5.3.2013
Shakiran vauva synnytti nimibuumin Kolumbiassa
Poptähti Shakiran Milan-poika sai kahdessa viikossa 39 kaimaa Kolumbiassa.
5.3.2013
Poptähti Shakiran Milan-poika sai kahdessa viikossa 39 kaimaa Kolumbiassa.
5.3.2013
Laulaja-lauluntekijä Angelique Kidjo konsertoi maaliskuussa Suomessa.
5.3.2013
Kastittomat dalit-naiset osoittivat mieltä jätösten siivoamista vastaan.
5.3.2013
GAIA tutkii flamencon, musiikin ja kuvataiteen keinoin luonnon ja ihmisen välistä suhdetta.
5.3.2013
Valkoisen sokerin arvonlisävero peritään jälkikantona. Aikaisemmin se jäi perimättä teknisistä syistä johtuen.
5.3.2013
Meeri Koutaniemi valokuvasi hiv-positiivisten, homoseksuaalien maya-intiaanien Oasis-hoitokotia.
5.3.2013
Limpopo-joen tulvinta sai ihmiset pakenemaan tulvavesiä talojen katoille.
5.3.2013
Awra Amba on pieni, alle 500 ihmisen kylä Etiopian pohjoisosassa. Lähitulevaisuudessa kylään pääsee tutustumaan virtuaalisesti kotikoneelta käsin.
5.3.2013
Puolalaisyhtye lämmittelee levyllään. Puolan ja Pohjolan ikiaikaisia kulttuurisuhteita.
5.3.2013
25-vuotiaan Ida Elinan levy on nykyaikaista kantelegospelia, joka ei kuulosta yhtään siltä mitä voisi odottaa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.