Panjshir on vuoristoinen ja vaikeakulkuinen, Afganistanin kaakkoisosassa sijaitseva maakunta, jossa naisten hoitoon pääsy on vaikeutunut entisestään naislääkäreihin kohdistuvien uusien rajoitusten ja tarkistusten vuoksi. Rajoitukset viivästyttävät hoitoon pääsyä ja tarkoittavat suurta vaaraa esimerkiksi raskaana oleville naisille, sillä Afganistanissa naiset eivät voi turvautua mieslääkäreihin.

Asun itse Panjshirin naapurimaakunnassa. Aiempi asemani hallituksessa vaikuttaa siihen, että minulla on paljon yhteyksiä ympäröiviin maakuntiin. Eräänä päivänä olin Kabulissa häissä ja tapasin Panjshirista tulleen ystäväni. Hän kertoi minulle uusista rajoituksista, joita Taliban oli määrännyt naisille, etenkin naislääkäreille.

Päätin matkustaa Panjshiriin nähdäkseni tilanteen itse. Pyysin veljeni mukaan, sillä naiset eivät voi matkustaa ilman mahramia – miespuolista seuralaista, jonka täytyy olla sukulainen. Otin myös lapseni mukaan, ja veljeni vuokrasi auton. Lähdimme yhdessä Panjshiriin.

Heti ensimmäisestä hetkestä lähtien Panjshiriin saavuttuamme saamme karun muistutuksen siitä ankarasta todellisuudesta, jonka naiset maakunnassa nykyään kohtaavat, sillä heti maakunnan rajalla Dalan Sang -vuorella on useita tarkastuspisteitä.

Taliban valvoo tiukasti naisiin ja naislääkäreihin kohdistuvia sääntöjä, joiden mukaan myöskään naislääkärit eivät voi matkustaa ilman mukana seuraavaa miessukulaista. Myös esimerkiksi kameralla varustetut matkapuhelimet ovat ehdottomasti kiellettyjä.

Panjshirin Rokhan piirikunnassa sijaitseva Rokhan piirisairaala toimii keskussairaalana. Sairaalan vuodepaikkamäärää on äskettäin laajennettu 50:een, ja se ottaa päivittäin vastaan yli 120 potilasta.

Sairaalan kapealla käytävällä, lääkkeiden hajun ja kiireisten askelten äänen ympäröimänä, seisoo Razia, synnytyslääkäri ja gynekologi, väsyneenä mutta päättäväisenä. Hän on yksi niistä naisista, jotka lisääntyvien rajoitusten keskellä jatkavat työtään. Hän yrittää pitää äänensä rauhallisena, mutta hänen silmänsä ovat täynnä ahdistusta.

”Nämä rajoitukset tarkoittavat viivästyksiä”, hän sanoo, ”sitä, että emme pääse potilaiden luo ajoissa. Se tarkoittaa äitejä, jotka kärsivät kivusta, ja lapsia, jotka saattavat menettää mahdollisuutensa elää.”

Hän pysähtyy hetkeksi ja lisää sitten:

”Pienikin viivästys voi joskus tarkoittaa ihmishengen menetystä.”

Razia kertoo vaikeuksista, jotka ovat pakottaneet hänen kollegansa valitsemaan töiden jatkamisen ja töistä pois jäämisen välillä.

Monet naislääkärit, jotka vuosien ajan matkustivat Panjshiriin Kabulista, Parwanista tai jopa näitä kaukaisemmilta alueilta, eivät voi enää tehdä niin – ei siksi, että heiltä puuttuisi sitoutumista, vaan siksi, että säännöt ovat tiukentuneet ja naislääkäri ei voi enää liikkua ilman miespuolista huoltajaa.

”Monilla ei ole lainkaan huoltajaa tai jos onkin, he eivät voi tuoda tätä mukanaan joka päivä. Jotkut ovat myös tarvinneet matkapuhelimiaan työssään, mutta nyt myös puhelimen käyttöä on rajoitettu”, Razia kertoo.

Ne, joilla ei ole miespuolista huoltajaa, ovat joutuneet jäämään kotiin. Samoin ne, joiden miespuolinen sukulainen ei voi irrottautua omasta työstään. Mutta on myös niitä, joita ajaa syvä köyhyys ja työttömyys ja jotka ovat pakotettuja ottamaan miehensä tai veljensä mukaan joka päivä huoltajiksi.

Razia huokaa ja lisää:

”Panjshirissa on aina ollut pulaa naislääkäreistä. Nyt pula on muuttunut todelliseksi kriisiksi.”

Monien naislääkärien lähdettyä jäljellä on vain kourallinen naisia, jotka kantavat nyt Panjshirin koko terveydenhuollon taakkaa harteillaan.

”Työmäärämme on kaksinkertaistunut. Työpäivämme ovat pidempiä, potilaita on enemmän ja resursseja vähemmän. Jokainen päivä tuntuu uudelta maratonilta, mutta emme voi vain kävellä pois. Nämä naiset, nämä äidit – he tarvitsevat meitä”, Razia huokaa.

Myös Panjshirin terveydenhuollon infrastruktuuri on surkeassa kunnossa. Maakunnassa, jossa on hallituksen vuoden 2022 tilaston mukaan noin 170 000 asukasta, on vain kolme sairaalaa ja noin 27 toimivaa paikallista klinikkaa.

Razian äänestä kuuluu väsymys. Väsymyksen takana on kuitenkin syvempi pelko – pelko tulevaisuudesta, jossa naislääkäreitä ei ehkä ole enää jäljellä lainkaan.

Tarkkoja lukuja on mahdoton tietää, muuta selvää on, että naislääkärien määrä on maassa laskenut jyrkästi. Jos tämä suuntaus jatkuu, koko Afganistan joutuu kohtaamaan saman syvenevän kriisin: naispuolisten asiantuntijoiden puutteen ja terveydenhuoltopalvelujen laadun heikkenemisen ja siten kasvavat riskit, joihin raskaana olevat naiset, imettävät äidit ja lapset joutuvat.

”Emme menetä vain työpaikkoja vaan ihmishenkiä. Jos tilanne jatkuu, humanitaarinen kriisi ei koske vain Panjshiria, vaan koko Afganistania”, toteaa Razia suunnatonta uupumusta äänessään.