Kysely: Eurooppalaiset luopuisivat mieluummin lentämisestä kuin autosta ilmastonmuutoksen torjumiseksi

Euroopan investointipankin tutkimuksessa kysyttiin, mistä ihmiset olisivat valmiita luopumaan ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Niin suomalaisille kuin muillekin eurooppalaisille sekä amerikkalaisille erityisen vaikeaa olisi jättää auton omistaminen ja lihansyönti.

Useampi ihminen on valmis luopumaan lentämisestä kuin omasta autosta ilmastonmuutoksen hidastamiseksi, selviää Euroopan investointipankin (EIB) kyselytutkimuksesta.

Kyselyssä haastateltiin EU-kansalaisia, brittejä, yhdysvaltalaisia ja kiinalaisia. EU:ssa haastateltavia oli 27 700.

Vastaajilta kysyttiin, mistä olisi helpointa ja mistä vaikeinta luopua ilmastonmuutoksen hidastamiseksi: lentämisestä, lihansyönnistä, uusien vaatteiden ostamisesta, suoratoistopalveluiden käytöstä vai omasta autosta.

Helpoimpana vaihtoehtona pidettiin lentämisestä luopumista. Se oli yleisin vastaus kaikissa maissa, ja siitä luopuisi noin 40 prosenttia vastaajista.

Koronan aiheuttamin liikkumisrajoitusten purkamisen jälkeen yli kolmannes kiinalaisista ja yli viidennes eurooppalaisista ja amerikkalaisista aikoi myös vähentää lentämistä.

Tulosten mukaan vaikeinta eurooppalaisten ja amerikkalaisten mielestä olisi luopua omasta autosta ja toiseksi vaikeinta lihansyönnistä. Kiinalaisille vaikeinta taas olisi luopua lihansyönnistä ja toiseksi vaikeinta suoratoistopalveluista.

Suomalaisten vastaukset noudattelevat kansainvälistä linjaa: 39 prosenttia pitää vaikeimpana omasta autosta luopumista ja 26 prosenttia lihasta luopumista. 37 pitää helpoimpana vaihtoehtona lentämisestä luopumista.

Useimmat kyselyyn vastanneista olivat silti huolestuneempia koronavirustartunnan saamisesta kuin ilmastonmuutoksesta.

72 prosenttia eurooppalaisista ja amerikkalaisista ja 84 prosenttia kiinalaisista uskoi kuitenkin voivansa omilla toimillaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen etenemiseen. Osuus on viime vuosina kasvanut, kyselystä selviää.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!