• 6.2.2017

    Vaikenemisen aika on ohi

    Suohpanterror on noussut nopeasti suosituksi taiteilijaryhmäksi. Yhteisö koostuu saamelaisnuorista, jotka eivät häpeä kulttuuriaan, vaan puolustavat äänekkäästi vähemmistöjen oikeuksia.
    Yksi suohpanterroristeista astui esiin Maailman Kuvalehden pyynnöstä, tosin kasvot peitettyinä.

  • 6.2.2017

    Arktinen kädenvääntö

    Seuraavat kaksi vuotta tulemme olemaan arktisen politiikan keskiössä: Suomesta tulee 11. toukokuuta Arktisen neuvoston puheenjohtaja. Odotukset ovat suuret, sillä pelissä ovat alkuperäiskansojen oikeudet, ilmastonmuutos ja herkän luonnon koskemattomuus. Tähän mennessä Suomi ei ole kunnostautunut näiden puolustamisessa.

  • 6.2.2017

    Luonnon peloton puolustaja

    Ympäristön­suojelu ei ole vain aktivistien asia, sanoo venäläiselle öljyn­porauslautalle kiivennyt Sini Saarela.

  • 6.2.2017

    Feminismistä vankeutta

    Noin vuosi sitten Kanadassa asuvan professori Homa Hoodfarin vierailu perheensä luokse Iraniin muuttui painajaiseksi. Kolmeksi ja puoleksi kuukaudeksi vankilaan suljettua naista syytettiin feminismistä. Kansainvälinen kampanja auttoi lopulta vapauteen.

  • 6.2.2017

    Seuraavat sata vuotta?

    Meidän suomalaisuuttamme ovat solidaarisuus, yhteisvastuullisuus ja Suomi, joka edistää teoillaan rauhaa, ihmisoikeuksia ja demokratiaa, kirjoittaa Suomen Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius.

  • 6.2.2017

    Vastaisku KonMarille: sotku on hyväksi

    Ihmiset toimivat paremmin, jos heitä ravistelee välillä tutuilta urilta erikoisemmille vesille, väittää ekonomisti Tim Harford.

  • 6.2.2017

    Turkin ”villiturkki” onkin hyljettä Namibiasta

    60 prosenttia maailman hyljekaupasta on yhden liikemiehen käsissä.

  • 6.2.2017

    Suomi tukee globaalikasvatusta samalla summalla kuin Himasen tutkimusta

    Ulkoministeriö leikkasi viestintä- ja kehityskasvatustukea 65 prosenttia.