• 27.5.2026

    Sudanin sisällissota loppuisi, jos ulkomaat lakkaisivat rahoittamasta sitä, sanoo avustusoperaatiota johtava Simon Mane 

    Jos Sudanin sotaa ei saada loppumaan, sudanilaisnuoret lähtevät Eurooppaan hakemaan turvaa, muistuttaa World Visionin Sudanin johtaja Simon Mane. Yli 20 vuotta avustustyötä tehnyt Mane ei ole nähnyt toista yhtä laajaa humanitaarista kriisiä.

  • 15.4.2026

    Beirutin telttaleirillä korostuu tavallisten ihmisten apu – ”En tiedä, mitä me ajattelisimme, jos Uudenmaan kokoiselle alueelle tulisi miljoona pakolaista”

    Libanonin pääkaupunkiin on saapunut joukoittain Israelin pommituksia pakenevia ihmisiä. Toimittaja Rauli Virtanen vieraili telttaleirillä, jonne on paennut ihmisiä muun muassa Etelä-Libanonista. Maan viranomaisilla ei ole riittävästi resursseja avustustyöhön.

  • 14.4.2026

    Salih Basheerin valokuvat kertovat Sudanin sisällissodan vaikutuksista yksilöihin – ”Uutisissa ei kerrota ihmisistä, jotka joutuvat pakenemaan”

    Sudanissa on maailman pahin humanitaarinen kriisi. Tampereella asuva valokuvaaja Salih Basheer toivoo, ettei hänen kotimaataan unohdeta. Hänen tuore teoksensa The Return valottaa sotaa paenneiden kokemuksia.

  • 13.4.2026

    Etelä-Afrikassa taistellaan Trumpin hallinnon vahvistamaa valkoisten kansanmurhamyyttiä vastaan

    Yhdysvallat ottaa Etelä-Afrikasta vastaan valkoisia afrikaaneripakolaisia, jotka väittävät kokevansa vainoa. Todellisuudessa he ovat etuoikeutettu kansanryhmä. Turvapaikkaohjelma on lisännyt mustien ja ruskeiden ihmisten kokemaa epäoikeudenmukaisuutta, sanoo oikeusneuvoja Sihle Msiza.

  • 24.3.2026

    Kirjastoauto tuo lukemisen iloa Syyrian pakolaisleireille – ”Haluamme tehdä kulttuurista kaikkien oikeuden”

    Syyriassa kiertävä kirjasto- ja kulttuuriauto vie kirjoja, työpajoja ja kulttuuriohjelmaa kyliin ja pakolaisleireille, joihin kirjastopalvelut eivät ulotu. Hanke yrittää palauttaa sodan keskellä kasvaneiden lasten yhteyden lukemiseen ja omaan kulttuuriin.

  • 2.4.2025

    Syyrialaiset palaavat sodan raunioittamaan maahan – ”Ilman toivoa ei voi elää”

    Toimittaja Rauli Virtanen vieraili Syyriassa, jonne noin 300 000 syyrialaista on palannut sen jälkeen, kun diktaattori Bashar al-Assad syrjäytettiin. Moni on menettänyt kaiken, mutta myös optimismia on ilmassa. ”Edellisen hallinnon aikana emme uskaltaneet sanoa, miltä meistä tuntuu. Nyt voimme puhua vapaasti kaikesta”, sanoo Abdul Latif Shahin.

  • 12.12.2024

    Koillis-Syyriassa pelätään humanitaarista katastrofia – 100 000 ihmistä on paennut

    Tuhannet syyrialaiset ovat paenneet epävakaata tilannetta alueille, jotka eivät ole valmistautuneita vastaanottamaan pakolaisia. Järjestöt vaativat nopeita avustustoimia.

  • 12.12.2024

    Venäjältä paenneiden toimittajien tulevaisuus on epävakaalla pohjalla

    Lähes koko riippumaton media on Venäjällä kielletty tai julistettu ulkomaisiksi agenteiksi hyökkäyssodan alkamisen jälkeen. Tampereen yliopiston tutkimushankkeessa selvitettiin maasta paenneiden toimittajien tilannetta. Moni voi joutua vaihtamaan alaa, sanoo tutkija Katja Lehtisaari.

  • 10.12.2024

    YK:n pakolaisjärjestö kehottaa ”kärsivällisyyteen” syyrialaisten palautussuunnitelmissa – Monet maat jäädyttäneet turvapaikkahakemusten käsittelyn

    Muun muassa Suomi on keskeyttänyt syyrialaisten turvapaikkahakemusten käsittelyn sen jälkeen, kun presidentti Bashar al-Assadin hallinto kaatui. YK:n pakolaisjärjestö muistuttaa, että yli 90 prosenttia syyrialaisista tarvitsee yhä humanitaarista apua.

  • 4.10.2024

    Jengiväkivalta on ajanut Haitin läntisen pallonpuoliskon pahimpaan nälkäkriisiin – Puolella väestöstä ei ole tarpeeksi ruokaa

    Yli 700 000 ihmistä on paennut Haitissa väkivaltaa ja epävakautta. Miljoonat kärsivät nälästä, ja osa on jo katastrofitilassa.