Kansanmusiikista syntyy valitettavan harvoin koko kansan ilmiöitä. 90-luvulla Värttinän Miinan laulu kyllä sai aikaan mediakohun, ja 2000-luvulla Loituman Ievan polkka virisi viraalihitiksi. Nyt meillä on jälleen kappale, jonka kaikki tietävät: Antti Paalasen Takatukka.
Uuden musiikin kilpailun yllättäjä saa seurakseen muita vetäviä kappaleita Paalasen pitkäsoitolla Haitarimarinadi. Valloittavia, elämänmyönteisiä, kujeilevia ralleja, joista kuntosalille sopii Aerobikki ja illanistujaisiin Ihan vaan käymään.
Antti Paalanen on kansanmusiikin tohtori. Tilanteen niin vaatiessa pohjalaiset pelimannisävelmät soivat kurtussa kurinalaisesti juuri niin kuin perinne velvoittaa, mutta soolotuotannossaan tämä hurja hanuristi ja komia kurkkulaulaja on luonut jotain sellaista, mitä meillä ei muuten olisi. Lapsenakaan hän ei huomannut mitään ristiriitaa kansalaisopiston haitaripiirin ja Kissin tai AC/DC:n diggailun välillä.
Haitarimarinadin kappaleita ovat Antti Paalasen kanssa luoneet hänen vaimonsa Heidi Maria Paalanen sekä popmusiikin puolella menestyneet Saara Törmä ja Lauri Halavaara. Tämä tiimi toimii!
Levyarvio: Uuden musiikin kilpailun hurjan hanuristin soololevy toimii
Uniikilla levyllään Antti Paalanen tuo kansanmusiikiin jotain täysin uutta.
- Teksti:
- Kuvat: Rockadillo
- Julkaistu: 3.11.2026