Selvitys: Suomen sitoutuminen kehitykseen heikkeni

Suomi sijoittui seitsemänneksi Centre for Global Developmentin länsimaiden sitoutuneisuutta kehitykseen mittaavassa arviossa.

Suomen sijoitus putosi seitsemänneksi Centre for Global Development -ajatushautomon vuosittaisessa selvityksessä, jossa mitataan länsimaiden sitoutumista kehitysyhteistyöhön. Selvityksessä arvioidaan kehitysapua, kauppaa, investointeja, ympäristövaikutuksia, turvallisuutta, teknologiaa ja maahanmuuttopolitiikkaa.

Viime vuonna Suomen sijoitus oli kuudes ja se arvioitiin yhdeksi eniten sitoutumistaan kasvattaneista maista. Tänä vuonna kuitenkin Suomen saama pistemäärä laski 6,1:stä tasan kuuteen. Maksimipistemäärä on kahdeksan ja keskiarvo viisi.

Parhaimmat pisteet Suomi sai ympäristöasioissa. Siihen vaikutti alhainen fossiilisten polttoaineiden tuotanto sekä vähän otsonikerrosta heikentävä kulutus. Suomi antaa myös suhteellisen paljon laadukasta kehitysapua sekä tukee teknisten innovaatioiden levittämistä kehitysmaihin.

Maahanmuuttopolitiikasta Suomi sai heikoimmat pisteet. Selvityksessä Suomea kritisoitiin muun muassa pienestä maahanmuuttajien määrästä kehittyvistä maista sekä niukasta pakolaisvastaanotosta humanitaaristen kriisien yhteydessä.

Suomen merkittävä asevienti köyhiin ja epädemokraattisiin maihin sekä liittymättömyys rypäleaseet kieltävään sopimukseen listattiin myös Suomen turvallisuusarvosanaa pienentäviksi tekijöiksi. Rauhanturvatoimintaan osallistumista sen sijaan kiitettiin.

Kaikkiaan selvityksessä oli mukana 27 maata. Kärkimaat olivat Tanska, Norja, Ruotsi, Luxemburg, Itävalta ja Hollanti. Puola, Japani ja Etelä-Korea olivat heikoimmin sijoittuneet maat.

Centre for Global Developmentin selvityksestä kertoivat Kepa ja Kehys ry. verkkosivuillaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!