15.5.2024
Sotilaallisten ryhmittymien sota, josta kärsivät siviilit – Miten Sudanin sota sai alkunsa?
Sudanissa on sodittu yli vuosi. Sudanin sisällissota on yksi pahimmista humanitaarisista kriiseistä tällä hetkellä.
15.5.2024
Sudanissa on sodittu yli vuosi. Sudanin sisällissota on yksi pahimmista humanitaarisista kriiseistä tällä hetkellä.
14.5.2024
Jatkuvasti kehittyvä feministikollektiivi Otroas feminismoas on esimerkki siitä, miten aktivismia tehdään yhteisönä. Erona suomalaiseen feminismiin on etenkin se, että nämä naiset eivät pelkää pitää asiastaan meteliä.
14.5.2024
Maailma kylässä -festivaalilla 25.-26.5. esillä olevan Siemenet versovat -näyttelyn teokset on valittu kilpailusta, johon taitelijoita kutsuttiin muistelemaan Bety Cariñon ja Jyri Jaakkolan perintöä.
11.5.2024
Humanitaarinen ala on täynnä ristiriitaisuuksia. Työssä edistetään ihmisoikeuksia ja juhlitaan moninaisuutta, mutta työkulttuurissa pelkkä vanhemmuus voi olla hankala poikkeama ideaalityöntekijästä.
11.5.2024
Kolumbialainen Puerto Candelaria ammentaa maagisesta realismista ja Latinalaisen Amerikan laajasta rytmivalikoimasta. Yhtye esiintyy Suomessa ensimmäistä kertaa Maailma kylässä -festivaalilla.
11.5.2024
Maailma kylässä -festivaalille saapuvan Emelin musikki yhdistelee arabialaisia perinteitä, länsimaisia vaikutteita sekä elektronista ja klassista tyyliä.
8.5.2024
Vuonna 2024 nähdään, että monen kymmenen vuoden ajan toteutetun kehitysyhteistyön on muututtava, kirjoittaa Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen pääkirjoituksessaan.
7.5.2024
Lapsina Rojin ja Evin Birzoi vaikenivat vaikeuksistaan. Aikuisena he ovat löytäneet tavan tukea toisiaan.
7.5.2024
Ei enää holhoavia kanaprojekteja ja kaivonrakennusta vaan yhteistyötä paikallisten ehdoilla ja reiluutta kansainvälisen talouden sääntöihin. Näin kuuluvat kehitysyhteistyön dekolonisaatiota vaativien liikkeiden viestit. Tietääkö se kehitysyhteistyön loppua?