Artikkelikuva
Länsi-Afrikan elintarvikepula on vaikuttanut eniten Burkina Fasoon, Maliin, Nigeriin, pohjoiseen Nigeriaan ja Mauritaniaan.

Länsi-Afrikassa nähdään nälkää enemmän kuin kymmeneen vuoteen: ”tilanne on sydäntä särkevä”

Arviolta 48 miljoonaa länsiafrikkalaista tulee kärsimään elintarvikepulasta. Pula johtuu muun muassa ilmastonmuutoksen seurauksista, koronapandemian vaikutuksista ja inflaatiosta.

48 miljoonaa länsiafrikkalaista tulee kärsimään elintarvikepulasta, varoitti YK huhtikuun loppupuolella. Nälkää nähdään alueella nyt enemmän kuin kymmeneen vuoteen.

Väkivallan, ilmastonmuutoksen, koronapandemian ja inflaation seurauksista johtuva elintarvikepula on vaikuttanut eniten Burkina Fasoon, Maliin, Nigeriin, pohjoiseen Nigeriaan ja Mauritaniaan.

”Länsi-Afrikan elintarviketurva- ja ravitsemustilanne on sydäntä särkevä”, sanoo Chris Nikoi, Maailman ruokaohjelman aluejohtaja UN newsille.

”On ratkaisevan tärkeää tehdä investointeja, joilla vahvistetaan yhteisöjen ja yksilöiden kykyä kestää tilanne, samalla kun asetetaan etusijalle paikalliset ja pitkän aikavälin ruuan tuotannon ratkaisut”, hän lisää.

Pelkästään ruuan tuotannon tukeminen ei riitä. Ongelman ratkaisemiseksi on myös tuettava maiden hallintoa. Samalla pystytään kehittämään yleisesti elinoloja.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!