Artikkelikuva
Lehtiapina ottaa kontaktia oravaan.

Tutkimus osoittaa: Eläimetkin ystävystyvät

Eläimet vuorovaikuttavat toistensa kanssa myös puhtaasti sosiaalisista syistä, eivät vain hyötyäkseen, arvelevat tutkijat.

Ihminen on siitä erikoinen eläinlaji, että se haluaa muodostaa sosiaalisia suhteita toisten eläinlajien kanssa. Sama pätee kuitenkin myös muihin kädellisiin, kertoo uusi tutkimus.

Se ei sinänsä ole uutta: jo pitkään on tiedetty, että eri eläinlajit ovat tekemisissä keskenään etenkin, jos siitä on niille hyötyä. Primates-lehdessä julkaistu tutkimus kuitenkin viittaa siihen, että eläimet vuorovaikuttavat keskenään myös puhtaasti sosiaalisista syistä.

Tutkijat kokosivat 1970-luvulta vuoteen 2025 asti tiedot 427:sta kädellisten ja muiden lajien kohtaamisesta. Yleisimpiä tapoja olivat leikkiminen ja turkinhoito, mutta kädelliset myös kantoivat muita eläimiä, käpertyivät niiden viereen, jakoivat niiden kanssa ruokaa tai jopa adoptoivat niitä.

Tutkimuksissa on esimerkiksi havaittu, kuinka lehtiapina silittelee oravaa, gorilla tuudittelee korvamakia ja makaki hoitaa kulkukoiran turkkia, Länsi-Australian ja Oxfordin yliopistojen apulaisprofessori Cyril Grueter kirjoittaa The Conversation -lehdessä.

Osa vuorovaikutuksesta saattaa selittyä sillä, että kädellisillä on luultua laajempi kyky sosiaaliseen joustavuuteen, uteliaisuuteen ja suvaitsevaisuuteen muita eläinlajeja kohtaan, hän arvelee.

Kädellisten käytöksestä löytyi kuitenkin kääntöpuoli. Tutkijat havaitsivat myös muiden lajien kovakouraista kohtelua, nuorten eläinten sieppauksia ja muuta väkivaltaa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!