28.9.2026
V-sanaa kartellaan, mutta pelastavatko veronkorotukset hyvinvointivaltion?
Suomessa perustellaan leikkauspolitiikkaa talouden heikolla tilalla, mutta entä tabuaihe, veronkorotukset? Kaksi asiantuntija kertoo, miten verot vaikuttavat.
28.9.2026
Suomessa perustellaan leikkauspolitiikkaa talouden heikolla tilalla, mutta entä tabuaihe, veronkorotukset? Kaksi asiantuntija kertoo, miten verot vaikuttavat.
25.9.2026
Afganistanilainen Setara joutui lopettamaan yliopisto-opintonsa, kun Taliban kielsi ne naisilta. Nyt hän pyörittää pientä ompelimoa, jossa on opiskellut yli 30 naista.
24.9.2026
Pitkään vallalla ollut narratiivi siitä, että kapitalismin ansiosta globaalit tuloerot tasaantuisivat ennen pitkää, ei pidä paikkansa, toteaa tuore tutkimus. Nykyinen systeemi vaatii, että suuri osa maista pysyy köyhinä.
23.9.2026
Minna Kuusisto on Danske Bankin pääekonomisti, jonka työnä on selittää globaalin talouden käänteitä yrityksille ja sijoittajille. Idealistista on tullut matkan varrella realisti, joka haluaa edelleen poistaa maailmasta köyhyyden ja eriarvoisuuden
22.9.2026
Maailman Kuvalehden toimittaja Liselott Lindström haluaa enemmän uutisvirtaa syventäviä juttuja ja vähemmän klikkien tuijottamista.
22.9.2026
Eläimet vuorovaikuttavat toistensa kanssa myös puhtaasti sosiaalisista syistä, eivät vain hyötyäkseen, arvelevat tutkijat.
21.9.2026
Aluwaine Manyongo tekee jätteestä ledivaloja Zimbabwen maaseudulla. Hän on yksi päähenkilöistä suomalaisen Hanna Höijerin ja hänen opiskelukaveriensa dokumenttielokuvassa, jossa esitellään käytännön ratkaisuja ilmastonmuutokseen.
18.9.2026
Keväällä avattu Purkutaide-kollektiivin Tämän haluan sanoa -näyttely on auki viimeisiä viikkoja. Tilataideteokset käsittelevät muun muassa lähisuhdeväkivaltaa ja ekologista kriisiä sekä ihan vain kissoja.
17.9.2026
Vallan maantiede -podin uusimmassa jaksossa perataan Yhdysvaltojen aiesopimuksia Afrikan maiden kanssa geopoliittisesta näkökulmasta.
16.9.2026
Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaali alkaa 17.9. Tarjolla on muun muassa dokumenttielokuva Kaakkois-Aasian ballroom-skenestä, draama Kosovon maaseudun tyhjenemisestä ja trilleri Saksan äärioikeistosta.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.