Ennen Talibanin valtaantuloa Afganistanin länsiosassa sijaitseva Herat oli tunnettu menestyvistä naisurheilijoistaan. Kaupungin urheiluseurojen valmennus oli motivoivaa ja korkeatasoista. Seurat tarjosivat tytöille ja naisille myös tapaamispaikan, jossa kehittyä ja saada tukea.  

 Khadija Ahmadzada oli yksi eteläkorealaisen taekwondon mestarin Jumongin oppilaista Jumongin taekwondoakatemiassa Heratissa. Hän eteni nopeasti urallaan, pääsi nuorten maajoukkueeseen ja voitti palkintoja niin kotimaassa kuin kansainvälisissäkin kilpailuissa.  

Taliban nousi valtaan uudelleen elokuussa 2021, ja pian sen jälkeen tyttöjen ja naisten urheiluseurat joutuivat vähitellen lopettamaan toimintansa.

Aluksi Talibanin moraalipoliisi tuli paikalle, pani paikan ovet säppiin, takavarikoi urheiluvälineet ja uhkaili naisia pidätyksellä. Sittemmin tilojen omistajat ja seurojen valmentajat alkoivat saada epävirallisia nootteja, joissa kehotettiin lopettamaan toiminta.  

Ahmadzadasta tuli aktiiviuransa lopettamisen jälkeen tyttöjen ja naisten valmentaja. Tässä roolissa hänestä tuli Talibanin silmissä koko ajan vaarallisempi.  

Ahmadzada tunnettiin sekä hyvänä urheilijana että kannustavana ja sitoutuneena valmentajana. Talibanista huolimatta hän yritti keksiä keinoja varmistaa tytöille harrastusmahdollisuudet, joita Taliban yritti samaan aikaan vähentää.  

Ahmadzada perusti Heratiin salaisen taekwondoklubin, josta tuli myös naisten vastarinnan symboli. Hän muistutti, että urheilu oli ollut monelle naiselle osa elämää ja joillekin myös ammatti ja leipäpuu. 

Kun Taliban sulki urheiluhallit ja kielsi naisjoukkueet, ei naisurheilijoille ja valmentajille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin pysytellä kotona tai lähteä maasta. Afganistaniin jääneet saattoivat joko suostua olemaan hiljaa tai ryhtymään hiljaiseen vastarintaan. Ahmadzada valitsi vastarinnan.  

Yksi hänen oppilaistaan kertoo harjoitelleensa taekwondoa kaksi vuotta  Ahmadzadan klubilla. 

”Hän on hyvin taitava ja sitoutunut valmentaja, ja olen ylpeä hänen rohkeudestaan ja epäitsekkyydestään.”

Hän on hyvin taitava ja sitoutunut valmentaja, ja olen ylpeä hänen rohkeudestaan ja epäitsekkyydestään.

Myös Taliban sai vihiä Ahmadzadan ponnistuksista naisurheilun eteen, ja hänet pidätettiin tämän vuoden tammikuussa.  

Talibanin tullessa taekwondoklubin tiloihin Ahmadzada auttoi opiskelijoita poistumaan vähin äänin ennen kuin hänet otettiin kiinni syytettynä Talibanin sääntöjen rikkomisesta. Näiden sääntöjen mukaan urheilu on rikollista toimintaa.  

Talibanin hyveen edistämisen ja paheen ehkäisyn ministeriön tiedottajan Saif al-Islam Khyberin mukaan Ahmadzada  oli rikkonut uskonnollisia määräyksiä jatkamalla naisten urheiluseuratoimintaa kielloista huolimatta. Tiedottaja väitti myös, että klubilla miehet ja naiset saattoivat sekoittua keskenään, että naiset eivät käyttäneet vartaloa peittävää hijabia ja että siellä olisi soitettu musiikkia – kaikki rikollisia tekoja ministeriön silmissä.  

Vankeuden aikana hänen perheensä vetosi paikallisiin poliitikkoihin, yhteisön vanhimpiin ja viranomaisiin saadakseen tyttärensä vapaaksi.  

Pidätys sai laajaa huomiota niin Afganistanissa kuin kansainvälisestikin.  

”Urheilu ei ole rikos!”, ”Koulutus on naisten oikeus!”, ”Älkää mitätöikö naisia!”, kirjoittivat naisaktivistit ja sosiaalisen median käyttäjät hashtagillä #BeHerVoice. Monet korostivat, että Afganistanin naisurheilijoiden tukeminen on kaikkien vastuulla ja että vaikeneminen sorron edessä voi johtaa vakaviin seurauksiin. 

Myös YK:n erityisraportoija Richard Bennett kehotti Talibania vapauttamaan Ahmadzadan välittömästi.

Tämä pääsikin vapaaksi lopulta 13 päivän vankeuden jälkeen.

Ahmadzadan pidätys on hyvä esimerkki siitä, miten aktiivisia naisia kohdellaan Talibanin johtamassa Afganistanissa. Se kertoo myös, miten vaikea naisten on suojella perusoikeuksiaan ja miten heitä yritetään estää olemasta osa yhteiskuntaa.  

Ahmadzadan vapauttaminen 13 vuorokauden jälkeen ei ollut kärsimyksen loppu vaan enemmänkin muistutus naisurheilijoiden ahdingosta Talibanin johtamassa Afganistanissa.