Vuosi 1995 alkoi historiallisesti, kun Suomi liittyi EU:hun yhdessä Ruotsin ja Itävallan kanssa. Voisi ajatella, että puheenaiheet olisivat muuttuneet 30 vuodessa, mutta ainakin Maailman Kuvalehden edeltäjän Kumppanin jutut ovat hämmentävänkin tuttuja.

Vuonna 1995 Kumppanissa nostettiin esiin ulkomaanjournalismin tila. Ullamaija Kivikurun jutussa käsiteltiin esimerkiksi sitä, että etelä ei näy suomalaisessa mediassa, tavallisista ihmisistä ei ole tarpeeksi juttuja ja elämyksellinen ja kerroksellinen reportaasi on juttumuotona katoamassa. Jutussa pohdittiin, onko journalismi palaamassa takaisin 1960-luvulle.

”Karmeinta 1960-luvun alun perinnössä on se, että silloin rakennettiin rajoja ja vastakohtaisuuksia, emmekä ole tänään tässäkään asiassa juuri paljon pidemmällä.”

Pystyvätkö asiantuntijamme takaamaan sen, että nämä hankkeet eivät ole maaperän hedelmällisyyttä ehdyttävää ryöstöviljelyä?

Afrikka kahden vaiheilla -jutussa kerrottiin, kuinka 30 vuotta Afrikan maiden itsenäistymisen jälkeen maanosassa kyseenalaistetaan nyt kansallisvaltioiden rooli ja eurooppalaiset kehitysmallit. Anders Ehnmark kirjoittaa jutussa, että tiedämme kaiken siitä, miten Afrikassa kuollaan, mutta emme mitään siitä, miten Afrikassa eletään.

Jutussa Suomalaista metsäosaamista Risto Isomäki puolestaan kysyi, ovatko suomalaiset todella parhaita trooppisen metsän asiantuntijoita. ”Pystyvätkö asiantuntijamme takaamaan sen, että nämä hankkeet eivät ole maaperän hedelmällisyyttä ehdyttävää ryöstöviljelyä?”

Maailma on myös muuttunut. Peik Johansson kirjoitti, kuinka Suomen uusista, kehitysyhteistyöhön kuuluvista korkotukiluottopäätöksistä kolme viidestä meni Kiinaan. Maahan, jota ei enää mielletä kehitysyhteistyökohteeksi.

Toisaalta jutussa oli myös viittaus nykyaikaan. Korkotukiluottojen tärkein kriteeri oli pitkään nimittäin viennin edistäminen.