• 24.5.2012

    Afrikan lapsikuolleisuus laskee ennätysvauhtia

    Lapsikuolleisuus on vähentynyt Afrikassa huiman nopeasti viime vuosina. Useissa maissa kuolleisuus on laskenut yli viiden prosentin vuosivauhtia, selviää toukokuussa valmistuneesta tutkimuksesta.

  • 26.8.2011

    Oikeutta Burman videoreporttereille

    Burmalainen riippumaton mediatoimija Democratic Voice of Burma, DVB, kampanjoi vangittujen toimittajiensa vapauttamiseksi. Seitsemäntoista DVB:n videoreportteria on vankilassa ja kärsimässä pitkiä rangaistuksia. Yksi reporttereista on tuomittu jopa 27 vuodeksi vankeuteen.

  • 26.8.2011

    Miksi suvivirsi on niin tärkeä?

    Suvivirsi herättää muiston lapsuuden huolettomista kesistä ja elämän keveydestä, vastaavat Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan työntekijät.

  • 26.8.2011

    5 onnistunutta vallankaappausta tehtiin Afrikassa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

    1960-luvulla onnistuneita vallankaappauksia oli 24 ja 1980-luvulla 21.

  • 22.8.2011

    Maria Farantouri: Sings Taner Akyol

    Rohkeaksi poliittiseksi teoksi voi kutsua myös kreikkalaisen Maria Farantourin (s. 1947) uusinta albumia.

  • 22.8.2011

    Rabih Abou-Khalil: Trouble in Jerusalem

    Libanonilainen Rabih Abou-Khalil (s. 1957) ei ole vain soittimensa, arabiluuttu oudin mestari, vaan myös säveltäjä ja orkesterinjohtaja, ja kaikissa rooleissaan ennakkoluuloton kokeilija.

  • 31.5.2011

    Puhekupla: hyötyajattelua vastaan

    Mikä tekee elämästä merkityksellistä?

  • 31.5.2011

    Kännykkä helpottaa arkea Keniassa

    Nopeasti yleistyneet matkapuhelimet ovat avanneet Kenian köyhille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Kännykkä on suuri apu paitsi yhteydenpidossa, myös terveydenhuollossa, koulutuksessa ja pankkipalveluissa.

  • 31.5.2011

    "Äidin teitittely on ihan luontevaa"

    Afganistanilaissyntyinen Giti Mari kertoo elämästään Suomessa.

  • 31.5.2011

    Raúl Mannola: Inner Visions of Flamenco

    Suomalainen kitaristi Raúl Mannola (s. 1963) on flamencon omaksumisessaan yltänyt jo asteelle, jolla hän jäljittelyn sijaan etsii flamencolle uusia ulottuvuuksia.