3.7.2013
Emilia Amper: Trollfågeln
Ruotsalainen viulisti Emilia Amper valittiin viime vuonna Ruotsin vuoden kansanmuusikoksi.
3.7.2013
Ruotsalainen viulisti Emilia Amper valittiin viime vuonna Ruotsin vuoden kansanmuusikoksi.
3.7.2013
Etiopian pääministerin mielestä Kansainvälinen rikostuomioistuin jahtaa afrikkalaisia johtajia.
3.7.2013
Uusiseelantilainen Natalia Mann luo musiikkia, jota on vaikea tunnistaa muuksi kuin "maailmanmusiikiksi".
3.7.2013
Dengue-tartuntojen määrän pelätään kasvavan Thaimaassa huippulukemiin.
3.7.2013
Libanonilaissyntyisen Yasmine Hamdan levy taipuu yksinkertaisesta popista atmosääriseen triphopiin.
3.7.2013
Walking for lions -aktivistiryhmä käveli alle kolmessa viikossa 500 kilometriä leijonien puolesta.
3.7.2013
Kati Hiekkapellon kirja on taitavasti rakennettu rikosromaani, jossa puhutaan monikulttuurisuudesta kuin ohimennen.
3.7.2013
Meksikossa etsitään huumesodassa kadonneita ihmisiä.
3.7.2013
Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen on "ihana, ikiaikainen satu", sanoo Hortto Kaalon Marko Putkonen.
3.7.2013
Kenian tuore eduskunta on luvannut korottaa minimipalkkoja - omien palkkojensa ohella.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.