Ulkona on kylmä, mutta kahvi on kuumaa. Kansainvälisesti palkittu aktivisti Carmen Gheorghe istuu kahvikuppi kädessä Helsingin Diakonissalaitoksen värikkäässä kokoushuoneessa. Hän on tullut Suomeen tapaamaan perustamansa romaninaisten oikeuksia ajavan E-Romnja-järjestön yhteistyökumppaneita.

”Järjestömme päätehtävä on romaniyhteisöjen kehittäminen ja romaninaisten ympärillä olevan ennakkoluuloisen narratiivin muuttaminen. Olemme täällä kuulemassa palautetta työstämme ja keskustelemassa tulevasta”, kertoo Carmen.

Carmenin matka palkituksi ihmisoikeusvaikuttajaksi ei ole ollut itsestäänselvyys. Hänen tarinansa lähtee liikkeelle romaniyhteisöstä Mizilistä, Romanian kaakkoisosassa sijaitsevasta maalaiskaupungista. Työläisperheessä kasvanut Carmen oppi jo varhain, että hänen tehtävänsä naisena on siivota ja pitää huolta muista.

”Mietin silloin miksi veljeni ei tarvitse tehdä kotitöitä, mutta minun täytyy. Ajattelin, että onko tämä kohtaloni?”

Ei ollut. Carmen alkoi lukea feminististä kirjallisuutta. Hän haki yliopistoon opiskelemaan sukupuolentutkimusta ja suoritti maisterintutkinnon. Hän ryhtyi aktivistiksi.

Valinnat eivät tulleet tyhjästä. Hänen inspiraationaan toimi isosisko, joka oli muuttanut pääkaupunki Bukarestiin. Tätä kautta myös Carmenille avautui kokonainen uusi maailma ja ajatus yliopistosta tuntui mahdolliselta.

Vaikka toki jo ennen tätä Carmenin elämässä oli ollut naisesikuvia.

”Lapsuudessa ympärilläni oli paljon vahvoja ja vastuullisia naisia. He kannattelivat kaikkea: työtä, kasvatusta, vanhuksia ja lapsia. Naisten harteilla oli paljon.”

Romaninaisten ääni ei silti aina kuulu romaniyhteisöissä tai niiden ulkopuolella. Ja sen E-Romnja -järjestö haluaa korjata.

Romanien kohdalla ei puhuta rasismista, koska romanien odotetaan olevan samanlaisia kuin valkoisen valtaväestön.

Koulutuksen ja sosiaalipalveluiden puute, köyhyys, väkivalta, syrjintä työmarkkinoilla ja viranomaisten taholta. Muun muassa tällaisia ongelmia romaninaiset kokevat Romaniassa.

Vaikka myös romanimiehet kokevat samankaltaisia ongelmia, on naisten asema erityisen hankala. Esimerkiksi viranomaiset eivät aina ota tosissaan romaninaisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa.

”Meillä on tapauksia, joissa romaninainen on raiskattu ja poliisi ei halua tutkia tapausta, koska he väittävät, että raiskaus on osa romanikulttuuria”, Carmen sanoo.

”Mutta väkivalta ei ole kulttuurista, sitä tapahtuu kaikissa ryhmissä.”

E-Romnja on nostanut esiin romaniyhteisön sisällä tapahtuvaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tästä eivät ole kaikki pitäneet. Pelkona on se, että ennakkoluulot jo syrjittyä ryhmää kohtaan lisääntyvät.

”Meitä on kritisoitu julkisesti siitä, että tuomme yhteisön ongelmia esille. Se ei ole aina mukavaa tai helppoa, mutta se on tehtävä.”

Romaninaisiin kohdistuvia ongelmia on siis sekä yhteisön sisällä että ulkopuolella. Ulkopuolelta romaninaisiin kohdistuu rasismia, jota ei Carmenin mukaan kuitenkaan usein tunnusteta rasismiksi. Hän on huomannut saman ongelman eri maissa.

”Romanien kohdalla ei puhuta rasismista, koska romanien odotetaan olevan samanlaisia kuin valkoisen valtaväestön. Olen huomannut tämän jopa ihmisoikeusasioiden kanssa työskentelevien järjestöjen parissa. Olen pettynyt tilanteeseen.”

Rasismin lisäksi romaninaisten kokemukseen vaikuttaa sukupuoli, usein myös heikko taloustilanne. Carmen puhuukin intersektionaalisen lähestymistavan tärkeydestä. Siis siitä, että otetaan huomioon monet yhteiskunnalliseen asemaan vaikuttavat tekijät samaan aikaan.

Tällainen lähestymistapa onkin romaniaktivismissa nousussa. Useissa Euroopan maissa on viime vuosina perustettu E-Romnjan kaltaisia feministisiä romanijärjestöjä. Järjestöt ovat yhteydessä keskenään ja jakavat toisilleen tukea ja tietoa.

”Romaninaisten kohtaamat ongelmat ovat samankaltaisia eri puolilla Eurooppaa. On rakenteellista syrjintää ja väkivaltaa, myös läntisen Euroopan maissa.”

Miten romaninaisten arkea voidaan käytännössä muuttaa? E-Romnja nostaa ongelmia esiin eri tasoilla, mutta tämä ei ole ainoa ratkaisu. Järjestöllä on myös konkreettisia hankkeita yhteisöjen edistämiseksi.

Järjestö on esimerkiksi avannut kaksi yhteisökeskusta, joita pyörittävät paikalliset naiset ilman järjestön ohjausta. Keskusten kautta voi saada palveluita, kuten lääkkeitä, hygieniatuotteita, sosiaalipalveluita ja jopa juridista apua.

Yhteisöiden arkea näkee E-Romnjan projektikoordinaattori Anca Nica. Hän on mukana Helsingissä ja tuo kentän viestit Suomeen. Anca kehuu, että viime aikoina naiset ovat osallistuneet entistä enemmän poliittiseen päätöksentekoon.

”Naiset ottavat osaa paikallishallinnon kokouksiin ja kertovat muille naisille, mitä siellä tapahtuu.”

Anca kertoo, että yhdessä yhteisössä naiset marssivat pandemian aikana kadulle osoittamaan mieltä sitä vastaan, ettei puhdasta vettä ollut saatavilla. Carmen lisää esimerkin väkivallan vastaisesta marssista, jonka naiset ovat järjestäneet jo useamman vuoden ajan.

Saavutuksista huolimatta sekä Anca että Carmen ovat sitä mieltä, että työ on vielä kesken. Köyhyys on lisääntynyt yhteisöissä ja sitä myöten perustarpeiden, kuten juuri veden saanti, hankalaa. Rasismikaan ei ole kadonnut.

”Olemme nähneet muutoksen parempaan, koska aiemmin meillä ei ollut mitään tällaista. Silti vieläkin poliitikot pitävät joka vuosi hienon puheen siitä, kuinka asioita tullaan parantamaan, mutta mikään ei muutu. Se ei ole riittävää”, Carmen sanoo.

Carmen jatkaa siis työtään, eikä jarruttelua ole tiedossa. Tulevaisuudessa E-Romnja aikoo keskittyä romaninaisten koulutukseen ja järjestön oman feministisen metodologian kehittämiseen ja levittämiseen.

Arkaluontoisia aiheitakaan ei unohdeta, Carmen lisää.

”Haluamme nostaa esiin yhä enemmän aiheita, jotka ovat epämukavia ja arkaluontoisia. Otamme ensin pieniä askelia ja menemme sitten syvälle.”