• 29.4.2024

    Eekku Aromaan mukaan taantumuksellinen ajattelu on Euroopassa lisääntynyt, ja se vaikuttaa aborttikantoihin: ”On paljon sellaista ajattelua, että tasa-arvo on mennyt liian pitkälle” 

    Naisasialiitto Unioni on tänä keväänä mukana keräämässä nimiä eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen. Pääsihteeri Eekku Aromaan mukaan aloitteen myötä jokainen EU-alueella asuva saisi tarvitessaan abortin, vaikka oman maan lainsäädäntö ei sitä sallisi.

  • 19.3.2024

    ”Hillasuo on eräänlainen epäpaikka, veden ja maan välissä” – Niina Kivilälle ja Kati Saoneginille suo on ystävyyden ja syvän luottamuksen lähde, jota ei pidä valloittaa

    Ateneumin taidemuseo on rakennettu suolle ja suo kuuluu tämän maan nimessäkin. Niina Kivilän ja Kati Saonegin piti kirjoittaa feministinen eräopas, vastapainona miehiselle eräkirjallisuudelle. Syntyikin syvän henkilökohtainen teos suosta.

  • 7.3.2024

    Sarjakuvakirja iranilaisten naisten taistelusta on tärkeä muistutus Euroopalle: ”Haluan työlläni sanoa iranilaisille, ettei heitä ole unohdettu”

    Pariisissa asuva iranilaissyntyisen sarjakuvantekijä Bahareh Akrami on yksi Nainen, elämä, vapaus -sarjakuvateoksen tekijöistä. Hän on antanut oman panoksensa kotimaansa mielenosoituksiin: "Tahdoin nostaa esiin henkilöt uutisten takana: kertoa heidän rohkeudestaan".

  • 7.2.2024

    Feminicidio eli naismurha oli Italian vuoden sana – Maailman ääniä podcastin jaksossa käsitellään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja siihen liittyvää keskustelua Italiassa

    Viime vuonna Palermossa uutisiin nousi useampi raiskaustapaus ja naismurha. Uutisia seurasivat vilkkaat somekeskustelut ja suuret mielenosoitukset. Maailman ääniä -podcastin kolmannessa jaksossa toimittaja Mira Selander kertoo tapauksista ja niihin liittyvästä keskustelusta.

  • 2.2.2024

    Abortti ei ole Meksikossa enää rikos

    Meksiko dekriminalisoi abortin viime syksynä, eli abortista ei voi antaa enää rikossyytettä. Myös muualla Latinalaisessa Amerikassa aborttilakeja on laajennettu viime vuosina.

  • 15.1.2024

    Freshta hautasi haaveensa koulutuksesta, Latifa menetti työnsä ja Maedah ei voi enää piirtää julkisesti kuvia naisista – Naiset kertovat, miten heidän elämänsä on muuttunut Afganistanissa: ”Ikävöin kaikkea entisestä elämästäni”

    Ääri-islamilainen hallinto on rajoittanut kovalla kädellä naisten oikeuksia Afganistanissa sitten kaoottisen valtaannousunsa elokuussa 2021. Pieniä vapauden pilkahduksia on silti yhä nähtävissä.

  • 27.12.2023

    ”Minä, kotiapulaiseni ja hänen kotiapulaisensa” – Kolmen naisen ketju on pienoismuotokuva kenialaisesta luokkayhteiskunnasta

    Merja Määttänen, Lencer Nganyi ja Jane Onyango ovat kolmen naisen ketju. Kaiken vääjäämättömän eriarvoisuuden keskelle mahtuu myös paljon ystävyyttä.

  • 29.11.2023

    ”Olemme nykyään täällä aivan paita ja peppu” – Tuoreet kansanedustajat Fatim Diarra ja Karoliina Partanen tulevat erilaisista taustoista ja puolueista, mutta edistävät tasa-arvoa yhdessä 

    Kuopiossa surkeaan kuntoon päässyt Kanttila, Minna Canthin talo, on palautettava tasa-arvokeskustelun tyyssijaksi. Näin ensimmäisen kauden kansanedustajat Karoliina Partanen ja Fatim Diarra ovat päättäneet. He viettävät eduskunnassa jo enemmän aikaa yhdessä kuin omien puoluekavereidensa kanssa.

  • 27.11.2023

    Espanjalaisen lääkärin Carme Vallsin elämäntehtävä on kumota vaihdevuosiin liittyviä myyttejä: ”Klitoris ei vanhene koskaan”

    Espanjassa vaihdevuosi-ikäinen nainen ei näy televisiossa ja häneen liitetään usein ajatus seksittömyydestä. Tämä on turhaa, sanoo vaihdevuosista lukuisia kirjoja kirjoittanut Carme Valls.

  • 13.10.2023

    Sukupuolten tasa-arvoa vastustava antigender-liike vahvistuu, kykeneekö Suomi vastaamaan uusiin uhkiin? – “Venäjä käyttää tasa-arvon kysymyksiä hybridivaikuttamisen välineenä”

    Tasa-arvon taantuessa yhä useampi maa on lähtenyt ajamaan feminististä ulkopolitiikkaa. Suomessa on luotettu vahvaan tasa-arvon brändiin, eikä feminismistä ole haluttu puhua. Mutta riittääkö se, vai jääkö Suomi jälkeen muutoksen edessä?