Artikkelikuva
Muovijäte on yhdistetty monenlaisiin terveysongelmiin.

Tutkimus: Muovipakkausjätteen määrää voisi vähentää 97 prosenttia

Jos nykymeno jatkuu, vuonna 2040 luontoon kaadetaan joka sekunti melkein rekkalastillinen muovia. Hyvä uutinen on, että ongelmaan on ratkaisu, selviää tutkimuksesta.

Muovijätteen määrä paisuu valtavaa vauhtia, mutta ainakin muovipakkausten aiheuttamasta jätteestä voitaisiin päästä lähes kokonaan eroon, summaa tutkimus.

Yhdysvaltalaisen The Pew Charitable Trustsin ja brittiyliopistojen tutkimuksen mukaan muovintuotanto voi kasvaa vuoteen 2040 mennessä peräti 52 prosenttia tämänhetkisestä 450 miljoonasta tonnista per vuosi.

Samalla kasvaa myös luontoon päätyvän jätteen määrä. Jos nykymeno jatkuu, vuonna 2040 luontoon kaadetaan joka sekunti melkein rekkalastillinen muovia. Se on haitaksi sekä ihmiselle että luonnolle.

Muovijätettä syntyy etenkin muovipakkauksista. Muovipakkausjätteen määrää voitaisiin kuitenkin vähentää jopa 97 prosenttia.

”Hyvä uutinen on, että meillä on jo välineet ongelman korjaamiseksi”, sanoo tutkija Winnie Lau.

Tärkein keino olisi muovin uudelleenkäytön tehostaminen palautus- ja uudelleentäyttöjärjestelmien avulla. Jätettä voidaan vähentää myös pakkaamalla vähemmän, kieltämällä tietyt muovityypit, parantamalla muovinkeräystä ja käyttämällä muita pakkausmateriaaleja.

Muovijätteen vähentämisellä olisi myös ilmastovaikutuksia. Muovin aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä voidaan leikata peräti 38 prosenttia, mikäli riittävän laajoja muutoksia tehdään.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!