsuojelualueella.

Sodan ympäristövaikutukset näkyvät Armenian ja Azerbaidžanin rajalla – Kaukasuksen arvokkain luonnonpuisto vetäytyy armeijan tieltä

Šikahoghin luonnonsuojelualuetta uhkaa luontokadon lisäksi militarisoituminen. Armenia ja Azerbaidžan syyttelevät luonnontuhoista toisiaan.

Etelä-Armeniassa sijaitsevalla Šikahoghin luonnonsuojelualueella huomio kiinnittyy ensimmäiseksi puihin. Tai oikeastaan niiden puuttumiseen.

Metsän pitäisi jatkua yhtenäisenä, mutta rinteillä avautuu laajoja paljaita alueita. Eri puolilla suojeltua aluetta erottuu raivattua maata, rajavartioasemia ja muuta armeijan infrastruktuuria. 

Vuonna 1958 perustettu Šikahoghin luonnonsuojelualue sijaitsee Armenian Sjunikinin maakunnassa. Sen pinta-ala on lähes 12 140 hehtaaria, josta noin 94 prosenttia on metsää.

Alueella elää muun muassa harvinaisia kaukasianleopardeja, besoaarivuohia, ruskeakarhuja ja armenialaisia kyykäärmeitä sekä lukuisia lintulajeja. Kasvilajeja on noin 1 100, joista 70 on uhanalaisia.

Šikahogh on yksi Kaukasuksen arvokkaimmista luontoalueista. Nyt sen tulevaisuutta uhkaa luonnon monimuotoisuuden vähenemisen lisäksi rajan militarisoituminen.

Armenian ja Azerbaidžanin välinen vuosikymmeniä jatkunut konflikti on keskittynyt Vuoristo-Karabahiin, joka kuuluu kansainvälisesti tunnustettujen rajojen mukaan Azerbaidžaniin mutta oli pitkään pääosin etnisten armenialaisten asuttama.

Maat kävivät alueesta sodan vuonna 2020, ja vuonna 2022 taistelut levisivät myös Armenian puolelle rajaa. Vuonna 2023 Azerbaidžan otti Vuoristo-Karabahin kokonaan hallintaansa, minkä seurauksena yli 100 000 armenialaista pakeni alueelta.

Šikahoghin lähellä sijaitsevan Kapanin kunnan apulaiskunnanjohtajan Marat Harutjunjanin mukaan ympäristössä tapahtuneet muutokset ovat entistä näkyvämpiä vuoden 2022 taistelujen jälkeen.

Harutjunjan syyttää Azerbaidžanin joukkoja metsien raivaamisesta sotilastukikohtien ja niille johtavien teiden tieltä. Väitteiden paikkansapitävyyttä tai raivausten koko laajuutta ei ole voitu vahvistaa riippumattomasti.

Myös Armenian puolella armeijan rakennelmien läheisyydessä näkyy kaadettuja puita ja maansiirtotöiden jälkiä. Armenian viranomaiset eivät kuitenkaan suostu kertomaan, mihin töillä pyritään tai kuinka laajoja ne ovat.

Manvel Arzumanjan istuu pöydän ääressä, taustalla rinne.
Eläkkeellä olevan eläinlääkärin Manvel Arzumanjanin mukaan konflikti on vaikuttanut eläinten liikkumiseen. Armenian Šikahoghissa metsää on kadonnut, liikkuminen on muuttunut vaaralliseksi ja perinteisten elinkeinojen harjoittaminen vaikeutuu.

Sotilaiden läsnäolo on muuttanut myös rajaseudun asukkaiden arkea.

Harutjunjanin mukaan Azerbaidžanin joukot ovat ottaneet haltuunsa maastossa useita korkeita kohti, joista käsin voi tarkkailla luonnonsuojelualuetta ja sitä ympäröiviä kyliä. Paikalliset eivät enää uskalla liikkua entiseen tapaan.

”Ihmiset pelkäävät mennä tietyille alueille”, Harutjunjan sanoo.

Pelkoa aiheuttavat erityisesti miinat, joita paikalliset epäilevät olevan osissa rajaseutua.

60-vuotias maanviljelijä Vladik Agateljan menetti kaksi lehmäänsä miinan räjähdyksessä.

”Karjankasvatus on liian riskialtista, joten olen lopettanut sen.”

Osalla Agateljanin naapureista on vielä karjaa, mutta eläimiä ei enää viedä laiduntamaan metsän läheisyyteen.

Vaikka miinoitetun maan laajuutta ei tarkkaan tunneta, jo pelko muuttaa ihmisten elämää. Laidunmaita jää käyttämättä ja perinteiset elinkeinot hiipuvat.

Kun Agateljanin maatilan tulot vähenivät, hänen iäkäs vaimonsa ryhtyi kyläkoulun opettajaksi. Vaimo ansaitsee kuukaudessa noin 90 euroa.

Muistan ajan, jolloin karhut, villivuohet ja muut eläimet liikkuivat vapaasti.

”Palkka on hyvin pieni, mutta se auttaa meitä tulemaan toimeen”, Agateljan sanoo.

Myös villieläinten liikkuminen on vaikeutunut.

Eläkkeellä oleva eläinlääkäri Manvel Arzumanjan on seurannut alueen luontoa vuosikymmeniä. Hän työskenteli pitkään tuotantoeläinten parissa ja oppi samalla tuntemaan ympäröivät metsät ja vuoret.

“Muistan ajan, jolloin karhut, villivuohet ja muut eläimet liikkuivat vapaasti. Alue muodosti tärkeän ekologisen vyöhykkeen Armenian, Azerbaidžanin ja Iranin välillä.”

Nyt havaintoja eläimistä tehdään aiempaa harvemmin.

Šikahoghin luonnonsuojelualueen eläinten seurannasta vastaava eläintieteilijä Harut Marzynjan on huomannut saman muutoksen.

“Konflikti on vaikeuttanut kenttätyötä niin paljon, ettei eläinten liikkumista pystytä enää seuraamaan ja kartoittamaan säännöllisesti.”

Teiden rakentaminen, sotilaskohteet ja yhtenäisten elinympäristöjen pirstoutuminen voivat katkaista eläinten perinteisiä kulkureittejä ja eristää eläinkantoja toisistaan.

Muutosten todellista laajuutta ei kuitenkaan tunneta, sillä turvallisuusuhat ja liikkumisrajoitukset ovat estäneet kattavien tutkimusten tekemisen.

Armenian ja Azerbaidžanin väliset jännitteet vaikeuttavat myös ympäristötuhojen selvittämistä.

Armenian viranomaiset ja Sjunikinin alueen asukkaat yhdistävät Šikahoghin metsien häviämisen sotilaallisen toiminnan lisääntymiseen. Azerbaidžanilaiset ympäristöalan edustajat puolestaan katsovat, että keskustelu keskittyy liian yksipuolisesti metsäkatoon.

Azerbaidžan ei osallistunut lokakuun lopussa Armenian pääkaupungissa Jerevanissa järjestettyyn YK:n luonnon monimuotoisuutta käsittelevään kokoukseen (COP17), eikä maan hallituksen edustajia ollut paikalla vastaamassa Šikahoghin tilannetta koskeviin kysymyksiin.

Azerbaidžanilaisen Environmental Protection First -ympäristöverkoston perustajajäsen Amin Mammadov arvostelee Armeniaa ympäristöongelmien valikoivasta esiin nostamisesta.

Mammadov toimii myös Azerbaidžanin ekologian ja luonnonvarojen ministeriön yhteydessä toimivan julkisen neuvoston puheenjohtajana.

Maiden vastakkaiset syytökset osoittavat, kuinka vaikeaa ympäristökysymyksiä on erottaa Etelä-Kaukasian poliittisista jännitteistä ja ratkaisemattomista kiistoista.

Hänen mukaansa Armenia kiinnittää huomiota väitettyihin metsätuhoihin ja raja-alueiden ekosysteemien vahingoittumiseen mutta vaikenee suurelta osin oman kaivosteollisuutensa ympäristövaikutuksista.

Mammadov syyttää Armenian kaivostoimintaa rajat ylittävien jokien saastuttamisesta.

Environmental Protection First -verkosto vaatii Armeniaa tekemään konkreettisia päätöksiä rajat ylittävien jokien suojelemiseksi. Lisäksi se edellyttää kaivostoiminnan parempaa valvontaa, avoimia seurantajärjestelmiä ja ympäristötietojen saattamista julkisesti saataville.

Verkostoon kuuluva Azerbaidžanin kartografien yhdistyksen puheenjohtaja Mugabil Bayramov kertoo, että ryhmä laati vuonna 2024 digitaalisen kartan Armenian mineraalivaroista.

Siihen on merkitty mineraaliesiintymiä, kaivosyrityksiä sekä jokia, joiden väitetään saastuneen teollisuuden päästöistä.

Maiden vastakkaiset syytökset osoittavat, kuinka vaikeaa ympäristökysymyksiä on erottaa Etelä-Kaukasian poliittisista jännitteistä ja ratkaisemattomista kiistoista.

Väitteiden riippumaton selvittäminen on hankalaa, sillä pääsyä monille alueille on rajoitettu turvallisuussyistä. Myös valtioiden rajat ylittävä ympäristönseuranta puuttuu.

Vladik Agateljan ja istuvat pöydän ääressä.
Maanviljelijä Vladik Agateljan ja eläintieteilijä Harut Marzynjan kertovat sodan vaikutuksista paikallisten elinkeinoihin ja villieläimiin. Armenian ja Azerbaidžanin joukot tarkkailevat toisiaan maastossa, joka kuuluu Etelä-Kaukasian luonnoltaan rikkaimpiin alueisiin.

Šikahoghin luonnonsuojelualueen muutosten laajuutta on vaikea arvioida. Muita konfliktialueita tutkineille asiantuntijoille tilanne on kuitenkin tuttu.

Libanonin Balamandin yliopiston ympäristötieteiden professori George Mitri muistuttaa, että sodan ympäristövaikutukset ulottuvat paljon varsinaisia taistelualueita laajemmalle.

Israelin ja Hizbollahin väliseen konfliktiin liittyvät tulipalot ovat vaikuttaneet Libanonissa noin 11 000 hehtaarin alueeseen. Lisäksi tuhannet hehtaarit ovat kärsineet räjähdyksistä, sotilaallisesta toiminnasta ja kasvillisuuden tuhoutumisesta.

Ympäristöjärjestö Greenpeacen politiikka- ja kampanjastrategi Jen Maman kertoo, että Etelä-Libanonin viimeaikaisissa taisteluissa on palanut ainakin 65 000 oliivipuuta.

Metsien lisäksi vahinkoa on aiheutunut viljelymaille, vesivaroille ja maaperälle.

Maman on erityisen huolissaan valkoisen fosforin käytöstä. Aine voi sytyttää kasvillisuuden palamaan ja jättää haitallisia aineita maaperään ja vesistöihin.

Hänen esittelemissään tutkimuksissa on havaittu tavallista suurempia fosforin ja raskasmetallien pitoisuuksia joillakin Libanonin konfliktialueilla.

Havainnot herättävät huolta ympäristötuhojen pitkäaikaisista seurauksista.

Maman korostaa, etteivät vahingot rajoitu luonnon monimuotoisuuteen. Ympäristön tuhoutuminen vaikuttaa myös maatalouteen, kalastukseen, kotieläintuotantoon ja ruokaturvaan.

Myös kodeistaan pakenemaan joutuneilla ihmisillä voi olla tärkeä rooli ympäristötuhojen selvittämisessä.

Näin luonnolle aiheutuneet vahingot voivat nopeasti muuttua sekä taloudelliseksi että humanitaariseksi kriisiksi.

Sodan päättyminenkään ei tarkoita, että luonto voisi palautua ennalleen ilman mittavia toimia.

Mitrin mukaan ennallistaminen pitäisi aloittaa mahdollisimman pian tuhojen järjestelmällisellä kartoittamisella.

Työhön tarvitaan satelliittikuvia, valokuvia, kenttätutkimuksia ja tieteellisiä arvioita. Niiden avulla voidaan selvittää vahinkojen laajuutta, suunnitella korjaavia toimia ja myöhemmin arvioida vastuukysymyksiä.

”Ennallistamiseen on osallistuttava monenlaisia asiantuntijoita, kuten ekologeja, luonnon monimuotoisuuden asiantuntijoita, hydrologeja, maaperätutkijoita ja toksikologeja, jotta voidaan ymmärtää elinympäristöjen häviämistä, saastumista ja ekosysteemien toiminnan häiriintymistä”, Mitri sanoo.

Myös kodeistaan pakenemaan joutuneilla ihmisillä voi olla tärkeä rooli ympäristötuhojen selvittämisessä.

Paikalliset asukkaat tuntevat usein kotiseutunsa luonnon ja siinä tapahtuneet muutokset. Heidän havaintonsa voivat täydentää tutkimustietoa ja tuoda esiin muutoksia, joita tieteellisistä aineistoista ei löydy.

Mitrin mukaan luonnon elpyminen ja paikallisten yhteisöjen jälleenrakentaminen kulkevat käsi kädessä.

”Ihmisten on voitava palata kotiseuduilleen”, Mitri sanoo.

Sotien aiheuttamien ympäristötuhojen korjaaminen voi tulla kalliiksi. Työtä ja kustannuksia teettää miinojen raivaus, saastuneen maaperän puhdistus, metsänistutus ja vahingoittuneiden elinympäristöjen ennallistaminen. Lisäksi tarvitaan luonnon monimuotoisuuden seurantaa ja tukea paikallisille, joiden toimeentulo on kärsinyt.

Mitrin mukaan ympäristötuhojen arviointi pitäisi yhdistää korvausjärjestelmiin, jälleenrakennuksen suunnitteluun ja kansainväliseen rahoitukseen. Muuten vahingoittuneiden alueiden mahdollisuudet toipua jäävät heikoiksi.

Aseellisten konfliktien aiheuttamista ympäristötuhoista on yhä enemmän näyttöä Libanonissa, Gazassa, Ukrainassa ja Etelä-Kaukasiassa. Sodan vahingoittamien ekosysteemien ennallistaminen ei silti ole noussut keskeiseksi kysymykseksi luonnon monimuotoisuuden suojelun rahoitusta koskevissa keskusteluissa.

Avoimeksi jää, mistä konfliktien koettelemat maat ja yhteisöt saisivat varat luonnon ja elinympäristöjensä palauttamiseen. Kiistanalaisten rajojen tuntumassa elävät ihmiset joutuvat kuitenkin kohtaamaan seuraukset jo nyt.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!