Yleisö nousi seisomaan ja hurrasi, kun Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius löi puheenjohtajan nuijansa pöytään joulukuussa 2015. Pariisin ilmastosopimus oli hyväksytty.
Pitkän väännön jälkeen sopimukseen oli saatu kirjattua lauseke, jonka mukaan maailman maat sitoutuisivat pitämään maapallon keskilämpötilan nousun alle kahdessa asteessa esiteolliseen aikaan verrattuna ja pyrkisivät rajoittamaan nousun alle 1,5 asteeseen.
11 vuotta myöhemmin hurraahuudot ovat vähissä. Turkin Antalyassa alkaa maanantaina YK:n 31. ilmastokokous eli COP31, jossa joudutaan ensimmäistä kertaa myöntämään, että yhdessä keskeisessä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteessa on ainakin toistaiseksi epäonnistuttu: YK:n ympäristöohjelma UNEP kertoi tänä syksynä, että 1,5 asteen ylittäminen on nyt ”väistämätöntä”.
Mitä se oikeastaan tarkoittaa?
1,5 asteen ylittyminen ei ole yllätys tutkijoille eikä kenellekään ilmastouutisia seuraavallekaan. Siitä on varoiteltu jo pitkään. Nyt asia on kuitenkin ensimmäistä kertaa käytännössä varma, ja se tuo uuden ulottuvuuden ilmastopolitiikkaan.
”On se iso asia. UNEPin raportti on tavallaan ensimmäinen tieteeseen perustuva arvio siitä, että ylitys on nyt väistämätön. Se tulee vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon ja ilmastodiplomatiaan, ja se tuo yhden lisäelementin keskusteluun kiireellisyydestä, koska maali on nyt vähän karkaamassa”, sanoo ympäristöjärjestö WWF Suomen ilmasto-ohjelman johtaja Bernt Nordman.
Maapallon keskilämpötila on jo noussut 1,43 astetta, ja lämpeneminen on viime vuosina nopeutunut. Kriittinen 1,5 astetta ylitettiin hetkellisesti ensimmäistä kertaa vuonna 2024; virallinen ylitys tapahtuu UNEPin mukaan jo lähivuosina.
Parhaassa tapauksessa ylitys voi jäädä maapallon mittapuulla lyhytaikaiseksi. UNEPin Emissions Gap -raportin mukaan on periaatteessa mahdollista, että vuosisadan puoliväliin mennessä lämpötila nousee ”vain” 1,7–1,8 astetta. Vuoden 2100 tienoilla voitaisiin pudota taas 1,5 asteen rajan alapuolelle.
Se kuitenkin vaatisi 18 prosentin päästövähennyksiä vuoteen 2030 mennessä ja peräti 69 prosentin päästövähennyksiä vuoteen 2040 mennessä verrattuna viime vuoden tasoon.
Tavoite on hurja, kun tiedetään, että esimerkiksi viime vuonna päästöt eivät vähentyneet edellisvuoteen verrattuna käytännössä lainkaan. Maailma on menossa kohti 2,8 asteen lämpenemistä vuosisadan loppuun mennessä.
Joka ikinen asteen kymmenesosa vaikuttaa, ja riskit kasvavat vähitellen
Vaikka 1,5 asteen ylitys voi kuulostaa teoreettiselta yksityiskohdalta, se ei ole sitä. Ilmastotutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että alle 1,5:n ja alle kahden asteen lämpenemisen vaikutusten välillä on valtava ero.
Ilmastonmuutos aiheuttaa jo nyt lämpöaaltoja, metsäpaloja, kuivuutta, myrskyjä ja tulvia, tuhoaa ekosysteemejä ja aiheuttaa riskejä ruoka- ja vesivaroille. 1,5 asteen ylitys yksinkertaisesti pahentaa näitä ilmiöitä.
Riskinä on myös keikahduspisteiden läheneminen. Se tarkoittaa tiettyjen ekologisten rajojen ylittämistä lopullisesti, ja se on jo tapahtumassa. Esimerkiksi korallien häviämistä ei periaatteessa voida enää estää. Keikahduspisteiden ylittäminen myös tekee yhä vaikeammaksi päästä takaisin 1,5 asteen alapuolelle.
1,5 astetta ei kuitenkaan itsessään ole keikahduspiste, Nordman muistuttaa. Ei siis pidä odottaa, että sen ylittämisen jälkeen iskee väistämättä jokin iso katastrofi. Äärimmäisen vaarallista sen ylittäminen kuitenkin on.
”Tieteellinen lähestymistapa on se, että joka ikinen asteen kymmenesosa vaikuttaa ja riskit kasvavat vähitellen. Mitä korkeampi keskilämpötila on, sitä enemmän ja vakavampia tuhoja aiheutuu.”
Alun perin 1,5 asteen tavoitetta ajoivat Pariisin ilmastosopimukseen pienet saarivaltiot ja vähiten kehittyneet maat, mutta siitä tuli osa ilmastotoimien valtavirtaa, kun hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC vuonna 2018 vahvisti raportissaan, että juuri 1,5 asteen raja on ilmastonmuutoksen vaikutusten kannalta keskeinen. Myös YK:n alainen kansainvälinen tuomioistuin on linjannut, että se on oikeudellisesti sitova tavoite.
Nyt ilmastopolitiikassa ollaan siis uudessa tilanteessa. Mistä ensi viikolla alkavassa, Turkin ja Australian isännöimässä kokouksessa oikeastaan pitäisi keskustella, kun tärkeä tavoite on karkaamassa käsistä?
Periaatteessa neuvottelut tulevat etenemään samaa rataa kuin aina ennenkin. 1,5 astetta on edelleen valtioita sitova tavoite, eikä siitä ole syytä livetä nytkään, sanoo Ilmastopaneelin jäsen, Itä-Suomen yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Kati Kulovesi.
”Varmaan se näkyy kokouksen puheenvuoroissa ja toivottavasti jollakin tavalla loppupäätelmissä, mutta haasteena on, ettei se ole neuvotteluagendalla, eikä kokouksessa neuvotella muusta kuin siitä, mitä agendalla on”, hän tiivistää.
Toisin sanoen: Kokouksessa varmasti ilmaistaan huoli siitä, että kriittinen raja on ylittymässä. Siellä ei kuitenkaan todennäköisesti päätetä uusista kunnianhimoisista toimista, joilla päästäisiin takaisin sen alle.
Myös WWF:n Bernt Nordman arvelee, että 1,5 asteen ylitys vaikuttaa lähinnä loppupäätelmään. Valtioiden pitää nyt sitoutua minimoimaan 1,5 asteen ylityksen kesto.
Meillä ei ole varaa yhteenkään väli-COPiin.
Toisaalta poliittista vääntöäkin voi olla luvassa: kaikki valtiot eivät varmasti ole samaa mieltä siitä, kuinka nopeasti 1,5 asteen alle pitää päästä.
Suurta dramatiikkaa kokouksessa ei kuitenkaan ole luvassa. Antalyan COP31-kokousta on pidetty eräänlaisena välikokouksena – vaikkei pitäisi.
”Meillä ei ole varaa yhteenkään väli-COPiin”, Nordman tähdentää.
Totta kuitenkin on, että varsinaisella neuvotteluagendalla ei ole samanlaisia yksittäisiä suuria kysymyksiä kuin takavuosina.
Siihen on yksinkertainen syy, sanovat sekä Nordman että Kulovesi. Pariisin sopimuksen solmimisesta on jo 11 vuotta. Sinä aikana on neuvoteltu loppuun sopimuksen tekniset yksityiskohdat, tehty sääntökirja ja täsmennetty rahoitustavoitteita.
”Periaatteessa paketti on valmis, ja nyt pitäisi siirtyä toimeenpanoon eli varmistamaan, että maat tekevät niitä asioita, joita on luvattu ja että seurantamekanismit toimivat. Ja se ei ole mikään pieni asia”, Nordman toteaa.
Juuri toimeenpanoon liittyy myös koko COP-prosessin hankaluus. Vaikka Pariisin ilmastosopimus on oikeudellisesti sitova ja vaikka se on neuvoteltu yhdessä, ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen tähtäävät toimet ovat valtioiden omissa käsissä.
”Ilmastokokoukset ovat tärkeitä, ja siellä tärkeät ihmiset keskustelevat tärkeistä asioista, mutta tällä hetkellä keskustelut eivät välttämättä johda toimeenpanoon. Kokouksessa ei voida tehdä päätöksiä siitä, mitä jossakin yksittäisessä maassa tarvitaan Pariisin sopimuksen toimeenpanemiseksi”, Kulovesi sanoo.
Kokousten tärkein anti on nykyään poliittisen signaalinen antaminen loppuasiakirjan muodossa. Sekin on Kuloveden mukaan tärkeää mutta se ei välttämättä pidemmän päälle riitä.
”Totuushan on se, ettei niitä enää kukaan lue, kun uutisotsikot on saatu. Eivätkä signaaleja antavat valtionpäämiehet ja ministerit palaa kotimaahan ja sano, että nyt pitää alkaa keskustella tästä.”
Siksi neuvotteluagendaa isompi kysymys on hänen mielestään se, miten ilmastotoimia saataisiin oikeasti vauhditettua neuvottelujen kautta.
Ilmastokokoukset ovat tärkeitä, ja siellä tärkeät ihmiset keskustelevat tärkeistä asioista, mutta tällä hetkellä keskustelut eivät välttämättä johda toimeenpanoon.
”Siitä, miten itse neuvotteluprosessia uudistettaisiin, on aika vähän keskustelua. Luulen, että se joudutaan käynnistämään pikkuhiljaa. Jollakin aikavälillä joudutaan miettimään, mikä on Pariisi kakkonen tai miten sopimuksen toimeenpanoa voidaan vauhdittaa enemmän.”
Tänäkin vuonna kokouksessa on silti toki tärkeitä teemoja. Kulovesi pitää kiinnostavina teemoina esimerkiksi pitkään jatkunutta neuvottelua siitä, miten maiden sopeutumista ilmastonmuutokseen mitataan, sekä niin sanotun reilun siirtymän mekanismin toimeenpanoa. Nordman uskoo, että keskusteluihin nousee etenkin hiilensidonta, sillä sitä tarvitaan, jotta 1,5 asteen alapuolelle päästään.
UNEPin raportti on toivoa antava raportti.
Jos valtiot toteuttavat kaikki tähän mennessä lupaamansa päästövähennykset, maapallo lämpenee 2,6 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Se on vähemmän kuin Pariisin sopimuksen hyväksymisen aikaan laskettiin mutta silti liikaa.
Se, pääseekö maailma lopulta takaisin 1,5 asteen lämpenemisen alle, tuskin ratkeaa Antalyassa.
Nordman uskoo, että takaisin turvallisiin rajoihin voidaan päästä. Keinot ovat olemassa, ainakin periaatteessa. Häntä huolettaa se, miten metsät saadaan pelastettua, sillä niitä tarvitaan hiilinieluiksi. Optimismiinkin on silti syytä.
”UNEPin raportti on toivoa antava raportti. Se perustuu hyvin tarkkoihin ja realistisiin laskelmiin. Meillä on jo keskeinen teknologia, jolla voidaan korvata fossiiliset polttoaineet uusiutuvilla. Se on jo todellisuutta: kasvu on ollut huimaa”, hän muistuttaa.