5.11.2012
Kuka saa kerätä rahaa?
Rahankeräyslakia ollaan uudistamassa. Samaan aikaan into joukkorahoitukseen kasvaa.
12 / 2012
11 / 2012
10 / 2012
9 / 2012
8 / 2012
7 / 2012
6 / 2012
5 / 2012
4 / 2012
3 / 2012
2 / 2012
1 / 2012
5.11.2012
Rahankeräyslakia ollaan uudistamassa. Samaan aikaan into joukkorahoitukseen kasvaa.
5.11.2012
Afrobeat-kappaleella vastustetaan katukuvan liian rajuotteista siistimistä.
5.11.2012
Ilkka Lehdonmäki pohtii pääkirjoituksessa perheen yhdistämisen onnistumisprosenttia suhteessa hakijan kansalaisuuteen.
5.11.2012
Pyörin kaupungilla muodottomaksi tekevässä paidassa mustavalkoinen huivi päässä kuin körttimummo. Tyyliäni luultiin iranilaiseksi. Otin sen kohteliaisuutena.
5.11.2012
Mikään ei kerro arvovallasta niin kuin leijonan kynsistä tehty kaulakoru.
5.11.2012
Pia Laine pohtii puhekuplassaan verojen ja vastuullisuuden kummallista tupsahtamista aamun lehteen.
5.11.2012
Rahtikoneen renkaan edessä talousmahditkin kumartavat.
5.11.2012
Kotimaisia järvi- ja merikaloja voi syödä hyvällä omatunnolla. Parikiloisen hauen fileet riittävät hyvään ateriaan.
5.11.2012
Purkki-ilma on peräisin esimerkiksi etnisten vähemmistöjen asuttamilta alueilta ja Taiwanista.
5.11.2012
Rocinhan favelan turistiopas Carlos de Souza näyttää slummielämän toisen puolen.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.