3.11.2026
Levyarvio: Uuden musiikin kilpailun hurjan hanuristin soololevy toimii
Uniikilla levyllään Antti Paalanen tuo kansanmusiikiin jotain täysin uutta.
3.11.2026
Uniikilla levyllään Antti Paalanen tuo kansanmusiikiin jotain täysin uutta.
2.11.2026
Vaurastumispaine on tehnyt hyvän elämän kriteereistä niin tiukkoja, että yhä harvemman on mahdollista saavuttaa niitä. Jossain vaiheessa on pohdittava, mikä meille riittää, kirjoittaa Teija Laakso.
28.10.2026
Suomi esitetään helposti kestävän kehityksen kärkimaana. Todellisuudessa keskustelussa on räikeä ristiriita, kirjoittaa Merja Turpeinen.
15.10.2026
Kärjistynyt keskustelu Itäkeskuksen peruskoulun ympärillä surettaa koulun entisiä oppilaita. Onko oikeasti niin, että eritaustaisten lasten läsnäolo ja koulun monikielisyys haittaavat kantasuomalaisten koulupolkua? Näiden neljän kokemusasiantuntijan mukaan asia on täysin päinvastoin: he kaikki ovat hyötyneet siitä.
5.10.2026
Uskomme loputtomaan edistykseen, mutta todellisuudessa modernismi perustuu illuusioon siitä, että olemme erillisiä paitsi luonnosta, myös köyhyydestä, kirjoittaa Noora Vähäkari.
28.9.2026
Suomessa perustellaan leikkauspolitiikkaa talouden heikolla tilalla, mutta entä tabuaihe, veronkorotukset? Kaksi asiantuntija kertoo, miten verot vaikuttavat.
23.9.2026
Minna Kuusisto on Danske Bankin pääekonomisti, jonka työnä on selittää globaalin talouden käänteitä yrityksille ja sijoittajille. Idealistista on tullut matkan varrella realisti, joka haluaa edelleen poistaa maailmasta köyhyyden ja eriarvoisuuden
18.9.2026
Keväällä avattu Purkutaide-kollektiivin Tämän haluan sanoa -näyttely on auki viimeisiä viikkoja. Tilataideteokset käsittelevät muun muassa lähisuhdeväkivaltaa ja ekologista kriisiä sekä ihan vain kissoja.
15.9.2026
Kaupallinen sijaissynnytys on Suomessa ja monessa muussa maassa laitonta, mutta moni valitsee kuitenkin sen tien. Kaisa Beltranin uutuuskirja Vauvakaupan varjot avaa lukijalle mahdollisuuden muodostaa itse oman mielipiteensä ilmiöstä.
14.9.2026
Silvia Modig ja Ida Korhonen tapasivat ja huomasivat, että kumpikin saa toivoa toiminnasta. Ida haluaa oppia Silvialta kykyä toimia vastakkaista mieltä olevien kanssa, Silvia Idalta tämän verkostoitumistaitoja.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.