Artikkelikuva
"Anti-gender-liikehdinnässä on paljon sellaista taantumuksellista ajattelua, että naista täytyy kontrolloida. Abortin rajoitukset ovat samaa naisten kontrollointia kuin kunniaan liittyvä väkivalta ja erilaiset pukeutumiseen liittyvät säännöt", Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Eekku Aromaa sanoo.

Eekku Aromaan mukaan taantumuksellinen ajattelu on Euroopassa lisääntynyt, ja se vaikuttaa aborttikantoihin: ”On paljon sellaista ajattelua, että tasa-arvo on mennyt liian pitkälle” 

Naisasialiitto Unioni on tänä keväänä mukana keräämässä nimiä eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen. Pääsihteeri Eekku Aromaan mukaan aloitteen myötä jokainen EU-alueella asuva saisi tarvitessaan abortin, vaikka oman maan lainsäädäntö ei sitä sallisi.

1. Naisasialiitto Unioni on mukana eurooppalaisessa My Voice, My Choice -kampanjassa, jonka tavoitteena on mahdollistaa abortti kaikille EU-alueella asuville. Minkä takia Euroopassa vielä tarvitaan tällaista kampanjaa? 

Valitettavasti Euroopassa on vielä monta maata, joissa asiat eivät lainsäädännössä ole siinä järjestyksessä kuin pitäisi. On esimerkiksi Puola, jossa abortti on käytännössä kielletty, eli abortin voi saada ainoastaan terveydellisistä syistä. Rajoitus on niin tiukka, että lääkärit eivät aina uskalla tehdä aborttia edes silloin kun raskaana oleva voi kuolla, jos raskautta ei keskeytetä.  

2. Koska hoitoa tai aborttia ei ole ollut saatavilla, Puolassa on viime vuosina kuollut naisia raskauden aiheuttamiin komplikaatioihin. Millaisia vaihtoehtoja naisilla maassa on, jos he haluavat abortin? 

Me tiedämme, että vuosittain noin 15 000 ihmistä matkustaa Puolasta toiseen maahan hakemaan aborttia. Puolassa tulotaso on suhteellisen matala. Kun ihmiset joutuvat matkustamaan ja maksamaan sekä matkan että abortin, ei se ole kaikille mahdollista. Hyvin pienituloiset ihmiset joutuvat sitten keksimään muita ratkaisuja. Abortissa avustaminen on Puolassa kiellettyä, mutta neuvominen ei ole. Puolalaiset kansalaisjärjestöt auttavatkin naisia erityisesti neuvomalla. Ulkomailta on mahdollista tilata lääkkeitä raskauden keskeytykseen, jos kyse on alkuvaiheen raskaudesta. 

3. Toissaviikolla lakialoite Puolan aborttilain höllentämisestä eteni kuitenkin valiokuntakäsittelyyn. Miltä maan aborttilainsäädännön tulevaisuus näyttää? 

Puolalaisten kollegoiden arvio on valitettavasti se, että laki tuskin muuttuu, ainakaan riittävästi. Voi olla, että jos jotain parannusta tapahtuu niin se ei riitä siihen, että oikeasti kaikki aborttia tarvitsevat sen saisivat. Puolassa presidentillä on paljon valtaa, joten heidän arvionsa on, että vähintään presidentin täytyisi vaihtua. 

4. Puola ei kuitenkaan ole ainut Euroopan maa, jossa aborttioikeudet ovat huonolla tolalla. Minkälaista aborttilainsäädäntö on muissa EU-maissa? 

Maltalla on samanlainen tilanne kuin Puolassa. Ja sitten on maita, joissa abortin saatavuus on hyvin heikko. Esimerkiksi Italiassa terveydenhuollon henkilöstöllä on oikeus kieltäytyä tekemästä abortteja. Joillain alueilla jopa 80 prosenttia ammattilaisista kieltäytyy osallistumasta abortteihin. 

5. Kampanjassa kerätään nimiä eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen. Jos aloite menee EU:ssa aikanaan läpi, mitä se tarkoittaisi eurooppalaisen naisen kannalta? 

Jos tämä tulee lainsäädäntönä voimaan se tarkoittaisi, että EU-maat voisivat valita, ottavatko ne tällaisen rahoitusinstrumentin käyttöön. Sen kautta maksettaisiin ne abortit, joita ihmisten tarvitsee toisesta maasta hakea. Eli esimerkiksi kun puolalainen matkustaisi vaikka Saksaan tai Hollantiin, hän saisi abortin siellä maksutta.  

Eekku Aromaan mielestä Suomi voisi ottaa mallia Ranskasta, jossa aborttioikeus on kirjattu perustuslakiin, ja se on vahvassa suojassa. Aromaa kuvattiin Naisasialiitto Unionin tiloissa Helsingin Bulevardilla.

6. Miten tällaiseen instrumenttiin päädyttiin? 

Me kampanjan taustajoukoissa pohdittiin, olisiko mahdollista määrätä kaikki maat antamaan asukkailleen aborttioikeus. Mutta EU:lla ei ole sellaista päätösvaltaa. Sen takia esimerkiksi viime viikkoinen parlamentin päätös siitä, että EU:n peruskirjaan lisätään aborttioikeus, ei sido ketään. Vaikka se sinne lopulta lisättäisiinkin, Puola tai Malta voi päättää olla tekemättä niin. Tämä mekanismi mahdollistaisi sen, että ihmiset voivat matkustaa maahan, jossa lainsäädäntö sallii abortin. Ja nämä maat, ovat valmiita toteuttamaan abortteja toisten maiden asukkaille maksutta. 

7. Minkälaiset asiat näissä maissa saavat ihmiset suhtautumaan kielteisesti abortteihin? 

Kai siellä Italiassa ja ehkä Puolassakin on paljon uskonnon vaikutusta. Katolilaisuudessa suhtaudutaan välillä ehkäisyynkin niin, että se ei ole OK. Silloin helposti on sillä kannalla, että aborttikaan ei ole OK.  

8. Onko uskonnon lisäksi muita asioita, jotka lisäävät abortin vastustusta? 

Anti-gender-liikehdinnässä on paljon sellaista taantumuksellista ajattelua, että naista täytyy kontrolloida. Abortin rajoitukset ovat samaa naisten kontrollointia kuin kunniaan liittyvä väkivalta ja erilaiset pukeutumiseen liittyvät säännöt. Euroopassa ja laajemminkin maailmassa on paljon sellaista ajattelua, että tasa-arvo on mennyt liian pitkälle. Niin kuin nyt tasa-arvo voisi mennä liian pitkälle.  

9. Suomessa on nyt aika edistyksellinen aborttilainsäädäntö, mutta onko meilläkin vielä parannettavaa? 

Meillä on ollut viime syyskuusta lähtien oikein asiallinen lainsäädäntö, mutta meilläkin abortti on mahdollinen vain tietyille raskausviikoille saakka. Mielestäni meidän pitäisi yhteiskunnassa käydä keskustelua siitä, mitä ajattelemme tiettyjen viikkojen jälkeisestä tilanteesta. Erityisesti, kun saadaan selville, että sikiöllä on vaikea vamma eikä ole mahdollisuutta kehittyä eläväksi lapseksi. 

10. Onko jokin Euroopan maa, joka on erityisen edistyksellinen aborttilainsäädännössään ja josta meidän pitäisi ottaa mallia? 

Ajattelen, että Ranskassa on paljon sellaista, josta kannattaisi tämän asian äärellä ottaa mallia. Ranska on äskettäin kirjannut perustuslakiin aborttioikeuden, ja se on vahvassa suojassa nyt. Tämä tuntuu varsinkin monenlaisten taantumuksellisten liikkeiden nousun aikana hirveän turvalliselta. Meillä Suomessa on otettu valtavan hyvä askel, kun aborttioikeus on kirjattu lakiin niin kuin se on nyt kirjattu. Mutta eipä siitä haittaa olisi, jos sen suoja laissa olisi vahvempi. 

Naisasialiitto Unioni kerää nimiä eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen aborttioikeuden puolesta. Tavoitteena on kerätä Suomesta vähintään 35 000 allekirjoitusta kesäkuuhun mennessä. Euroopasta allekirjoituksia tarvitaan yhteensä miljoona, jotta aloite voi mennä EU-komission käsittelyyn.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!