Isot maat, kuten Kiina, ovat syypäitä maailman saastumiseen. Suomen päästöt eivät vaikuta maailmaan mitenkään.

Tätä oletusta Karoliina Knuuti ja Mika Niskanen lähtivät purkamaan kehitysjournalismin palkinnon voittaneessa tutkivan journalismin jutussaan. Vuoden 2021 palkinto jaettiin torstaina 27. tammikuuta Maailman Kuvalehden jutulle.

”Ihan huippujuttu! Kilpailussa oli hurjan hyvä taso, joten oli suuri kunnia päästä ehdolle ja sitä suurempi ilo ja kunnia voittaa palkinto”, Niskanen kommentoi fiiliksiään.

Knuuti komppaa Niskasen ajatuksia.

”Olen ylpeä Maailman Kuvalehdestä ja tiimistämme, erityisesti sen takia, että mielestäni kilpailun taso oli kova. Tuntuu tosi hienolta!”

Knuutin ja Niskasen juttu ”Hiilineutraali valtio, jossa asustaa hiilisyöppö kansa – ulkoistammeko päästömme?” käsitteli kulutukseen perustuvia päästöjä. Se avasi esimerkiksi sitä, että monien Kiinassa valmistettujen suomalaisten kulutustuotteiden päästöjä ei lasketa Suomen päästöiksi, vaan ne kasvattavat Kiinan päästöpottia.

Kuluttajien voi olla vaikea ymmärtää kulutuspäästöjen merkitystä, kun viesti on se, että Suomi on matkalla kohti hiilineutraaliutta.

”Esimerkiksi suuri suomalainen kauppaketju fiilistelee, että he ovat 2025 hiilinegatiivisia, mutteivat laske mukaan tuotantoketjussa syntyneitä päästöjä. Päästöjen suhteen ummistetaan pikkuisen silmiä, tai oikeastaan aika paljonkin”, Niskanen jakaa.

Juttu oli ainakin tällä metodilla ensimmäinen Maailman Kuvalehden tutkiva juttu ja lisää pitäisi olla tulossa.

”Juttu on ammattitaitoisesti ja perusteellisesti tehty.”

 ”Knuuti ja Niskanen onnistuvat avaamaan monimutkaista asiaa ymmärrettävästi ja yksinkertaisesti muttei silti yksinkertaistaen.”

Muun muassa näin voittajan päättänyt viisihenkinen raati perusteli Knuutin ja Niskasen voittoa tiedotteessaan.

Idean palkittuun juttuun Knuuti ja Niskanen saivat juteltuaan kahden Fingon asiantuntijan kanssa sopivista aiheista. Tätä ennen kollegat olivat päättäneet tehdä tutkivan jutun ilmastonmuutokseen liittyen.

Jutun tekemiseen meni yli puoli vuotta ja ilmestymispäivää siirrettiin muutaman kerran. Silti juttua jatkettiin ja sen tekemistä tuettiin.

”Yhteistyö sujui todella hyvin. Käytimme aika paljon aikaa editointiin ja rakenteen miettimiseen. Se kannatti. Tämä on juttu, johon olen palannut myöhemminkin”, Niskanen avaa tekoprosessia.

”Tämä juttu on näyte siitä mitä voi saada aikaan, kun työnantaja ja päätoimittaja tukevat ja antavat aikaa tehdä juttua”, Knuuti iloitsee.

Maailman Kuvalehti loi jutun myötä toimintatapaa, jota on tarkoitus jatkaa tulevaisuudessa.

”Juttu oli ainakin tällä metodilla ensimmäinen Maailman Kuvalehden tutkiva juttu ja lisää pitäisi olla tulossa”, Knuuti väläyttää.

Vaikka Suomi tekee alueellaan kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, se ei vielä tee meistä hiilineutraaleja.

Jaetun palkinnon teema oli tällä kertaa ilmastonmuutos ja sen suhde kehitykseen. Palkitun jutun oli tarkoitus käsitellä polttavia kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen kysymyksiä ja syventää ymmärrystä niistä.

Knuutin ja Niskasen tavoite oli lisätä jutullaan ymmärrystä siitä, että suomalaisten päästöillä todella on väliä. Siis Suomella on rooli maailman kulutuspäästöjen syntymisessä.

”Vaikka Suomi tekee alueellaan kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, se ei vielä tee meistä hiilineutraaleja. Kiinalaisten päästöt ovat osittain meidän päästöjämme, joten emme voi ajatella, ettei kulutuksellamme olisi merkitystä”, Knuuti sanoo.

Jutun sanoman lisäksi Knuuti haluaa jättää viestin toisille toimittajille. Hän toivoo toimittajakollegoilta rohkeutta tehdä ilmastojuttuja, myös niitä, jotka eivät ole ratkaisukeskeisiä, vaan saattavat synkillä faktoillaan masentaa.

”Voi olla, että olen väärässä, mutta minulla on sellainen olo, että jos puhuu suoraan ilmastonmuutoksesta, on vieläkin riski leimautua. Toimittajien pitäisi pystyä sanomaan vähintään se, mitä tiede ilmastonmuutoksesta sanoo. Ja tiede on yksimielinen siitä, että jos emme tee pikaista muutosta, ilmastonmuutosta ei saada hillittyä hyvälle tasolle.”

Lue palkinnon voittanut juttu täältä.